Oksan hyllyltä

Seinäjoen kirjaston Aikamatka-haaste on ollut eräs tämän vuoden parhaita lukuhaasteita, ja olen tosi tyytyväinen, kun onnistuin viimein löytämään kirjat pariin viimeiseen, vaikeaan kohtaan. Okei, ohuilla sarjakuvilla mennään, mutta mitäpä siitä - kirja se on sarjakuvakirjakin. 😊 Haasteen hännänhuipuiksi jäivät "13. Kirja, joka sijoittuu aikaan ennen ajanlaskumme alkua" ja "14. Vuosina 0-1499 julkaistu tai sille ajalle sijoittuva kirja" . En juurikaan lue historiallisia romaaneja, joten tiesin, että näihin voisi olla hankalaa löytää kiinnostavaa luettavaa. Mutta löytyipä sentään, ja tässä lyhyet kommentit lukemistani sarjakuvista (ja niiden jälkeen lista kaikista haasteeseen lukemistani kirjoista): Jacques Martin: Alix Peloton (Apollo, 2015/1973; suomennos Sami Kesti; orig. Alix l'intrépide ) Jacques Martinin seikkailusarja sijoittuu antiikin Romaan, ja sen pääosassa on Alix-niminen nuorukainen. Lukemani Alix Peloton on aivan ensimmäinen Alix-seikkailu , ja ...

Syksyn aikana lukupinooni on päätynyt pari erityisen hyvää tietokirjaa, joista molemmat (sattumalta) sivuavat täysin erilaisista näkökulmista kulttuurialaa. Kumpikin on ollut ilmestymisensä aikaan suosittu blogeissa ja saanut muutenkin huomiota, joten päätin niputtaa kirjat samaan juttuun. Matilda Gustavsson: Yhdeksästoista jäsen - Ruotsin akatemian romahdus (Otava 2019, suomennos Elina Lustig) Gustavssonin kirjaa lukee kuin hurjaa trilleriä. Siinä suuren ruotsalaislehden toimittaja alkaa penkoa metoo-kohun hengessä ruotsalaisia kulttuuripiirejä ja niihin liitettyjä huhuja mahdollisista ahdistelutapauksista. Tunnetun, elitistisen kulttuurinäyttämön johtohahmoihin kuuluvan Jean-Claude Arnault'n nimi pompahtelee esiin yhä useammin ja lumipallo lähtee vyörymään. Lopputuloksena on naapurimaamme ylimpiä kulttuuripiirejä ravisteleva skandaali, jonka seurauksena mm. kirjallisuuden Nobelit jäivät yhtenä vuonna jakamatta.   Kirja on kirjoitettu kiihkottomasti, ja siitä saa todella hyvän ku...

Nannan kirjakimaran mukava Kirjoja ulapalta -haaste innosti minut lukemaan Tove Janssonin kirjoittaman ja Tuulikki Pietilän kuvittaman kirjan Haru, eräs saari (WSOY, 1996). Kirja on vilahdellut aina silloin tällöin esillä juurikin ko. haasteen tiimoilta ja varmaan muutenkin, ja kiinnostuin kirjasta, koska se vaikuttaa olevan niin erilainen kuin Janssonin muu tuotanto: selkeästi omakohtainen, sidoksissa taiteilijapariskunnalle rakkaaksi käyneeseen Klovharun saareen. Ns. draaman kaari ei ole Harussa kovinkaan suuri. Kirjan sisältö koostuu Janssonin ja tämän "naapurin" Bunströmin saarta koskevista merkinnöistä alkaen sen hankinnasta, mökin rakennuksesta ja päättyen viimeisiin haikeisiin jäähyväistunnelmiin. Merkinnät ovat usein lyhyitä ja irtonaisia, mutta silti niiden kautta välittyvät arjen pienet puuhat, meren suuruus ja voima, ja se miten pienistä asioista elämä syrjäisellä luodolla rakentuu: "Toisinaan Brunström ajoi ohi laskemaan lohisiimoja. Hän yöpyi mieluiten v...

Teininä ei totisesti ole helppoa olla, jos perhe erottuu harmaasta massasta polyamorian vuoksi ja jos kaikki kolme äitiä vielä sattuvat olemaan vampyyreja. Isadellan turvallisuusalalla bisnestä tekevät äidit eivät halua herättää huomiota elämäntyylillään, mutta jos niin käy, edessä on paikkakunnan muutos ja hups, Isadella löytää itsensä jälleen kerran uudesta koulusta, uusien tyyppien keskeltä. Isadella - Sydän kylmänä kertoo Isadellan varsin dramaattissävyisestä arjesta hänen tämän hetkisessä koulussaan, ja kirjan tapahtumiin mahtuu niiden perinteisten koulu- ja tykkäämispulmien lisäksi myös säätöä arvoituksellisen, varakkaan Minnan ja sydämentykytyksiä aiheuttavan Fairuzin kanssa. Ja paljon ollaan myös Isadellan rakkaan harrastuksen, kuviksen parissa: "Kurjassa elämässäni, jossa minua alituisesti sorretaan ja orjuutetaan epäloogisilla säännöillä ja tyhmillä vaatimuksilla, on yksi aamu viikossa, jolloin en yritä olla yhtä kuhmuraisen patjani kanssa ja jäädä lojumaan punkkaani ko...

Luin norjalaisen Sigri Sandbergin tietokirjan Pimeys - Tähtiä, pelkoa ja viisi yötä yksin tunturissa (Nemo, 2020) kuun vaihteessa pidetyllä lukumaratonilla, ja lyhyt, pienoisromaanin mittainen kirja sopikin maratonlukumistoon oikein hyvin. Kirja oli tietokirjaksi kevyt luettava, mutta kuitenkin sen verran asiapitoinen, että uutta tietoa tarttui mukaan. Kirjan idea on yksinkertainen: "Finsen suurtunturilla on yhä pimeää ja tähtitaivas. Erityisen hienoa siellä on nyt, vuoden pimeimpään aikaan. Minä haluan sinne. Haluan tietää enemmän, kokea luonnollisen pimeyden, nähdä yötaivaan - ja saada selville, kuinka kauan uskallan viipyä. Sillä ristiriitaista kyllä pelkoni on kaksitahoinen: pelkään, että tulisi liian valoisaa, ja pelkään pimeyttä. Ja pimeänpelkoni on kaikkinielevä, ainakin kun olen aivan yksin." Pimeydessä Sandberg kertoo matkastaan Finsen tunturille, omista tuntemuksistaan valossa ja pimeydessä sekä myös yleisemmin siitä, miten valo ja pimeys koetaan, miten ne vaikutta...

Bloggausjono lyhenee jälleen muutamalla lyhytarviolla. Tähän juttuun valikoitui sekalainen setti kesän aikana luettuja. Yhtään aivan huippukirjaa joukkoon ei mahdu, mutta hyvää luettavaa nämäkin ovat olleet. Kuva: Usplash-kuvapalvelu   Kirsti Kuronen: Merikki (Karisto, 2019) Kurosen säeromaanissa pureudutaan 14-vuotiaiden tyttöjen sielunmaisemaan. Meri ja Ruusa ovat olleet kavereita monta vuotta, mutta nyt jokin on toisin. Ruusa ottaa etäisyyttä eikä halua edes osallistua Viikon letti -vlogin tekoon. Ja lisäksi kaupungilla vaikuttaa liikkuvan Merin kaksoisolento... Pitääks koko ajan olla kivaa?     ei koko ajan mutta sentään joskus mä luulin että sä tykkäät kaikesta mitä me tehdään     ankeilulla on rajansa Merikki on tosi nopealukuinen jopa säeromaaniksi, sillä kirjassa on vain 99 sivua. Tämä oli tavallaan mukavaa, mutta Merin tarina tuntui jäävän niin mielenkiintoiseen paikkaan, että minua harmitti kovasti kirjan loppuminen. Toivottavasti jatkoa se...

Tiina Raevaaran Kaksoiskierre (Like, 2020) vie lukijan geeniteknologian eettisten kysymysten maailmaan. Teosta kuvaillaan takakannessa trilleriksi, mutta aivan niin kiivastempoinen Kaksoiskierre ei mielestäni ollut. Tykkäsin silti kirjasta, ja se itse asiassa yllätti minut positiivisesti. Olen nimittäin lukenut Raevaaralta aeimmin Korppinaiset , joka ei ollut laisinkaan minun kirjani. Nyt kuitenkin viihdyin mainiosti tutkijanhommiin yliopistolle palanneen Eerikan ja tämän pienen tyttären seurassa. Yliopistomaailmaan sijoittuvia kirjoja on aina mukava lukea, ja kun niissä on vielä jännityspitoinen juoni, niin ollaan aivan mukavuusalueellani. 😊 Kaksoiskierteessä Eerika ajautuu - tosin vastentahtoisesti - vuosien tauon jälkeen kimeeritutkimuksen pariin: "Kimeeri puolestaan on sellainen olento, jonka soluilla ei ole yhtä yhtenäistä alkuperää. Sen kaikissa soluissa ei siis ole samanlainen perimä. Kimeeri on sekoitus. Joskus kauan sitten Pajusuo esimerkiksi teki kimeerejä hiiren ja r...

Elizabeth Gilbert singahti suuren yleisön tietoisuuteen Eat Pray Love -romaanillaan, mutta minulla se odottelee vielä lukuvuoroaan (okei, eli en siis ole ollut kovinkaan aktiivisesti kiinnostunut ko. kirjasta mutta jonkin verran uteliaisuutta kuitenkin löytyy). Sen sijaan Gilbertin uusi romaani Tyttöjen kaupunki (Gummerus, 2020) pääsi heti lukuun, sillä New York + 1940-luku + teatterimaailma -yhdistelmä kuulosti erittäin lupaavalta. Enkä joutunut pettymään, sillä Tyttöjen kaupunki osoittautui todella vetäväksi lukuromaaniksi, joka sopi oivallisesti kesäloman lukemistoon. Kirjan raikas kertojaääni kuuluu Vivian Morrisille, joka kirjan alussa palaa muistoissaan vuoteen 1940, jolloin hän oli 19-vuotias, saanut potkut Vassarista ja muuttanut Peg-tätinsä hoiviin New Yorkiin. Vivian on kotoisin varakkaasta perheestä, mutta Peg-tätinsä luona odottaa aivan uudenlainen todellisuus, johon Vivian heittäytyy koko nuoren sydämensä kyllyydestä. Epäsovinnainen, hivenen rappeutunut teatterimaailma,...

Maritta Lintusen Stella (WSOY, 2018) käsittelee vakavaa aihetta, liiallista omistushalua ja sen vaikutuksia. Lähestymistapa on kiehtova: taiteilijauraltaan vetäytynyt Sylvi-rouva tarjoaa asunnostaan huoneen parikymppiselle Liisalle, joka saapuu 1980-luvun alussa Helsinkiin runokurssille. Vähitellen Sylvi alkaa ohjailla yhä enemmän Liisaa, ja lopulta myös tämän pojan elämää. Kirjassa seurataan lisäksi nykyajassa Liisan poikaa aikuisikäisenä, kun tämä kipuilee lääkärinuransa ja nuoruuden intohimonsa, pianonsoiton, välimaastossa.  Voisi äkkiseltään kuvitella, että kirja on tunnelmaltaan synkkä. Näin ei suinkaan ollut, sillä Stella yllätti minut nopealukuisuudellaan ja kepeydellään. Huumoripala Stella ei toki ollut, mutta aika nopeasti tilanteita kehiteltiin eikä Sylvin persoonan pimeitä puolia käsitelty sen syvällisemmin. Liisa varsinkin jäi etäiseksi ja ohueksi hahmoksi, ja minun lukukokemuksessani pääosaan nousi Liisan aikuinen Juri-poika. Hänen parisuhdesotkunsa ja pianonpimputt...

Ottessa Moshfeghin Vuosi horroksessa (Aula & Co, 2020) on eräs erikoisimpia ja hämmentävimpiä kirjoja, joita olen lukenut (tai siis, itse asiassa kuuntelin kirjan äänikirjana). Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuosituhannen vaihteen New Yorkiin, jossa 26-vuotias kertojanainen avautuu elämäntilanteestaan. Hän on päättänyt turruttaa itsensä lääkkeiden avulla ja eristäytyä muusta maailmasta vuoden ajaksi: "En pysty nimeämään mitään yksittäistä tapahtumaa, joka olisi ollut syynä päätökseeni vaipua horrokseen. Alun perin halusin vain rauhoittavia turruttamaan kielteiset ajatukseni, koska niiden alituinen hyöky teki vaikeaksi olla vihaamatta kaikkia ja kaikkea. Ajattelin, että elämä olisi siedettävämpää, jos aivoni olisivat vähemmän kärkkäästi tuomitsemassa ympäröivää maailmaa." Vuosi horroksessa on naisen yksinpuhelu. Hän kuvaa päivittäisiä tekemisiään (pahan kahvin hakeminen egyptiläisten pitämästä kulmakaupasta on usein päivän kohokohta), ajatuskulkujaan jotka ulottuvat m...

Alex Michaelidesin Hiljainen potilas (Gummerus, 2019) oli julkaisunsa aikaan isosti esillä kirjablogeissa (tai ainakin sen verran, että kirjan nimi jäi minulle mieleen). Itse en tuolloin kirjasta suuremmin kiinnostunut, mutta hiljattain nappasin Potilaan mukaan kirjaston pikalainahyllystä, kun dekkarit ovat pienen tauon jälkeen alkaneet taas maistua. Viime viikonloppu menikin sitten Hiljaista potilasta ahmiessa. Tämä kirja totisesti yllätti vetävyydellään! Hiljaisen potilaan asetelma on kiinnostava: taidemaalari Alicia Berenson on tuomittu miehensä raa'asta murhasta, mutta tapahtuman jälkeen Alicia ei ole sanonut sanaakaan. Mykistynyttä naista hoidetaan psykiatrisessa laitoksessa, jonne Alician tapauksesta kiinnostunut psykoterapeutti Theo Faber hakeutuu töihin. Onnistuuko hän viimein murtamaan Alician mielen muurit ja paljastamaan tämän salaisuudet? Mitä tuona kohtalokkaana iltana todella tapahtui? "Olen minäkin idiootti, soimasin itseäni. Mitä oikein kuvittelin tekeväni?...

Mariko Tamakin ja Rosemary Valero O'Connellin YA-sarjakuva Laura Dean Keeps Breaking Up with Me (First Second, 2019) on taidokkaasti piirretty tarina rakastamisen vaikeudesta ja rakkauden olemuksesta ylipäänsä. Milloin rakkaus ei olekaan enää hyvä juttu, mitä aito rakkaus oikeastaan on? "The truth is, breakups are usually messy, the way people are messy, the way life is messy. It's okay for a breakup to feel like a disaster. It doesn't feel okay, but I assure you it is okay. It's also true that you can break up with someone you still love. Becouse those two things are not distinct territories: love and not loving anymore." Sarjakuvan pääosassa on 17-vuotias Frederica Riley, tuttavallisemmin Freddy. Ensimmäisessä ruudussa hän kirjoittaa viestiä netin parisuhdeneuvojalle Anna Vicelle. Freffyä askarruttaa Laura Dean, johon hän on ollut noin vuoden verran rakastunut. Lauran ja Freddyn suhde on on-off-laatua - välillä ollaan yhdessä, sitten jokin rikkoo tyttöj...

Haluatko pikakatsauksen naisten tasa-arvon (tai pikemminkin sen puutteen) historiaan? Silloin kannattaa valita lukuun Marta Breenin kirjoittama ja Jenny Jordahlin kuvittama sarjakuvateos Naiset -  150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta (Sitruuna, 2020). Minulle tämä kirja oli ensimmäinen varaus, jonka sain kätösiini kirjastosta koronasulun jälkeen ja hotkaisin reilun satasivuisen sarjakuvan yhdessä illassa (joo-o, oli ehkä pientä innostusta ilmassa, kun pääsi lukemaan kirjaston kirjaa!). Kirja on ajatuksia herättävä ja käsittelytavaltaan raikas katsaus erääseen tärkeää historianäkökulmaan. Oma tietämykseni naisten tasa-arvoasioista ja feminismin historiasta on ollut kovin hajanainen, ja oli silmiä avaavaa saada nopea, mutta kattava katsaus siihen, miten naisen asema on yhteiskunnassa kehittynyt 1800-luvulta lähtien. Vaikka omassa kuplassani asiat ovat aika mukavasti noin yleisesti ottaen, sukupuoleen liittyvä epäkohtien määrä on historiallisesti ajatellen o...

Tämän viikonlopun koukutuskirjani on ollut Veronica Rothin Outolintu (Otava, 2014), joka aloittaa paljon kehuja ja lukijoita keränneen Divergent-trilogian. Kaikki ns. vakavammin young adult -genreä seuraavat ovat kirjan varmaankin jo lukeneet (ja katsoneet leffaversion), mutta minut tämän pariin innosti kuun vaihteessa alkanut YA-lukuhaaste . Haasteesta voi lukea enemmän Lotan blogista, ja Instagrammissa haaste on ollut näkyvästi esillä myös.  YA-kirjat ovat tähän asti olleet minulle lähinnä kivoja lukupinon keventäjiä, vaikka kyllähän genressä käsitellään vakaviakin aiheita. Kenties YA-fantasia on useimmin löytänyt tiensä omaan lukemistooni, ja silloin olen tainnut ajatella sitä ihan vaan fantasiana, ilman YA-ulottuvuutta. YA-haaste on pikku hiljaa saanut minut innostumaan siitä ajatuksesta, että YA-kirjat voisivat olla juuri sopivaa luettavaa  tulevaan kesään ja alkusyksyyn, sillä noin muuten kesäni tullee kulumaan töiden ja gradun parissa. Niistä on hyvä saada ajatuks...