21. heinäkuuta 2015

Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää

Maarit Verrosen Kirkkaan selkeää (Tammi, 2010) oli dystopiaa minun makuuni eli hyvin hillitty. Kirjan sivuilta hahmottuu pala palalta eurooppalainen todellisuus, jossa ihmisillä on tasoluokituksia, profiileja ja siruja ja datapukujen avulla saa monenlaisia elämyksiä. Päähenkilönä ja kertojana kirjassa on nainen nimeltä Tiksu P. (sivuhuomautus: onneksi tätä mielestäni hölmön kuuloista nimeä ei liiemmin viljellä kirjassa; kirja on päähenkilönsä nimeä paljon parempi). Hän elää elämäänsä päivä kerrallaan eteenpäin, tavoitteenaan selvitä seuraavaan päivään ja sitten sitä seuraavaan. Kirjan alussa lukijalle paljastuu, että Tiksu on joutunut raha-asioidensa kanssa vaikeuksiin, joista seuraa hänen statuksensa aleneminen. Tiksu selvittää itsensä kuiville esiintymällä erikoisessa dokumentissa, mutta sen jälkeen hänen toimeentulonsa on hanttihommien varassa. Niissä keskeisellä sijalla on solaaripallo, jonka kuljettajaksi hän onnistuu saamaan lisenssin.

"Lyhyt mittauslento aamuvarhaisella helmikuun viimeisenä päivänä vahvisti, että paikallinen säämanipulointi toimi täyttä vauhtia. Lähdimme heti iltapäivällä valokuvauslennolle.
    Minun kohteeni oli pohjoissaksalainen aurinkovoimala, joka sijaitsi melko lähellä rajaa, keskellä energiapeltoja ja -metsiä ja lähellä lukuisia tuulipuistoja. Pienen matkan päässä vallitsevan tuulen yläpuolella oli moottoritien risteys ja kauppakeskus, jonka pysäköintialueesta oli vielä osa kattamatta. Sieltä oli hyvä nousta lentoon." (s. 80)

Tiksu ajautuu mm. auttamaan ilmastonmuutosta tutkivaa ryhmää ja jäljittämään siruttomia ihmisiä. Näistä aineksista olisi varmasti saanut aikaan huikeaa jännitystä ja toiminnantäytteistä kerrontaa, mutta Kirkkaan selkeää etenee hyvin rauhallisesti ja ohittaa ilman suurta draamaa niinkin mielenkiintoisen aiheen kuin sään manipuloinnin. Tiksun kerronnan kautta hahmottuu henkilökuva naisesta, joka ei tuhlaa energiaa nykytilanteen voivotteluun tai sitä vastaan taistelemiseen. Tiksu koettaa hyödyntää kulloisetkin olosuhteet parhaansa mukaan, ja hän onkin omalla tavallaan hyvin vahva naishahmo, selviytyjätyyppi.

Kirkkaan selkeää -kirjan maailmassa pelottavinta taisi olla se, joka kerrottiin kirjan salaperäisen piilokoordinaattorin aloitussanoissa: "Nyt arvelen, että jos kaikki paljastuisi, mitään ei tapahtuisi. Kaikki jatkaisivat elämäänsä kuten ennenkin." (s. 5) Kirjan tapahtumat sijoittuvat tuttuun Eurooppaan - ollaan Tanskan rannikolla, etelä-euroopan maissa - mutta ihmisten arkitodellisuuteen ei enää kuulu esimerkiksi uimarannoilla lekottelu vaan todellisista elämyksistä on vieraannuttu säädeltyyn keinotodellisuuteen. Ja se tuntuu olevan kaikille ihan ok. Tai jos ei ole, niin sitten tyydytään niihin todellisuuden rippeisiin, joita vielä on saatavilla. Hyväksyminen, sopeutuminen ja mukautuminen eivät tunnu mukavilta asioilta tässä kirjassa.

Kirkkaan selkeää voitti Tähtivaeltaja-palkinnon vuonna 2011. Palkinnon jakaa vuosittain Helsingin Science Fiction Seura, ja se myönnetään vuoden parhaalle tieteiskirjalle.


***
Maarit Verronen on helsinkiläinen kirjailija, joten merkitsen kirjasta haastepisteen Kotimaisten futiskaupunkien lukuhaasteeseen HJK:lle.

50 kategorian haaste  saa merkinnän kohtaan 35) A book set in the future.

Kirjankansibingo etenee ruutuun 'maisema' ja saan Verrosen kirjalla kesän toisen bingon kaupunki - siluetti - mustavalkoinen - piirroskuva - maisema:


Bingorivin kannet näkyvät alla. Suosikkini on mustavaloinen kansi, joka on hypnoottinen ja vangitseva. Tiedoksi: 'piirroskuva' ruudun kansi on vaihtunut. Alunperin siinä oli Huckleberry Finnin seikkailujen äänikirjakansi, mutta kesän mittaan huomasin, että tähän ruutuun kertyy runsaasti valinnanvaraa. Päätin vaihtaa ruutuun Saku Heinäsen Zaida ja elovalkeat -kirjan kannen, joka kuvastaa mukavasti suomalaisia kesäfiiliksiä:





maisema - Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää

***
Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa KirjamielelläSallan lukupäiväkirjaBooking it some more ja Sonjan lukuhetket.
Kirjan tietoja:
Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää
Tammi, 2010
211 sivua


4 kommenttia:

  1. Onnittelut toisesta bingosta! Onpas muuten vaikuttava tuo musta-valkoinen kansi. Hui. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hui todellakin - melkein säpsähdin, kun näin tuon kirjaston hyllyssä ensimmäistä kertaa. :)

      Poista
  2. Verrosen kirjoja olen aina lueskellut kirjastossa, mutta en ole vielä lainannut.
    Sinulle on haaste blogissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aiemmin lukenut Verroselta Luolavuodet (ennen blogiaikaa), mutta vaikka pidin siitä en ole tullut lukeneeksi häneltä muuta ennen tätä. Nyt pitää kyllä ottaa Verronen lukulistalle, sillä tämä oli hyvä. Kiitokset haasteesta! Tuo onkin kiva kesäpähkinä. :)

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...