Oksan hyllyltä

Sinikeltainen syksy -haaste starttasi Valkoisen Kirahvin Opuscolo-blogista aiemmin tänä syksynä. Päätin lähteä mukaan haasteen toiseen osaan, jossa haastettiin lukemaan ja postaamaan sinisistä ja keltaisista kirjoista eli Tammen keltaisen kirjaston kirjoista ja Otavan (sinisen) kirjaston kirjoista. 'Sinisen' sulkumerkit selittyvät sillä, että ymmärtääkseni sarjan virallinen nimi on Otavan kirjasto ja sarjan tunnusvärikin on vaihdellut aikojen kuluessa. Nykyisin kirjoja koristaa sininen raita, joten sininen kirjasto sopii Otavan käännösromaaneille vallan hyvin lempinimeksi. Saivartelu sikseen ja tärkeimpään asiaan eli mitä luin haasteeseen? Yhteensä seitsemän kirjaa: Tammen keltainen kirjasto - luetut kirjat: Viktor Pelevin: Viides maailmanvalta (kirja nro 399) Bernardo Atxaga: Tuolla taivaalla (kirja nro 317) Italo Calvino: Herra Palomar   (kirja nro 215) Otavan (sininen) kirjasto - luetut kirjat: Juan Carlos Onetti: Sitten kun (kirja nro 98) J. M. Coetzee: Piet...

Sinikeltainen syksy lähenee loppuaan. Etsiskelin taannoin kirjastosta jotain sopivaa loppuhuipennusta haasteelle ja päädyin Hasan Ali Toptaşin Varjottomiin. Toptaş on minulle uusi kirjailijanimi, turkkilaista kirjallisuutta luen harvakseltaan (kaksi erinomaista syytä valita kirja kuin kirja) ja kirja vaikutti takakannen perusteella jopa mielenkiintoiselta: syrjäisessä turkkilaiskylässä tapahtuu katoamisia. Hmm, eksoottinen dekkari? Ei aivan. Takakannessa oli myös sanapari 'surrealistinen mestariteos' - tähän olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota, jotta kirjan tyylilaji ei olisi ollut niin suuri hämmästys. Ensihämmennyksestä toivuttuani luin kirjan loppuun, sillä halusin oikeasti tietää, onko kirjalla jokin loppuratkaisu vai päättyykö kaikki siihen, että kyläläiset toteavat jok'ikinen kadonneensa jonnekin tietoisuuden toiselle puolen. Juonen pääpiirteet tulikin jo kerrottua: kylästä katoaa ihmisiä, ja kylänvanhimman johdolla asiaa ihmetellään ja koetetaan jollain...

Siri Hustvedtin Amerikkalainen elegia (Otava, 2008) etenee hitaan tyylikkäästi, surumielisten sävyjen keskellä. Yleensä odotan kirjalta vauhdikkaampia juonenkäänteitä tai räväkämpiä henkilöhahmoja, mutta joskus Amerikkalaisen elegian kaltainen rauhallisempi tarina on aivan paikallaan. Kirjan kertojana on Erik, New Yorkissa psykiatrina työskentelevä eronnut keski-ikäinen mies. Hänen isänsä on kuollut hiljattain, ja kirjan tapahtumat käynnistyvät kuolinpesän selvittelystä. Isän papereiden joukosta löytyy arvoituksellinen kirje, jonka merkitystä Erik ja hänen sisarensa Inga kirjan aikana selvittelevät. Naiskuvioita kirjaan tuo kaunis Miranda, joka asuu tyttärensä Eglentinen kanssa Erikin talossa vuokralaisena. Eräs henkilö Mirandan menneisyydestä lähettelee outoja valokuvia Mirandalle ja Erikille, ja tämän juonikuvion avulla kirjaan tulee aavistus uhkaa, mutta mitään sydänsuruja dramaattisempaa Mirandan henkilöhahmosta ei lopulta kehkeydy. "Tuska, jota olin tuntenut Mir...

Taitava kirjailija kirjoittaa kiinnostavasti vaikka aidanseipäästä. Italo Calvinon Herra Palomarissa (Tammi, 1988) on juttuja mm. nurmikon olemuksesta, tähtitaivaan ja aaltojen tarkkailusta sekä parittoman tohvelin arvoituksesta. Herra Palomar sisältää lyhykäisiä lukuja, joissa pohdiskeleva herra Palomar tutkailee milloin mitäkin luonnon- tai maailmankaikkeuden ihmettä. Kirja ei ole perinteinen juoniromaani, pikemminkin se on kokoelma tarinoita. Palomar on milloin Roomassa, milloin Pariisissa tai Barcelonassa. Mitään selitystä paikkojen vaihtumiselle lukija ei saa. On vain seurattava mukana ja ihmeteltävä, miten Palomar ajatuksissaan koettaa jäsentää ympäröivää todellisuutta. Jos kirjan rakenne hämmentää lukijaa, kirjan viimeiseltä sivulta löytyy tietoa lukujen tarkoituksesta. Tietyistä luvuista löytyy antropologisia elementtejä, toisista taas spekulatiivisia kokemuksia. Mielestäni tämä oli hieman turha sivu, joka vie lukijalta oivaltamisen ilon. "Kaiken yllä leijuu paheel...

