Hasan Ali Toptaş: Varjottomat

Sinikeltainen syksy lähenee loppuaan. Etsiskelin taannoin kirjastosta jotain sopivaa loppuhuipennusta haasteelle ja päädyin Hasan Ali Toptaşin Varjottomiin. Toptaş on minulle uusi kirjailijanimi, turkkilaista kirjallisuutta luen harvakseltaan (kaksi erinomaista syytä valita kirja kuin kirja) ja kirja vaikutti takakannen perusteella jopa mielenkiintoiselta: syrjäisessä turkkilaiskylässä tapahtuu katoamisia. Hmm, eksoottinen dekkari? Ei aivan. Takakannessa oli myös sanapari 'surrealistinen mestariteos' - tähän olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota, jotta kirjan tyylilaji ei olisi ollut niin suuri hämmästys. Ensihämmennyksestä toivuttuani luin kirjan loppuun, sillä halusin oikeasti tietää, onko kirjalla jokin loppuratkaisu vai päättyykö kaikki siihen, että kyläläiset toteavat jok'ikinen kadonneensa jonnekin tietoisuuden toiselle puolen.

Juonen pääpiirteet tulikin jo kerrottua: kylästä katoaa ihmisiä, ja kylänvanhimman johdolla asiaa ihmetellään ja koetetaan jollain tapaa selvitelläkin. Toinen keskeinen tapahtumapaikka on parturinliike, jossa nimettömäksi jäävä kertojaääni odottelee vuoroaan. Kirjan kerrontatyyliä kuvaavat varsin osuvasti Wikipedian listaamat surrealismin piirteet: innostusta haetaan alitajunnasta ja unista, aika- ja tilasuhteita käytetään omalaatuisesti. Parturinliike ja parturi tuntuvat olevan Varjottomien aikasiirtymien keskiössä, lukijaa heitellään paikasta toiseen varsin suruttomasti. Tapahtumat etenevät verkkaisasti ja unenomaisesti. Loppupuolella kirjaa useat henkilöt alkavat itsekin ihmetellä ympäröivää todellisuutta:

"'Minä en', hän sai vaivoin sanotuksi, 'tai siis kun en tajua mistään mitään ja olen aivan hukassa. Eikä se helppoa olekaan, kylässä kaikki on kohta ihan hyrskyn myrskyn, kaikki menee aina vain oudommaksi... Aivan kuin meitä olisi kohdannut onnettomuus, ja minä tuskastun aina kun käännän pääni tai yritän ymmärtää edes jotain siitä kaikesta mitä täällä tapahtuu. Tuskastun niin että tekee mieli häipyä sieltä, kerta kaikkiaan häipyä ja vieläpä lopullisesti...'" (s. 182-183)

Hukassa koin olevani minäkin, en väitä ymmärtäneeni täysin mitä luin. Varmaankin Varjottomilla on hienoja syvällisiä merkityksiä, mutta minulle ne eivät avautuneet. Jonkinlaisen loppuratkaisun sentään löysin, tosin sitä sain odotella viimeiselle sivulle asti. Onneksi kirja oli aika lyhyt, muutoin ratkaisu ei ehkä olisi ollut lukemisen arvoinen.

Sinikeltaisen syksyn koontipostaukseni ilmestyy huomenna, mutta voin jo nyt todeta, että haasteen loppuhuipennus oli erikoinen ja erilainen lukukokemus. Tulipas tämmöinenkin luettua, surrealistinen romaani on valloitettu. Tavanomaisemmat kirjat tuntuvat entistäkin houkuttelevimmilta Varjottomien jälkeen.

Muualla verkossa: Kiiltomadon ja Kirjamielellä-blogin kirja-arvostelu. Varjottomat on myös Järjellä ja tunteella -blogin TBR100-listalla. Kirjaa ei ole vielä merkitty luetuksi. Toivottelen antoisia lukuhetkiä.

Goodreads: 2 tähteä

Kirjan tietoja:
Hasan Ali Toptaş: Gölgesizler (1995)
Suomennos Tuula Kojo
Otava, 2008
247 sivua

Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja.