Sadie Jones: Kotiinpaluu

Sadie Jonesin romaani Kotiinpaluu (Otava, 2017) kuuluu mutu-tuntumani mukaan kirjablogien "suosittujen kirjojen" joukkoon. Kotiinpaluu on Jonesin esikoisromaani, joka kuvaa brittiläistä perhedraamaa ja pikkukaupungin seurapiirien idyllisten kulissien sortumista 1950-luvun lopulla. Heti kirjan alussa päästään kotiinpaluun tunnelmiin, kun 19-vuotias Lewis Alridge palaa kotiinsa kahden vuoden vankilareissulta. Mikään suurrikollinen Lewis ei ole, sillä hän sai tuomionsa tuikattuaan kotikylänsä kirkon tuleen. Mutta tämä jo on tarpeeksi paha juttu keskiluokkaisessa pikkukaupungissa, jossa arvostetaan korrektia käytöstä ja yhteisöllisyyttä. Pikkupoikana äitinsä merkillisessä hukkumiskuolemassa menettänyt, sulkeutunut Lewis ei ole sopeutunut ympäristöönsä, ja monet pitkään kyteneet ristiriidat huipentuvat kirkonpolttoepisodiin. Kotiinpaluussa Lewisin ja tämän perheen vaiheita keritään pikkuhiljaa takaumien kautta auki, ja koko kylmänkalsea tilanne selviää lukijalle, kunhan tarpeeksi jaksaa odotella.
"Lewis söi nopeasti katse lautasessaan. Hän yritti olla huomioimatta hiljaisuutta ja tuntematta jokaisen kuolleen hetken kosketusta.
    Hän luki Rikosta ja rangaistusta, jonka hän oli valinnut siksi että se oli pitkä ja siinä oli pientä pränttiä; hän uskoi että kirja olisi niin tylsä, että sen kanssa voisi kuluttaa aikaansa tulematta hulluksi. Nyt hän oli kuitenkin uppoamassa kirjan klaustrofobiseen tunnelmaan ja toivoi, ettei olisi koskaan aloittanut sitä - mutta ei hän osannut enää lopettaakaan. Aterioilla hän ei voinut lukea, joten niiden aikana hän ei päässyt pakoon sitä tosiasiaa, että he olivat kaikki yhdessä ja että se oli kamalaa." (s. 131)
Jones kuvaa taitavasti tunnekylmää perheyhteisöä, mutta silti en oikein innostunut Kotiinpaluusta. Kirjan aihe on kiinnostava, mutta omat ongelmani kirjan suhteen taisivat olla henkilögalleriassa. Se oli tavallaan täysin oikeanlainen ja tyylikäs sekoitus erityyppisiä pikkukaupungin ihmisiä, mutta silti en saanut itseäni suuremmin kiinnostumaan heidän kohtaloistaan tai niistä jännitteistä, joita heidän välilleen oli kirjoitettu. Erityisesti harmittelin sitä, että Lewisin isä jäi kirjassa etäiseksi hahmoksi, vaikka juuri hän vaikutti paljon Lewin kasvuolosuhteisiin. Lewisin persoonastakin oli hieman vaikeaa saada otetta, sen verran sulkeutuneeksi hänet kuvattiin eivätkä ajoittaiset väläykset Lewisin sielunmaisemasta tuoneet häntä ns. iholle kiinni.

Kirjan loppupuoli oli ehdottomasti Kotiinpaluun vahvin osuus. Pikkukaupungin seurapiiriperheiden kauniiden kulissien takaa paljastuu rumia juttuja, ja tapahtumissa riittää dramatiikkaa. Henkilötkin tuntuivat jollain tapaa elävämmiltä ja aidommilta kirjan loppupuolella. Goodreadsiin Kotiinpaluu saa minulta kolme tähteä.


Sadie Jonesin muut romaanit blogissani:

Ehkä rakkaus oli totta
Kutsumattomat vieraat
***
Osallistun kirjalla Kirjahyllyn aarteet -lukuhaasteeseen.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Lumiomena, Nannan kirjakimara, Donna mobilen kirjat ja Kirjasähkökäyrä
Kirjan tietoja:
Sadie Jones: The Outcast (2008)
Suomennos Marianne Kurtto
Otava, 2017
355 sivua

Kommentit

  1. Kiitos kirjan esittelystä. En ole tätä lukenut, mutta muistan, että tästä kirjasta puhuttiin paljon sen ilmestymisen aikoihin. Ehkäpä tarttuu mukaan seuraavalla kirjastoreissulla. Mukavaa loppuvuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadie Jonesin kaikki kirjat ovat muistaakseni olleet tosi suosittuja blogeissa. Kiva, jos ehdit tätä kokeilemaan. :) Hyvää vuodenvaihdetta myös sinulle!

      Poista
  2. Jos pitäisi hehkuttaa jotakin Sadie Jonesin kirjaa, niin se olisi tämä Kotiinpaluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle paras Jonesin kirja on ollut Kutsumattomat vieraat. Hänellä on kyllä mukavan monipuolinen tuotanto. :)

      Poista
  3. Mää oon kattonu sen sarjan tästä, ku tuli joskus Yleltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, minulla on mennyt tuo sarja kokonaan ohi. Tämä kirja kyllä varmasti taipuukin hyvin tv-sarjaksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.