John le Carré: Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja (Kirja + leffa)

John le Carrén vakoiluromaani Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja (Tammi, 2012/1974) on kuulunut suosikkeihini heti ensilukemisesta asti. Tämä tapahtui ennen blogiaikaa, enkä itse asiassa edes muista, milloin tarkalleen ottaen tutustuin Pappi lukkariin. Kirjan syheröinen, runsailla takaumilla varustettu juoni ja vakoojamaailman kylmänkalsea tunnelma joka tapauksessa iskivät minuun täysillä. Mutta juonikuvio on  todellakin sen verran kiemurainen ja isohkolla henkilögallerialla varustettu, että taisin ensimmäisellä lukukerralla tipahtaa muutaman kerran kärryiltä. Uusintalukukerroilla juonen hienoudet ovat sittemmin auenneet paremmin, ja keväällä kaivoin taas nuhruisen pokkarini esille.

"Joka aamu noustessaan vuoteesta, joka ilta palatessaan siihen yleensä yksin, hän oli muistuttanut itselleen ettei hän ollut milloinkaan ollut eikä ollut nytkään korvaamaton. Hän oli kouluttanut itsensä myöntämään että Valvojan uran viimeisinä surkeina kuukausina, jolloin onnettomuus seurasi toistaan huimaan tahtiin, hän oli syyllistynyt asioiden näkemiseen suhteettomina. Ja jos vanha ammattilais-Aatami hänessä kapinoikin silloin tällöin ja sanoi: sinä tiedät että paikka mynnähti, sinä tiedät että Jim Prideaux kavallettiin -  ja voiko siitä olla kaunopuheisempaa todistetta kuin luoti, kaksi luotia selässä? No, hän oli vastannut, entä jos tiesikin?" (s. 62)

George Smiley, Britannian tiedustelupalvelun eli kutsumanimeltään Sirkuksen uskollinen palvelija, vaeltaa kirjan alussa lähes varjojen mailla. Hänet on erotettu, vaimo on lähtenyt kotoa ja mieltä painaa Budapestissa epäonnistunut operaatio, jossa kokenut agentti Jim Prideaux joutui ammutuksi ja vangituksi. Jim pelastettiin takaisin kotimaahan, mutta jokin tapahtumaketjussa kaihertaa edelleen Smileytä. Sitten sattuu jotain, mikä vetää Smileyn takaisin työn pariin. Menneisyydestä alkaa nousta esiin asioita, jotka saavat yhden jos toisenkin kysymään: kuka tiedustelupalvelun korkean tason virkamiehistä on myyrä? George Smileyn tehtävänä on löytää vastaus.

Tämän kuvion  ympärillä pyöritään muutaman tiheään painetun sivun verran ja juonenkulku on yhtä sakeaa kuin tekstin ladonta. Tapahtumien vauhti ei aina päätä huimaa, mutta minusta koko kirjan juju onkin siinä, että henkilöt saavat aikaa puntaroida vaikuttimiaan ja motiiveitaan, kertoa omaan tahtiinsa tapahtumista ja niiden pienistä nyansseista. Pappi, lukkari on täynnä hillityn brittiläistä uskollisuutta isänmaata kohtaan, velvollisuudentuntoa, ankaraa ja armotonta taistelua oikeaksi katsotun asian puolesta. Kirjan maailma on perin miehinen, kovin montaa naishahmoa ei sen sivuille mahdu. En ole tästä koskaan häiriintynyt, sillä olen aina viehättynyt kirjan kuvaamasta todellisuudesta, jossa vakoilumaailman synkät, monimieliset sävyt kohtaavat brittiläisen hienostuneisuuden. Kokonaisuus on täyden viiden tähden arvoinen ja Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja kuuluu mielestäni vakoiluromaanien aatelistoon. 

Entä miten minuun puraisi kirjasta tehty, vuonna 2012 Suomen ensi-iltansa saanut elokuva?

Elokuvassa George Smileytä näyttelee Gary Oldman, ja hän on oivallinen valinta rooliin, joka kannattelee koko elokuvaa. Sivuhenkilöistä Benedict Cumberbatch onnistuu erinomaisesti Peter Guillamin roolissa, sillä hänessä on juuri sellaista sopivaa poikamaista charmia, jota tuo hahmo vaatii. Elokuvassa juonen mutkia ja aikarakenteen kikkailuja vedetään huoletta suoriksi, ja tämä latisti jonkin verran omaa katselukokemustani. Koko tarinan idea kun on mielestäni siinä, että sitä puretaan auki ihmisten muistoista pala palalta, ja tässä kirja pesee leffaversion melko hyvin. Elokuva tavoittaa silti kirjan perustunnelman - petoksen ja epäilyn pikku hiljaa laajenevan ilmapiirin - aika mukavasti, ja annakin elokuvalle virtuaaliset neljä tähteä. Tässä elokuvan traileri:

Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Tarukirja, Tuntematon lukija
Kirjan tietoja:
John le Carré: Tinker, Tailor, Soldier, Spy (1974)
Suomennos Eero Mänttäri
Tammi, 2012 (4. painos)
308 sivua