Hyllynlämmittäjät 2025 ja muita haasteita
Uusi vuosi, vanhat tutut haasteet! Mietin pitkään, osallistunko lukuhaasteisiin laisinkaan, kun lukeminen ylipäänsä oli "tauolla" enimmän osan aikaa viime vuodesta. Hyppäänkö liian syvään päätyyn, jos heti kahmin useamman lukuhaasteen itselleni? Toisaalta, parempi katsoa tulevaan eikä miettiä menneitä. Päätin siis lähteä vuoteen 2025 tutulla linjalla eli osallistun rennolla otteella Helmet-haasteeseen ja Seinäjoen kirjaston lukuhaasteeseen, joka on ollut erityinen suosikkini osuvien teemojensa vuoksi. Seinäjoen haasteen teemana on tänä vuonna Topeliuksen Maamme-kirja, jonka aiheet haaste tuo nykyaikaan lukuhaasteen muodossa. Huippuhyvä idea, vaikken Maamme-kirjaa olekaan lukenut 😊.
Näiden kahden kirjastohaasteen lisäksi uskaltauduin kasaamaan itselleni hyllynlämmittäjäpinon! Minulla on hieman huonoja kokemuksia tästä haasteesta 😅, joka sinnikkäästi näkyy houkuttelevan ihmisiä vuodesta toiseen omien kirjojen lukemiseen. Olen kasannut hyllynlämmittäjäpinon tammikuussa 2017 ja syksyllä 2020. Vuoden 2020 pinosta olen lukenut 6/12 ja vuoden 2017 pinosta 4/12, ja yksi on jäänyt kesken ja lähtenyt jonnekin kiertoon. Muut lukemattomat taitavat edelleen majailla hyllyissäni.😏Mutta enpä tässäkään takerru menneeseen, sillä halusin koota uuden pinon kannustamaan omien kirjojen lukemisessa. Ja nimenomaan kannustamaan lukemaan niitä kirjoja, jotka ovat odottaneet vuoroaan melkoisen pitkään!
Tämän vuotinen hyllynlämmittäjäpinoni sisältää vain ja ainostaan oikeita superhyllynlämmittäjiä, sillä kaikki pinon kirjat ovat lymynneet hyllyssäni vuosia. Olen jossain vaiheessa suurella innolla haalinut nämä kirjat itselleni, koska olen ollut syystä x innosta pinkeänä joko ko. kirjasta tai kirjailijasta. Sen jälkeen ei sitten olekaan tapahtunut mitään, koska oman hyllyn kirjan lukemisella ei ole erityisen kiire - siellähän se odottelee "oikeaa hetkeä". Tämä on minulle erittäin tyypillistä toimintaa 😆.
Vuosi 2025 olkoon se vuosi, jolloin koetan viimeinkin lukea näitä pahimpia hyllynlämmittäjiäni. Tättärää, vuoden 2025 hyllynlämmittäjäni ovat:
* Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
* Julie Orringer: Näkymätön silta
* Kate Atkinson: Elämä elämältä
* David Mitchell: Pilvikartasto
* Orhan Pamuk: Musta kirja
* Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
* Jonathan Franzen: Purity
* Niccoló Ammaniti: Juhla alkakoon
* Mihail Šiškin: Neidonhius
* Goliarda Sapienza: Elämän ilo
* Eleanor Catton: Valontuojat
* María Dueñas: Ommelten välinen aika
Täytyy sanoa, että minua ihan pikkuisen hirvittää pinossa olevien tiiliskivien määrä 😅. Minulla on usein tapana ostella juuri niitä omaan hyllyyn, koska paksua kirjaa voi sitten lukea rauhassa ajan kanssa, kun ei tarvitse olla uusimassa kirjastolainaa koko ajan. Niinpä niin... 😏
Kovin on paksuja kirjoja!
VastaaPoistaHeh, niin on! 😁 Mietin, että olisin laskenut näiden sivumäärät yhteen mutta olisi saattanut tulla liian hurja luku. 😏
PoistaKomea pino!! Kate Atkinson on myös omassa hyllyssäni lämmitellyt jo useamman vuoden 😅 Olisiko tämä nyt se vuosi kun hän pääsee vihdoin luettavaksi...
VastaaPoistaAtkinsonin kirjaa on kehuttu tosi paljon, joten kiinnostaa kyllä, onko se lopulta niiden väärti. 😏 Dekkareita olen häneltä lukenut, ja tykännyt.
PoistaVarmasti on mielenkiintoisia kirjoja. Puolikas keltaista aurinkoa on tosi hyvä. Meillä on just nyt yksi Kate Atkinsonin kirja lukupiirikirjana. - Hyvää alkanutta vuotta!
VastaaPoistaMinäkin odotan näiltä paljon. Pyörittelin juuri eilen tuota Puolikasta käsissäni, mutta päädyin sitten Rauman kirjaan - aloitan pinon lukemisen siitä. Kiitos samoin, hyvää vuotta 2025!
PoistaIhana pino! Jonsthan Franzen on minunkin suursuosikkejani. Tuo on toki lukematta. 😅 Elämä elämältä on ihan älyttömän hyvä.
VastaaPoistaKylläpäs tuo Seinäjoen kirjaston lukuhaaste vaikuttaa kivan erilaiselta! Hetken mietin, että joskos pitäisi osallistua, mutta ehkä en nyt kuitenkaan, koska alkoikin kiinnostaa tuo hyllynlämmittäjät-haaste. Olisi minullakin hyllyssä ikiaikoja odotelleita kirjoja, jotka vihdoin ansaitsisivat tulla luetuksi. Harkitsen siis vastaavan pinon kokoamista :D
VastaaPoistaSinun pinostasi olen lukenut vain yhden kirjan, Adichien Puolikas keltaista aurinkoa. Oli koukuttava ja kiinnostava! Hyllyäni lämmittämästä löytyy myös tuo Šiškinin kirja Neidonhius (enkuksi).
Korvaan on kuulunut tässä vuodenvaihteessa kaiken näköisiä vinkkejä kuntoilun aloittamisesta niin että siitä tulisi pysyvämpi eikä vain tammikuun kestävä. Siitä voisi napata vinkin tähänkin haasteeseen: yksi tai kaksi riittää tänä vuonna esim. Siinä kun aika kuluu, niin ajan saatossa ne on luettu :)
VastaaPoistaOlen lukenut näistä vain Adichien ja Pamukin. Hyviä molemmat, mutta varsinkin Pamuk aika raskas. Siinäpä tekemistä!
VastaaPoistaEn ole lukenut pinosta mitään. Olen lukenut lähiaikoina omaan tahtiin ilman haasteita joitain nobel-ehdokkaita mutta kokonaisia dekkarisarjoja, ensin Nero Wolfet ja sitten P. D. Jamesin Alan Dalglieshit. Pohdin lukisiko vuodeksi Jarkko Sipilän Takamäki-sarjan kokonaan?
VastaaPoista