Martin Walker: Poliisimestari Bruno
Martin Walkerin Poliisimestari Bruno (WSOY, 2010) oli minulle uusi dekkarituttavuus. Kirjan kansikuva ei näytä kovin houkuttelevalta, mutta takakansiteksti lupailee jo enemmän: pienen maalaiskaupungin ranskalaistunnelmaa ja raaka murha. Ja kerrankin kävi niin, että kirja antoi enemmän kuin takakannen perusteella osasin odottaa!
Poliisimestari Brunon tapahtumat sijoittuvat idylliseen ranskalaiskaupunkiin nimeltä Saint-Denis. Päähenkilönä häärii kaupungin poliisimestari Benoît Courrèges eli tuttavallisemmin Bruno.
"Bruno, joka oli uskollisempi kotikaupungilleen ja sen pormestarille kuin Ranskan nimellisille laeille, etenkin jos ne oikeastaan olivat Brysselin lakeja, leikki loputonta kissa ja hiiri -leikkiä Euroopan unionin tarkastajien kanssa, joiden tehtävänä oli valvoa EU:n hygieniamääräysten noudattamista Ranskan toreille. Hygienia oli sinänsä oikein hyvä asia, mutta Saint-Denisin asukkaat olivat valmistaneet juustojaan, hanhenmaksapasteijaansa ja sianlihapateetaan satoja vuosia ennen kuin kukaan oli edes kuullut EU:sta, eivät he katsoneet hyvällä ulkomaisia virkamiehiä, jotka tulivat kertomaan heille mitä torilla saa myydä ja mitä ei saa myydä. Bruno oli yhdessä alueen muiden paikallispoliisien kanssa luonut mutkikkaan järjestelmän torimyyjien varoittamiseksi tarkastajien käynneistä." (s. 17)
Kirjassa on jonkin verran stereotyyppisiä ranskalaisia piirteitä, mutta Bruno on mainio dekkarisankari: nelikymppinen poikamies, joka järjestelee sisäpiirirenkaansa kanssa kaupungin asioita aivan kuin olisi isä-hahmo koko Saint-Denisille. Bruno rakentaa itse talonsa, kokkailee (totta kai, kun Ranskassa ollaan), heilastelee paikkakunnan naisia ja tietenkin ratkaisee lyömättömän paikallistuntemuksensa avulla raa'an murhan, joka ravistelee idyllisen kyläyhteisön rauhaa. Murhan ratkaisuasetelmat eivät kuitenkaan ole aivan perinteiset, sillä Bruno vain avustaa murhatutkimuksia, joita johtaa Pariisista saapunut police nationalen edustusto.
Poliisimestari Brunon ranskalaisidylliin tuo tummia sävyjä juonen yhtymäkohdat Ranskan toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin, huume-ja maahanmuutto-ongelmat ja myös Brunon omat Bosnian sodan kokemukset. En yleensä pidä sotajutuista, mutta Brunossa ne eivät ollenkaan haitanneet. Päinvastoin, ilman niitä dekkarin tunnelma olisi ollut ehkä liiankin siirappinen. Nyt lopputulos oli erittäin onnistunut. Poliisimestari Bruno oli mukavan erilainen dekkari, ja aion ehdottomasti lukea kirjalle jatkoa. Tornion kaupunginkirjaston sivuilla on listattu Sapo-dekkarit numerojärjestyksessä (tosin lista loppuu vuoteen 2012; kai Sapoa on senkin jälkeen ilmestynyt?). Lukemani Bruno on Sapo-dekkari numero 454 ja numero 458 tarjoilee lisää Brunoa nimellä Poliisimestari Bruno ja viinitarha.
"Bruno, joka oli uskollisempi kotikaupungilleen ja sen pormestarille kuin Ranskan nimellisille laeille, etenkin jos ne oikeastaan olivat Brysselin lakeja, leikki loputonta kissa ja hiiri -leikkiä Euroopan unionin tarkastajien kanssa, joiden tehtävänä oli valvoa EU:n hygieniamääräysten noudattamista Ranskan toreille. Hygienia oli sinänsä oikein hyvä asia, mutta Saint-Denisin asukkaat olivat valmistaneet juustojaan, hanhenmaksapasteijaansa ja sianlihapateetaan satoja vuosia ennen kuin kukaan oli edes kuullut EU:sta, eivät he katsoneet hyvällä ulkomaisia virkamiehiä, jotka tulivat kertomaan heille mitä torilla saa myydä ja mitä ei saa myydä. Bruno oli yhdessä alueen muiden paikallispoliisien kanssa luonut mutkikkaan järjestelmän torimyyjien varoittamiseksi tarkastajien käynneistä." (s. 17)
Kirjassa on jonkin verran stereotyyppisiä ranskalaisia piirteitä, mutta Bruno on mainio dekkarisankari: nelikymppinen poikamies, joka järjestelee sisäpiirirenkaansa kanssa kaupungin asioita aivan kuin olisi isä-hahmo koko Saint-Denisille. Bruno rakentaa itse talonsa, kokkailee (totta kai, kun Ranskassa ollaan), heilastelee paikkakunnan naisia ja tietenkin ratkaisee lyömättömän paikallistuntemuksensa avulla raa'an murhan, joka ravistelee idyllisen kyläyhteisön rauhaa. Murhan ratkaisuasetelmat eivät kuitenkaan ole aivan perinteiset, sillä Bruno vain avustaa murhatutkimuksia, joita johtaa Pariisista saapunut police nationalen edustusto.
Poliisimestari Brunon ranskalaisidylliin tuo tummia sävyjä juonen yhtymäkohdat Ranskan toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin, huume-ja maahanmuutto-ongelmat ja myös Brunon omat Bosnian sodan kokemukset. En yleensä pidä sotajutuista, mutta Brunossa ne eivät ollenkaan haitanneet. Päinvastoin, ilman niitä dekkarin tunnelma olisi ollut ehkä liiankin siirappinen. Nyt lopputulos oli erittäin onnistunut. Poliisimestari Bruno oli mukavan erilainen dekkari, ja aion ehdottomasti lukea kirjalle jatkoa. Tornion kaupunginkirjaston sivuilla on listattu Sapo-dekkarit numerojärjestyksessä (tosin lista loppuu vuoteen 2012; kai Sapoa on senkin jälkeen ilmestynyt?). Lukemani Bruno on Sapo-dekkari numero 454 ja numero 458 tarjoilee lisää Brunoa nimellä Poliisimestari Bruno ja viinitarha.
Muualla verkossa: Kirja-arvio blogissa Mitenköhän tässä kaikessa käy (hauska sattuma, taisimme lukea kirjaa juuri samaan aikaan). Brunolla on omat kotisivut (!), joissa mm. esitellään Brunon keittiö. Ja näitä Brunojahan on onneksi näköjään julkaistu vaikka kuinka monta.
Kirjan tietoja:
Martin Walker: Bruno, Chief of Police (2008)
Suomennos Raimo Salminen
Päällys Tuula Mäkiä
WSOY, 2010
319 sivua
Mistä kirja minulle: Kirjaston kirja
Kuulostaa juuri minulle sopivalta kirjalta. Jos vain löydän tämän kirjatosta, niin nappaan luettavaksi. Ranskalaisidylli houkuttaa...
VastaaPoistaIdylliä Brunossa riittää. Tämän lukeminen keskellä marraskuun pimeyttä vie ihanasti kesätunnelmiin. :)
Poista