Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta

Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta (Otava, 2015) herätti kiinnostukseni heti, kun huomasin kirjan kustantajan kuvastossa. Lontoo, teatterimaailma, nuorten ihmisten rakkauskipuilut - siinäpä vastustamattoman kuuloinen aihevalikoima. Kirja saapui kirjaston hitaasti matelevasta varausjonosta minulle hankalaan aikaan, sillä lukuaikani oli melkoisen rajallinen. Päätin kuitenkin kokeilla, miten paljon blogihuomiota saanut kirja minulle toimii. Työnsin muut lukupinossa kesken olevat kirjat syrjään, ja sepä oli hyvä päätös. Ehkä rakkaus oli totta oli reilusta neljästä sadasta sivustaan huolimatta nopealukuinen, ja viihdyin erinomaisesti kirjan katkeran surumielisessä ja samalla kevyessä tunnelmassa.

 

 "Leigh makasi Paulin vierellä pukeissa. Hän nukkui tuskin lainkaan, ja kun hän heräsi heistä ensimmäisenä, hän katseli Paulia hetken. Aamun varhainen valo paljasti tämän kalpeuden ja hopeisen kiillon hiuksissa, jotka olivat varjossa ruskeat. Paulin pitäisi ajaa partansa. Sänki oli hiekanvärinen; ei niinkään varjo, vaan kiiltävää pehmeyttä hänen leuallaan.

    Kulunut yö painoi Leighiä kuin uni tai kuume. Hän tunsi, miten Luke oli riistetty häneltä; tunsi tämän kivuliaan poissaolon. Luke ei pitänyt hänestä tarpeeksi jäädäkseen. Hän kieltäytyi kohtaamasta nöyryytystä, mutta siitä huolimatta se löysi tiensä hänen luokseen." (s. 103)

Kirjan päähenkilöinä ovat neljä teatterimaailmassa työskentelevää nuorta: Leigh, Nina, Luke ja Paul. Heidän keskinäiset (rakkaus)suhteensa ovat tarinan keskiössä, ja ympärille levittäytyy teatterin tekemisen ilot, murheet ja paineet. Olen suhdetarinoiden ystävä, joten minua miellytti se, että teatteri tuntui vain muodostavan kulissit nuorten kuka tykkää kenestä -leikille. Vaikka eihän rakkus tässä kirjassa leikkiä ole, vaan jotain mikä satuttaa. Teatterin arki ja juhla olisivat siis voineet olla kirjassa näkyvämmin esillä, mutta silloin kirjan vire olisi ollut toisenlainen. Nyt sain aivan rauhassa uppoutua Ninan onnettomaan avioliittoon ja hetken hurmiota tuovaan sivusuhteeseen, Leighin ihastukseen ja Luken ja Paulin tempoiluun naisten lumovoiman edessä. Jonesin kerronta on taidokasta, ja se kestää viimeiseen lauseeseen asti, joka kruunaa koko tarinan.

Ehkä rakkaus oli totta -kirjan alkukielinen nimi on Fallout, mutta kirjan nimen suomennos on mielestäni onnistunut. Se kuvastaa kirjan henkeä, sen tarjoamaa säröistä kuvaa rakkaudesta. Tässä kirjassa rakkaus ei ole jotain, mikä alkaa hetkenä x ja päättyy, kun ollaan oltu onnellisesti naimisissä ja jompikumpi siirtyy pilven reunalle jalkoja heiluttelemaan. Ei, rakkaus on vaikeammin määriteltävää, kiinni pienissä hetkissä, ehkä vain yhden ihmisen ajatuksissa. Ehkä rakkaus oli totta on sykähdyttävän hieno kirja, joka ei sorru imelyyteen tai heppoisiin ratkaisuihin - suosittelen tutustumaan! Lienee sanomattakin selvää, että Sadie Jones uusin suomennos Kotiinpaluu vilahti oitis lukulistalleni.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu useassa blogissa. Tässä muutama linkkivinkki: Kirsin kirjanurkka, Kirjojen kamari, Reader, why did I marry him? ja Leena Lumi.
Kirjan tietoja:
Sadie Jones: Fallout (2014)
Suomennos Marianna Kurtto
Otava, 2015
419 sivua