Yasunari Kawabata: Lumen maa (+ viime vuoden Keltaiset kirjat)

Yasunari Kawabatan Lumen maa (Tammi, 2017/2947) vilahtelee aina silloin tällöin ns. talvikirjojen suosituslistoilla. Oulussa ei viime aikoina ole juuri lunta näkynyt, mutta innostuin silti viime vuoden viimeisinä päivinä kokeilemaan japanilaisen nobelistin pienoisromaania, jonka kanteen on nostettu Kirjan pauloissa -blogin kaunis suositusteksti. Minulle Lumen maa ei noussut aivan näin hienoksi elämykseksi, mutta kirja oli selvästi erilainen kirja länsimaiseen romaaniin verrattuna. Onneksi ei kuitenkaan niin erilainen, etteikö siihen mitään kosketuspintaa olisi saanut.

Lumen maan tapahtumat sijoittuvat jonnekin Japanin syrjäseuduille, jonne romaanin päähenkilö, haaveilevan toimetonta ja joutilasta elämää viettävä Shimamura saapuu. Kirjan keskiössä ovat hänen suhteensa seudulla majaa pitävään geishaan ja arvoitukselliseen, nuoreen Yoko-nimiseen naiseen. Vahvoja tunteita on ilmassa, mutta meikäläisittäin tuntuu kuin niiden eteen olisi vedetty sumuverho tai ehkä pikemminkin lumiverho, ja sen takaa saa lukija tirkistellä ja miettiä, mitä kaikkea mahtaa henkilöiden sanomisiin ja tekemisiin kätkeytyä. Lumen maa vaikuttaa jo kirjan alkusivuilla omalta maailmaltaan, joka toimii omalla tavallaan, lumeen hautautuen:

- Me olemme valmiit talven varalta. On aina erityisen kylmää öisin, kun kirkastuu lumisateen jälkeen. Nyt on varmasti alle nollan.

- Alle nollanko? Shimamura silmäili räystäistä riippuvia siroja jääpuikkoja noustessaan taksiin. Lumen valkoisuus pani pitkät räystäät näyttämään entistä pitemmiltä, aivan kuin kaikki olisi hiljaa vaipunut maan sisään.

    Pakkanen on täällä kuitenkin toisenlaista, sen huomaa helposti. Tuntuu erilaiselta, kun koskettaa jotain. (s. 13)

Kirjan lopussa on lyhyet suomentajan jälkisanat, ja hän toteaa heti ensimmäisessä lauseessa, ettei kirjaa pidä lukea liian länsimaiseen tapaan. Saatoinpa itsekin sortua tähän, mutta toisaalta minkäs teet, kun länsimainen lukutapa on niin syvään juurtunut, ettei sitä kai yleensä edes tiedosta. Lumen maa on joka tapauksessa kiehtova, hivenen unenomainen kirja, jossa on rauhallisen seesteinen rytmi ja tunnelma, ja jonka sivuilta välittyy japanilainen geishakulttuuri. Minulle kirja tarjosi kiinnostavan lukuikkunan toiseen kulttuuriin, vaikken väitäkään täysin ymmärtäneeni kaikkea mitä ikkunasta sattui näkymään.

Minulta Lumen maa saa kolme tähteä Goodreadsiin, ja uskallan suositella kirjaa heille, jotka haluavat uppoutua lumeen ja japanilaisiin ihmissuhteisiin.

***

Viime vuonna oli Keltaisen kirjaston juhlavuosi, ja tarkoitukseni oli sen kunniaksi lukea hieman tavallista enemmän keltaisia kirjoja. Tuumailin jopa kahdeksen keltaisen lukemista, mutta se jäi haaveeksi. Pääsin kuitenkin viiteen keltaiseen luettuun, joista pari oli hieman vanhempaa kirjaa ja muut uudempia. Mukaan mahtui myös se juhlakirja eli 500. keltainen Ei enää Eddy. 

Elizabeth Strout on noussut tarkkanäköisillä, hienovireisillä romaaneillaan suosikkikirjailjoideni joukkoon, joten nostan hänen kirjansa viime vuoden parhaaksi lukemakseni Keltaisen kirjaston kirjaksi:

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista (Keltainen kirjasto nro 495)
Olivier Rolin: Port Sudan (Keltainen kirjasto nro 316)
Édouard Louis: Ei enää Eddy  (Keltainen kirjasto nro 500)
Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo (Keltainen kirjasto nro 499)
Yasunari Kawabata: Lumen maa  (Keltainen kirjasto nro 16)

Tälle vuodelle minulla ei ole erityisiä tavoitteita Keltaisen kirjaston suhteen, mutta yksi oman hyllyn keltainen on jo tullut luettua. Aloitin Jayne Anne Phillipsin hienon romaanin Kiuru ja termiitti jo viime vuoden puolella, ja sain sen aivan vastikään luettua loppuun. Kirja saattaa saapua blogiini kenties jo ensi viikolla. Muitakin keltaisia luuraa hyllyssäni, ja koetan muistaa ottaa niitä vuoden mittaan lukuun. Mm. Phillipsin kirjoja olen jostain syystä innostunut ostelemaan mm. kirjaston poistomyynneistä, joten hänen tuotantoaan saattaa näkyä blogissani enemmänkin vuoden aikana.

***

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjan pauloissa, Lumiomena, Kannesta kanteen ja Tarukirja
Kirjan tietoja:
Yasunari Kawabata: Yukiguni (1947)
Suomennos Yrjö Kivimies (suomennos tehty englanninkielisen ja saksankielisen laitoksen pohjalta)
Tammi, 2017 (pokkaripainos; Keltainen kirjasto nro 16)
161 sivua