Kesäinen ja talvinen rikosjuttu: Kuin tuhka tuuleen & Hiljaisuuteen hävinneet

Bloggausjonostani löytyy pari dekkaria, jotka edustavat vuodenaikojen ääripäitä: Ann Cleevesin Jimmy Perez -dekkarissa ollaan juhannushäissä Shetlanninsaarilla ja Rosamund Luptonin Hiljaisuuteen hävinneissa taas hytistään Alaskan talvisissa maisemissa. Cleeves on minulle tuttu ja turvallinen dekkarinimi, jonka pariin palaan aina silloin tällöin. Luptonia sen sijaan luin nyt ensi kertaa, mutta Hiljaisuuteen hävinneet kyllä vakuutti siinä määrin, että Luptonin nimi on laitettu muistiin. 

Jos joku jutun lukijoista on mukana Seinäjoen kirjaston Aikamatka-lukuhaasteessa, niin tässä on oivat vinkit haasteen kohtiin 4. Kirja, joka sijoittuu kesään ja 5. Kirja. joka sijoittuu talveen. Itse luin Cleevesin kirjan viime vuoden puolella, joten aloitan aikamatkailuni Luptonin talvisella jännärillä.


Ann Cleevesin Kuin tuhka tuuleen (Karisto, 2019) jatkaa sarjan aiemmissa osissa leskeksi jääneen Jimmy Perezin tutkimuksia Shetlannin saarilla. Perezin omalaatuinen pomo Willow Reeves näyttää tulleen kiinteäksi osaksi sarjaa, sillä hän on tässäkin kirjassa mukana. Reeves on mielestäni tervetullut ja raikas lisä sarjan henkilökaartiin, ja mieluusti soisin hänen boheemille persoonalleen isomman roolin tulevissa rikosjutuissa.

Kuin tuhka tuuleen sijoittuu kesään, juhannuksen seutuun, jolloin saarelle saapuu mantereelta kaveriporukka juhlimaan häitä. Häähumun jälkeen eräs seurueen jäsen, lapsettomuudesta kärsinyt, uratietoinen Eleanor, katoaa ja hänet löydetään kuolleena. Tätä juttua selvitellessä tulevat tutuksi niin ystäväporukan keskinäiset jännitteet ja pienet salaisuudet kuin saarelle hotellinpitäjiksi muuttaneen homopariskunnan elämänvaiheet, joissa kuvastuu hyvin julkisuuden ja menestyksen paineet ja myös traagiset puolet. Saaren ja sen vieraiden elämän kuvaus on tuttuun tapaan Cleevesin dekkarin suuri vahvuus, ja pidin myös siitä, miten paikallinen vanha kummitustarina kytkeytyi mukaan juoneen. Saarimiljöö tuntuikin välillä tosi aavemaiselta kesän lämmöstä huolimatta.

Goodreadsiin Kuin tuhka tuuleen saa minulta kolme tähteä. Sarja kehittyy mukavaan suuntaan, ja toivottavasti jatko-osia on tulossa lisää.

Rosamund Luptonin Hiljaisuuteen hävinneet (Gummerus, 2016) oli minulle erittäin positiivinen yllätys, vaikka kirjaa onkin kehuttu. Kenties kirjan juoni ei ollut se kaikkein realistisin, mutta minun makuuni jännitystä oli juuri sopivasti ja Alaskan hyytävän kylmyyden kuvaus henki viileyttä kotisohvalle asti.

