Kirjahyllyn aarteet -lukuhaasteen koonti

Kirjasähkökäyrä-blogissa alkoi vuosi sitten loppiaisena omien kirjojen lukemiseen keskittyvä haaste Kirjahyllyn aarteet. Innostuin haasteesta heti, sillä omia lukemattomia riittää! En tunnustaudu kirjahamsteriksi, mutta jotenkin kummasti kirjoja vaan tuppaa kertymään kotiin ja lukemisen kanssa on sitten vähän niin ja näin. Mikään kiirehän ei enää ole, koska kirja odottelee kiltisti omassa hyllyssä. 😏

Kirjahyllyn aarteet -haaste oli miellyttävän vapaamuotoinen, ja sainkin luettua haasteeseen peräti 24 kirjaa eli noin kaksi per kuukausi. Näin tasaisella tahdilla lukeminen ei tosin edistynyt, mutta hiljaisen kesän jälkeen otin syksyllä pienen loppukirin. 😊 Laskin haasteen luettuihin sekä painetut kirjat että lukulaitteen e-kirjat ja omaksi ostetut äänikirjat.

Olen luettujen määrään tosi tyytyväinen, sillä mutu-tuntumani mukaan omat kirjat löysivät tiensä lukupinooni useammin kuin ennen. Osa lukuun lähteneistä omista kirjoista jäi kylläkin kesken, kun totesin, ettei kirja kiinnosta ja tuskinpa kiinnostaa tulevaisuudessakaan. Näitä kirjoja laitoin kiertoon lähikirjaston hyllyn kautta, joten haaste sai liikettä aikaan kirjahyllyssäni. Tosin moni luettukin lähti kiertoon lukemisen jälkeen. Tilaa on siis tullut uusille hankinnoille!

Erityisen tyytyväinen olen siihen, että luin useampia muistelmia. Niitä tulee toisinaan haalittua innosta soikeana mutta ne myös jäävät jostain syystä kovin helposti lukematta. Sarjakuvien määrään olen taas hieman pettynyt. Luettavaa olisi ollut enemmänkin, mutta no, viime vuosi oli ylipäänsä minulle heikohko sarjisvuosi (mutuni mukaan luin niitä tavallista vähemmän eikä luettuihin mahtunut kovin montaa tosi hyvää) ja kai se heijastui tähänkin haasteeseen.

Alla näkyy lista haasteeseen lukemistani kirjoista. Merkitsin tähdelle ne kirjat, jotka osoittautuivat aidoiksi kirjahyllyn aarteiksi. Näitä kirjoja suosittelen erityisen lämpimästi. Kaikista kirjoista en ole vielä ehtinyt bloggaamaan, mutta toivottavasti jutut ehtivät blogiin jo tammikuun aikana.

Romaanit ja novellit:
Comés: Lumikko
Edmond Baudoin: Piero
François Boucq & Alejandro Jodorowsky: Bouncer 5 - Susinaaraiden saalis  

Dekkarit:

Ann Cleeves: Mykkä vesi
Ian Rankin: Piru mieluummin
Ann Cleeves: Kuin tuhka tuuleen

Äänikirjat:

Enid Blyton: Seikkailujen sirkus
Enid Blyton: Seikkailujen joki


Kiitokset Maille hienosta haasteesta!


 

Kommentit

  1. Onpa ollut kiva haaste, en ole tätä huomannutkaan. Muutama minullekin tuttu kirja on lukemiesi joukossa. Pidin paljon tuosta Eeva Lennonin kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeva Lennonin muistelmia oli kiva lukea. Siitä sai hyvin tuntumaa lähihistoriaan.

      Poista
  2. Kiitos Marika haasteessa mukanaolosta. Mahtavan määrän olet lukenut omia kirjoja <3

    VastaaPoista
  3. Kyllä omaan hyllyyn tosiaan tahtoo kertyä lukemattomia lukemattomia kirjoja! Sinä olet saanut monta luettua haasteen myötä. Itseäni harmittaa, kun joidenkin omien kirjojen lukeminen siirtyy vuodesta toiseen, vaikka oikeasti haluaisi lukea ne HETI, ja aikookin kyllä koko ajan... Pitäisi keksiä keino, miten pystyisi lukemaan kymmentä kirjaa yhtä aikaa, niin ehkä alkaisi sujua?! 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minultakin löytyy noita ikuisuustapauksia, jotka ovat olleet lukematta ties kuinka monta vuotta... mutta tänä vuonna aion lukea edes muutaman niistä!

      Poista
  4. Wau! Sullahan meni loistavasti tää haaste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, yllättävän paljon sain luettua. :) Minulle toimii tämmöinen "lue mitä haluat" tyylinen haaste, mutta esim. hyllynlämmittäjät-haasteen hylkäsin jo ajat sitten, kun se vuoden alussa kiinnitetty pino ei todellakaan inspiroinut lukemaan. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.