Jatkumo-lukuhaasteen koonti

Yöpöydän kirjat -blogissa alkoi vuosi sitten sarjakirjojen lukuhaaste Jatkumo. Arvasin jo haasteen alkaessa, ettei tämä lukuhaaste todennäköisesti ole minulle kovin suuri haaste. Pidän paljon dekkareista, fantasiasta ja sarjakuvista, ja sarjoihin kuuluvia kirjoja tulee siis luettua aivan itsestään. Lähdin silti haasteeseen mukaan, sillä ajattelin, että olisi hauskaa seurata vuoden verran, mitä sarjoja sitä tulee luettua ja paljonko sarjakirjoja lukupinoon mahtuu.

Kävi sitten niin, että jo kesän alussa totesin lukeneeni 17 eri sarjoihin kuuluvaa kirjaa ja haasteen ylin, sarjastaja-taso oli saavutettu. Olin hieman kauhistunut (ääk, miten ylin taso tuli vastaan noin nopeasti, luenko vain sarjoihin kuuluvia kirjoja?!) ja toisaalta into seurata luettuja sarjakirjoja lopahti täysin. Syksyn mittaan olen silti huomannut, että sarjakirjoja löytyy lukupinostani usein ja voinkin todeta, että Jatkumo-haaste on ollut erittäin silmiä avaava haaste. En nimittäin ole aiemmin tullut ajatelleeksi, miten paljon sarjakirjoja itse asiassa luen. Luulin, että se vaihe on jäänyt jonnekin nuoruusvuosiin mutta huh heijaa, erilaisten sarjojen maailmat näköjään houkuttelevat aikuislukijaakin. Bloggausjonossani on juuri nyt viisi kirjaa, ja neljä niistä kuuluu johonkin sarjaan. 🙈 

Vaikka sarjoja pyöriikin lukupinossani runsaanlaisesti, seuraan vain hyvin harvaa sarjaa tiiviisti ja sillä mielin, että uusin osa on saatava omaksi ja luettua mahdollisimman pian. Tällä hetkellä eniten kiinnostavat Robert Galbraithin Cormoran Strike -dekkarisarja ja Elena Ferranten Napoli-sarja (joka on kokonaisuudessaan ilmestynyt, mutta minulla on vielä päätösosa lukematta). Kokonaan aloittamatta minulla on Edward St Aubynin Patrick Melrosesta kertova sarja, mutta olen jo hankkinut ensimmäisen osa itselleni ja lukupuuhiinkin olisi tarkoitus ryhtyä viimeistään kesällä. Muut sarjat sitten - niitä tulee luettua silloin kun sattuu luetuttamaan. Minulle ei ole ongelma aloittaa sarjaa keskeltä, ja esimerkiksi dekkarisarjoja luen aika usein missä sattuu -järjestyksessä.

Päätin tehdä tämän haastekoonnin siten, että valikoin lukemistani sarjakirjoista parhaat palat (niitä kertyi 22 kappaletta!) ja ryhmittelin niitä lisätehtävien alle ja muutamiin muihin ryhmiin. Kirjasarjat 🙌.


Haasteeseen luettuja kirjoja:
Lue sarjaan kuuluva kirja, jolla on mielestäsi kaunis kansi:


Erika Vik: Seleesian näkijä (Kaksoisauringot #2)
Erika Vik: Nefrin tytär (Kaksoisauringot #3)


Netta Walldén: Ruben ja Harman kartano (Rubenin tutkimuksia #2) 

Päähenkilö kasvaa huomattavasti sarjan aikana:


Sarja, jonka lukemiseen et koskaan kyllästy:

  
Lue kaksi tai useampi samaan sarjaan kuuluva teos:


 


Kirja aloittaa sarjan:


Arthur Ransome: Pääskyt ja Amatsonit (Pääskyt ja Amatsonit #1)

Kirja päättää sarjan:

Siri Pettersen: Mahti (Korpinkehät #3) 

Koko sarja:


Dekkarisarjoja:

Elly Griffiths: Käärmeen kirous  (Ruth Galloway #4)


Kiitokset Niinalle hienosta haasteesta!