Kirjan tapahtumat käynnistyvät, kun Alaskaan kuuron Ruy-tyttärensä kanssa matkustanut Yasmin saa tietää, että hänen luontokuvausreissulla ollut miehensä on saanut surmansa pienen inuiittikylän palossa. Jokin saa Yasminin kuitenkin epäilemään, että mies on elossa ja sinnittelee jossain kylmyyden keskellä pelastusta odottaen. Yasmin taivuttelee erään rekkakuskin ottamaan hänet ja Rubyn kyytiin, ja lopulta Yasmin päätyy itse ajamaan rekkaa läpi Alaskan erämaiden (tämä oli se osuus, jolle kohauttelin epäuskoisesti kulmiani mutta no, kenties riittävällä päättäväisyydellä varustettu ummikkokin osaa yks kaks ajaa rekkaa vaarallisissa talviolosuhteissa). Yasminin ja Rubyn matkassa riittää käänteitä ja tunnelma vain tiivistyy, kun lumimyrsky iskee päälle, joku toinen rekka roikkuu uhkaavasti perässä ja sähköpostiin kilahtelee outoja, pelottavia kuvia.
"Lunta satoi nyt niin paljon, että tuntui kuin he tukehtuisivat. Yasmin näki enää vilahduksia heijastintolpista tien laidalla ja pelkäsi koko ajan, että oikealla välähtävän kyltin pitäisikin jäädä vasemmalle ja että hän ajaisi ulos tieltä, este antaisi periksi ja he syöksyisivät reunan yli. Hän oli epävarma siitä, mikä oli maata ja mikä taivasta, mikä oli oikea ja mikä vasen, hän ei tiennyt enää oliko yö vai päivä, ja fyysinen epävarmuus sankan lumisateen keskellä pimeässä alkoi vaikuttaa häneen myös henkisesti: oli hetkiä, jolloin hän ei enää kyennyt muistamaan, mitä ja ketä hän oli pakenemassa." (s. 187)
Luin kirjan loppuvaiheet lähes henkeä pidätellen, ja Hiljaisuuteen hävinneet paranikin koko ajan loppua kohden, vaikka alku lähti hivenen vaisummin liikkeelle. Alaskan alkuperäisväeston vaikeat elinolosuhteet nivoutuivat hyvin juoneen, vaikka trillerimäinen ote hallitsee kirjaa. Rubyn kuurous toi tietysti oman säväyksensä kirjan tapahtumiin, ja mielestäni hänen sisäistä maailmaansa kuvattiin hyvin, vaikkei minulla olekaan omakohtaista kosketusta aiheeseen. Goodreadsiin Hiljaisuuteen hävinneet saa minulta 4 tähteä.

***

Ann Cleevesin kirja oli osa viime vuoden Kirjahyllyn aarteet -haastettani. Luptonin kirja sopii moneen juuri alkaneeseen lukuhaasteeseen:
* POPSUGAR 2020 Reading Challenge -haasteessa sijoitan kirjan kohtaan "A book about or involving social media". Rubyn twiittailut ja blogiin kirjoittelut ovat varsinkin kirjan loppuvaiheissa aivan keskeissä osassa tapahtumia.
* Helmet-haasteessa kirja sopii kohtaan 7. Kirjassa rikotaan lakia.
* Seinäjoen kirjaston Aikamatka-haasteessa kirja on täysosuma kohtaan 5. Kirja, joka sijoittuu talveen.

Goodreads: Luptonin kirja saa 4 tähteä ja Cleevesin kirja 3 tähteä
Mistä kirjat minulle? Luptonin lainasin kirjastosta ja Cleeves on oma e-kirjaostos
Muualla verkossa: Luptonin kirjaa on luettu mm. blogeissa Leena Lumi, Kirjoihin kadonnut, Kirja hyllyssä ja Hannan kirjokansi
Kirjojen tietoja:

Ann Cleeves: Thin Air (2014)
Suomennos Annukka Kolehmainen
Karisto, 2019
354 sivua

Rosamund Lupton: The Quality of Silence (2015)
Suomennos Outi Järvinen
Gummerus, 2016
326 sivua

Kommentit

  1. Luptonin trilleri oli hyytävän hyvä. Alaska oli nappivalinta tarinan miljööksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkäsin Alaska-miljööstä, joka ei kovin usein ole tapahtumapaikkana oman lukupinoni kirjoissa.

      Poista
  2. Montakohan kertaa olen lainannut Hiljaisuuteen hävinneet -kirjan, mutta en ole sitä vieläkään lukenut. Aion kyllä lukea, vaikuttaa kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuttu tilanne minullekin tuo, että jotain kirjaa tulee lainattua monta kertaa eikä sitä koskaan saa luettua. :D No, Lupton on kyllä hyvä, varsinkin näin talvikeleillä luettuna.

      Poista
  3. Luptonin kirja oli todella hyvä, erottuu sankasta jännärien joukosta ja on jäänyt mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyytävä kylmyys ja Alaskan maisemat on kyllä loistava yhdistelmä, joka ei helposti unohdu. :)

      Poista
  4. Mainioita jännäreitä molemmat. Hiljaisuuteen hävinneiden lukemisesta on jo aikaa, mutta sen tunnelma on jäänyt mieleen. Muita Luptonin kirjoja en kuitenkaan muista lukeneeni. Cleevesiltä sen sijaan luen kaiken suomeksi ilmestyvän ja mieli tekisi lukea suomentamattomiakin, jos luettavien lista ei muutenkin olisi ylipitkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin Cleevesistä on tullut pikku hiljaa oikea luottodekkaristi, jonka uudet suomennokset tulee luettua. Ja olen jotain vanhempia kirjoja lukenut uudelleenkin, sen ne kyllä kestävät.

      Poista
  5. Molemmat kirjat lähtevät arviosi pohjalta lukulistalle. Cleevesiltä olen lukenut pari teosta aiemmin, tuntuu luottodekkaristilta. Lupton iltakin luin yhden teoksen monta vuotta sitten, se oli enemmän psykologista jännitystä kuin dekkari.

    Briteillä taitaa olla trendinä dekkareissa ilmiö nimeltä "kohti kylmempää".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cleeves on tosi hyvä, vaikkei tosin mikään erityisen räväkkä. Mutta hänen brittiläinen tyylinsä puree minuun ja olen aivan koukussa Vera Stanhope -sarjaan. Jimmy Perez-sarjassa mielestäni alkun 4 ekaa osaa olivat todella hyviä (luin ne ennen blogiaikaa), mutta eivät nämä sen jälkeisest uudemmatkaan mitään hullumpia ole.

      Poista
  6. En ole Cleevesin kirjoja lukenut, vaikka omassa hyllyssäni odottelee joku hänen kirjansa (vissiin sen toisen sarjan ensimmäinen osa “Raven Black”). Kiinnostaa siis kyllä kokeilla. Rosamund Luptoninkin kohdalla on neitsyys tallessa, vaikka häneltäkin minulla lojuu joku kirja (olisko Sister) hyllyssäni :D Oliskohan aika ottaa lukuun! Ann Cleeves kiinnostaa minua jostain syystä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa Raven Black on juuri tätä samaa Jimmy Perez -sarjaa, sen aivan ensimmäinen osa. Sarjan 4 ekaa kirjaa ovat tavallaan samaa kokonaisuutta, sillä lailla että niissä on rikosjuttujen ohella kerrottu Jimmy ja tämän vaimon tarina. Itse tykkäsin just noista neljästä ekasta kirjasta tosi paljon, vaikka muistijäljet ovat kyllä jo hatarat. Mutta luin ne ennen blogiaikaa ihan ahmimalla, jäin niin koukkuun niihin.

      Poista
    2. Aaah, okei! Olen itse elänyt luulossa, että tuo kirja olisi sen toisen sarjan eka :D Ainakin joskus kirjan ostaessani niin luulin. Noh, hyvä että asia selkisi nyt! :D

      Poista
    3. Eipä näissä sarjoissa aina pysy kärryillä. :D

      Poista
  7. Näistä etenkin Cleeves vaikuttaa kiinnostavalta ja whodidit-tyyppiseltä tapaukselta. Luptonilta olen muistaakseni joskus jotakin lukenut, tai ainakin selaillut. Alaska kuulostaa kyllä kiehtovalta ympäristöltä, ennen äkkiseltään muista lukeneeni mitään sinne sijoittuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alaska on minullekin aika vieras miljöö kirjoissa (ja tosielämässäkin). Siksi tuo Luptonin kirja varmaan kolahtikin niin lujaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.