J. M. Coetzeen Pietarin mestari (Otava, 1994) on kirja, jota luin vähäisestä sivumäärästä (221) huolimatta k-a-u-a-n. Kirja taisi olla minulla kesken lähes kaksi viikkoa. Luin sitä aina silloin tällöin, aika usein aamiaisella ennen töihin lähtöä. Pietarin mestari ei ole huono kirja, mutta ei myöskään niitä kirjoja, jotka koukuttavat minut lukemaan itsensä alusta loppuun siltä istumalta. Kaksi haastetta innoitti minua lainaamaan Pietarin mestarin (ja lukemaan sen loppuun). Saan kirjasta sinisen pisteen Sinikeltaiseen syksyyn . Venäjän valloitus -haasteeseen en voi kirjaa merkitä, Coetzeehan on eteläafrikkalainen kirjailija, mutta kirjan aihe nivoutuu haasteeseen - Pietarin mestarin päähenkilönähän on itse Fjodor Mihailovitš Dostojevski. Kiinnostuin kirjasta, koska halusin lukea, miten Coetzee Dostojevskia käsittelee. Aiemmin olen Venäjän valloitus -haasteeseen lukenut Leonid Tsypkinin Kesä Baden-Badenissa , jossa Dostojevski on keskeinen henkilö. Kesä Baden-Badenissa oli pitkän lause...

Juan Carlos Onettin Sitten kun (Otava, 1991) löytyi ¡Hola! español -kirjailijalistalta. Urugualainen kirjailija, josta en ollut koskaan kuullutkaan ja lyhyt kirja, tämä oli helppo ottaa mukaan haasteen lukulistalle. Ja saanhan liitettyä kirjan myös Sinikeltaiseen syksyyn. Ensimmäinen piste Sinisille. Pienoisromaaneissa kiinnitän yleensä tavallista enemmän huomiota kirjan rakenteeseen. Onhan kirja niin lyhyt, että on kiehtovaa tutkailla, miten kirjailija onnistuu rakentamaan tarinansa vähäisiin sivuihin. Onettin Sitten kun -kirjan tarina kerrotaan kolmessa luvussa, ja kukin luku tarjoilee oman näkökulmansa tarinaan. Ensimmäinen luku selvittelee alkuasetelman: on kaunis tarjoilijatar Magda, johon varakas, naimisissa oleva sotilasattasea rakastuu. "'Tämä avain on sinun ja tässä on osoite. Kaikki mitä siellä näet on sinun, äläkä ajattelekaan mitään vuokraa. Peppukulta, minun on pakko lähteä vaaralliselle tiedustelulennolle, mutta sydämeni lepää rinnallasi.'" (s...

Alunperin tarkoitukseni oli liittää Bernardo Atxagan pienoisromaani Tuolla taivaalla (Tammi, 1996) Tarukirjan ¡Hola! español -haasteeseen, mutta onneksi huomasin viime hetkellä, että Atxagan kirjan alkuperäiskieli on baski eikä suinkaan espanja. Omanarvontuntoiset baskit ehkä loukkaantuvat, jos vedän yhtäläisyysmerkin baskin ja espanjan kielten välille, joten jätän kirjan pois ¡Hola! español -haasteesta. Vaan eipä hätää, voin liittää kirjan sen sijaan Sinikeltaiseen syksyyn. Haasteen tilanne: Keltaiset 2 - Siniset 0. Kirjan aihe on sellainen, että hieman itsekin hämmästyin, kun päädyin kirjan lainaamaan. Juuri vankilasta vapautunut nainen matkustaa bussilla ja pohdiskelee elämäänsä. Ei kovin mielenkiintoiselta äkkiseltään kuulosta. Ehkä halusin kokeilla, millainen on 'suggestiivinen pienoisromaani', kuten kirjaa takakannessa kuvaillaan. Olipa niin tai näin, luin kirjan loppuun asti ja jopa pidinkin siitä, vaikkei lukukokemus vallan huikea ollutkaan. Pienoisromaani vaat...

Nykyhetken moskovalaisvampyyrit? Glamour ja diskurssi? Viktor Pelevinin Viides maailmanvalta (Tammi, 2009) tuntui kansiliepeiden esittelytekstien perusteella vähintäänkin kiehtovalta. Vampyyrikirjat tai -elokuvat eivät minua genrenä viehätä, mutta luotin tällä kertaa Tammen Keltaisen kirjaston taattuun laatuun - jos Viides maailmanvalta on löytänyt tiensä sinne, ei se voi aivan huono kirja olla. Viides maailmanvalta pyörähtää reippaasti käyntiin. Moskovalaisnuorukainen Roma Storkin herää puolapuihin sidottuna, seuranaan naamioitunut, aamutakkiin pukeutunut mies, vampyyri Brahma. Jutellaan niitä näitä, Roma saa puraisun (eihän vampyyriromaania voi olla ilman puraisuja..) ja häneen siirtyy kieli, vampyyrin sielu ja olemus. Romasta tulee vampyyri, jumalnimeltään Rama Toinen.  Kirjan aloitusluku on erittäin vahva, se nostatti odotukset kirjan jatkon suhteen aika korkealle. Valitettavasti Viidennen maailmanvallan keskiosa oli ajoittain jopa hieman puuduttavaa luettavaa. Ra...