Kommentit

  1. Ai tällainenkin haaste on ollut, on mennyt minulta ihan ohi! Mielenkiintoinen haaste kyllä. Äkkiseltään mietittynä minä en taida pahemmin sarjoja lukea. Tai sitten ne jäävät helposti kesken tai etenen tosi hitaasti niiden kanssa.

    Näistä sinun mainitsemistasi sarjoista en ole lukenut yhtäkään, mutta Napoli-sarjan on sentään harkinnassa edelleen. :D Edward St Aubynin Melrose-sarjasta luin taannoin pari ekaa osaa lähes putkeen, mutta sen jälkeen olen pidellyt taukoa (reilun vuoden jo, haha, voisikohan vihdoin jatkaa sarjan parissa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusin tässä, että ajattelen tosi harvasta sarjasta, että se on "kesken" vaikka sarjasta olisikin vaan kirja tai muutama luettuna. Moni sarja painuu aivan unholaan sen jälkeen, kun olen lukenut niistä osan tai pari enkä enää laisinkaan jää kaipailemaan ko. sarjaa. Nyt minulla on "kesken" ainakin Ferranten Napoli-sarja, eli siitä haluan saada viimeisen osan luettua ennen kuin kaikki aiemmat tapahtumat häipyvät muistista.

      Poista
  2. Onpa komea haastesaalis, kun parhaita palojakin on kertynyt 22. Montgomeryn Runotyttö-sarja on tietysti ihana ja kestää lukukertoja uudelleen ja uudelleen. Dekkareista minua kiinnostaa uutena tuo Eva Frantzin Anna Glad -sarja, jonka ensimmäisen osan olen jo hankkinut itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taisi olla ensimmäinen haaste, jossa minulla oli niin paljon luettuja etten kehdannut tai viitsinyt edes listata kaikkia. :D Halusin nyt vinkata omasta mielestäni hyviä sarjoja, ja näin ne ehkä erottuu paremmin. Anna Glad -sarja onkin tosi kiva! Olen kuunnellut sitä äänikirjana, mutta toimii varmasti luettunakin. Sarjan ekassa osassa on mukavasti blogimaailmaan linkittyvä juoni, josta oli hauska bongailla tutunoloisia juttuja, vaikka kyseessä olikin sisustusbloggaaja. :)

      Poista
  3. Kiitos kun osallistuit haasteeseen! Aliarvioin pahasti omat sarjakirjojen lukutottumukseni, sillä luin peräti 46 kirjaa, jotka kuuluivat sarjoihin. Meillä onkin useampia samoja kirjoja, ainakin Seleesian näkijä, Kolmas sisar ja Käärmeen kirous. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla jäi nyt kokonaismäärä laskematta, kun alkoi ihan hirvittää, miten paljon sarjoja tulekaan luettua. :) Mutta haaste oli hauska ja hyvin valaiseva, tähän oli mukavaa osallistua. Ja onneksi näitä hyviä ja erittäin hyviä sarjoja on ollut lukupinossa paljon. :)

      Poista
  4. Mulla on kans aika paljon sarjoja kesken tai jotain. Toisista kirjoista toivois jatkoa trilogiaksi tai enemmänkin asti. Ite huomaan kiintyväni henkilöhahmoihin niin, että on mukavaa sitten lukea kirjasta toiseen heidän tekemisiään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tai jotain" -tilaisia sarjoja mulla on pilvin pimein: D Mutta eipä tuo haittaa. Ne sarjat joihin olen oikeasti kiintynyt ovat lopulta aika harvassa, ja muilla ei ole niin väliäkään. On kyllä toisaalta kivaakin, että on paljon sarjoja joista voi huoletta lukea osan sieltä ja toisen täältä ja sitten unohtaa koko sarjan. Ne toimivat minulle nopeana viihdykkeenä, ja niitäkin tarvitaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.