Simone Buchholz: Krokotiiliyö

Saksalainen dekkari on harvinainen vieras lukupinossani, mutta innostuin kokeilemaan Simone Buchholzin noir-henkistä dekkaria Krokotiiliyö (Kustantamo Huippu, 2019). Kirja on saanut kotimaassaan dekkaripalkinnon pari vuotta sitten, enkä laisinkaan ihmettele tätä, sillä olin itsekin kirjan luettuani täpinöissäni. Niin kylmänviileä ja tyylikäs, vähäeleinen dekkari! Urallaan aallonpohjaan joutunut syyttäjä Chastity Riley sai minusta totisesti uuden ystävän.

"Ulkona on vielä pimeää", sanon. "Kiinnostaisi kuulla, mitä jännittävää siellä näkyy peilikuvanne lisäksi."
    "Ei kuulu teille paskaakaan, miten pimeää ikkunani edessä on", hän sanoo.
    Hän oli nukkuessaan miellyttävämpi.
    Hän puhuu korostuksella, en vain osaa vielä sanoa, millä. Vedän tuolin sängyn viereen ja käyn istumaan.
    "En muista tarjonneeni teille tuolia", hän sanoo ja nyt se on päivänselvää: mies on itävaltalainen.
    "Minulla ei ole tapana odottaa, kunnes jotain tarjotaan."
    "Nimeni on Riley", sanon. "Olen syyttäjä ja pidän huolta teidän kaltaisistanne ihmisistä."
    "Minun kaltaisistani ihmisistä?"
    Hän alkaa nauraa. (s. 53)

Krokotiiliyö on kuudes osa syyttäjä Rileystä kertovassa sarjassa, mutta vasta toinen suomeksi käännetty Riley-kirja. Luen usein sarjoja osan sieltä, toisen täältä, joten minulle riitti, että kirjan alussa oli lyhyt katsaus sarjan edellisiin tapahtumiin: Riley on siirretty syrjään syyttäjän tehtävistä sen jälkeen, kun hän käräytti esimiehensä korruptiosta ja oli osallisena ammuskeluvälikohtauksessa. Krokotiiliyössä hän huomaa työhuoneensa olevan ankea koppero ja työtehtävät koostuvat rikosten uhrien suojelusta. Kirjan alussa Riley hälytetään sairaalaan huolehtimaan pahoinpidellystä, nimettömästä miehestä, joka ei suostu kertomaan mitään itsestään tai kohtaamansa väkivallan syistä. Mutta annos nasevaa sanailua, muutama olut ja kas niin, Riley huomaa saaneensa tukun arvoituksellisia vinkkejä, jotka lopulta johdattavat hänet huumeiden salakuljettajien ja Hampurin rikollispiirien hämäräperäisen taustavaikuttajan jäljille.

Buchholzin kerronta on todella riisuttua. Miljöön ja poliisityön arjen kuvaukset ovat vähäisessä osassa, sen sijaan Krokotiiliyö etenee keskeisten henkilöiden vuorovaikutuksen ja Rileyn pohdintojen kautta. Rileyn ympärillä pyöriikin kiinnostava joukko porukkaa: muutama kollega hautoo ties mitä, mutta Rileyn maailmaa tasapainottaa rikollisen menneisyyden omaava kahvilanpitäjä, jonka kanssa Rileyllä on jonkinlainen suhde. Minulle kesti kotvasen päästä kiinni kirjan henkilöasetelmiin, mutta kun ne hahmottuivat, kirjan sivuilta tihkui sellainen määrä jännitteitä, että koukutuin täysin Krokotiiliyöhön. Tykkäsin erityisesti siitä, että osa tapahtumista keriytyi auki lukujen lopussa olevien superlyhyiden puheenvuorojen kautta, jotka tarjosivat väläyksen omaisia poimintoja kirjan henkilökaartin menneisyydestä.

En ole lukenut pitkään aikaan tämäntyylistä dekkaria, ja koin erittäin mieluisaksi sen, ettei henkilöitä, heidän tunteitaan, tekemisiään ja rikosten kulkua jauhettu viimeistä yksityiskohtaa myöden selväksi vaan paljon jätettiin rivien väliin, lukijan aistittavaksi ja pääteltäväksi. Chastity Rileyn henkilöhahmo jäi tämän yhden kirjan perusteella kenties hieman etäiseksi, mutta kerronnasta johtuen sama koski kirjan muitakin henkilöitä. Aion kuitenkin syventää tuttavuuttani Rileyn kanssa, sillä aiempi Buchholz-suomennos Revolverisydän odottelee jo lukupinossa. Toivottavasti sarjaa suomennetaan jatkossakin!

 Goodreadsiin Krokotiiliyö saa minulta neljä tähteä.

"Kaiken sen jälkeen, mitä eilen Wieczorkowskilta kuulin, tunnen oloni tyhmäksi, pieneksi maatiaiskanaksi, jolle joku on juuri näyttänyt, kuka käskee." (s. 208)

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogissa Kirjarouvan elämää
Kirjan tietoja:
Simone Buchholz: Blaue Nact (2016)
Suomennos Anne Kilpi
Kustantamo Huippu, 2019
293 sivua