Helena Waris: Vedenkehrääjä

Helena Wariksen nuorten scifikirja Vedenkehrääjä (Otava, 2018) on Kone-trilogian toinen osa. Mitäpä sitä kiertelemään: Vedenkehrääjä oli minulle iso pettymys. Mainion Linnunsitojan jälkeen odotukseni olivat korkealla mutta Vedenkehrääjä oli melkoinen lässähdys niin juonen kuin henkilöhahmojen osalta. Oli kirjassa toki hyvääkin, mutta kokonaisvaikutelma jäi auttamatta tosi vaisuksi. Mikä sitten meni pieleen?

Juonen osalta voin vain todeta, että kirjan tapahtumista puuttui vetävyys lähes tyystin. Päähenkilönä on edellisestä osasta tutulta majakkasaarelta lähtenyt Saz (juu, kirjan keskiössä on uusia tyyppejä verrattuna sarja-avaukseen), joka etsii ystäväänsä Maximiliania ja joutuu siinä hommassa vaeltamaan hiekka-aavikon yli ja reissaamaan junassa. Matkalla olon (painostavaa) tunnelmaa riittää koko kirjan ajaksi, mutta en saanut itseäni kiinnostumaan Sazin vaeltelusta merkillisessä vedenkehrääjän puvussa. Puku sai kyllä aikaan reaktioita vesipulasta kärsivässä väestössä, mutta noin muuten kirjan otsikkoon nostettu ammatti jäi sivuraiteille koko kirjassa ja nostatti minussa lähinnä ärtymystä, kun näin mielenkiintoisen oloinen juoniaines tuntui menevän aivan hukkaan.

Saz oli kovin persoonaton hahmo, jonka ajatuksista tai tekemisistä oli vaikeaa löytää mitään erityisen säväyttävää. Menneisyyden traaginen salaisuus ei valitettavasti parantanut tilannetta. Toisaalta, juuri Sazin matkallaan käymien keskusteluiden kautta nousi esiin kirjan paras osuus eli koneiden hallitsemaan maailmaan liittyvät kannanotot. Ovatko koneet hyvä juttu vai tuhon alku? Asiat eivät olekaan niin mustavalkoisia, kuin Saz toisinaan ajattelee. Näitä keskusteluita ja pohdintoja olisi voinut olla kirjassa enemmänkin, sillä ne syvensivät sarjan kuvaamaa maailmaa.

"- Entä jos heidän Koneensa ovat seonneet?

- Jos Koneet sekoavat, se tapahtuu ihmisten avulla. Ehjä, huollettu Kone ei koskaan tuhoaisi kaikkea, Maximillian väittää ja kaataa lasiini lisää juotavaa. Hänellä itsellään menee jo kolmas lasillinen.

    Taas mietin puhunko konemyönteisen kanssa." (s. 102)

Tykkäsin siitä, että Vedenkehrääjän tapahtumat ottivat etäisyyttä Linnunsitojan kuvaamaan majakkasaareen. Tämä näkökulman ja tapahtumapaikan selkeä vaihto toi sarjaan lisää uusia tuulia, mutta harmi vaan, etteivät nuo tuulet puhaltaneet kovin ponnekkaasti. Kenties sarjan päätösosa nostaa Kone-trilogian uuteen lentoon. Kuulin näet Yöpöydän kirjat -blogin Niinalta, että luvassa pitäisi olla roimasti parempi lukuelämys. Vedenkehrääjä saa minulta kaksi tähteä Goodreadsiin.

Kone-trilogia blogissani:

Helena Waris: Linnunsitoja (#1)

***

Osallistun kirjalla Scifi-lukuhaasteeseen.

Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Eniten minua kiinnostaa tie, Yöpöydän kirjat, Kirsin kirjanurkka
Kirjan tietoja:
Helena Waris: Vedenkehrääjä
Otava, 2018
157 sivua