Puolen vuoden kirjakatsaus -haaste

Kirjablogeissa ja instagramissa on viime aikoina liikkunut kiva kysymyslista alkuvuoden kirjallisista elämyksistä. Nappasin kysymykset Main blogista, mutta haasteeseen ovat vastanneet myös ainakin la plume ja Niina.

Photo by Maria Shanina on Unsplash

1. Mikä on paras kirja, jonka olet tähän mennessä lukenut?


Tätä ei tarvitse kauaa miettiä. Delphine de Viganin omaelämäkerrallinen romaani Yötä ei voi vastustaa oli alkukesäni ja koko alkuvuoteni paras ja koskettavin elämys.

2. Mikä on paras jatko-osa, jonka olet tähän mennessä lukenut?


Janne Kukkosen Voro 2 - Tulikiven armeija ei pettänyt odotuksiani. Voro vain parantaa otettaan kun seikkailullinen fantasiasarjakuva etenee.

3.  Kerro tänä vuonna julkaistu kirja, jota et ole vielä lukenut, mutta jonka haluat lukea.

Sally Rooneyn Keskusteluja ystävien kanssa on minulla edelleen lukematta, vaikka se taisi jo kerran käydä minulla kirjastosta kotona kääntymässä. Tarkoitukseni oli ottaa se lukuun tässä kesän aikana, mutta no, onhan kesää vielä jäljellä.

4.  Mitä tänä vuonna julkaistavaa kirjaa odotat?

En ole vielä juurikaan ehtinyt panostaa syksyn kirjakatalogien tutkimiseen, mutta ainakin Siltalan kustantama Maylis de Kerangalin Maailma käden ulottuvilla on syksyn must-luettavaa. De Kerangalin Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät oli niin huikea, että hieman pelottaa, voiko tuo uusi kirja olla laisinkaan niin hyvä, mutta sehän selviää kokeilemalla.

5.  Mikä kirja on tuottanut suurimman pettymyksen?

Luin alkuvuonna Nigel Goodallin henkilökuvan lutuisen hurmaavasta Benedict Cumberbatchista. Kirjan taso ei yltänyt lähellekään kohteensa vetovoimaa. Pikemminkin tuntui, kuin se olisi kyhätty kasaan vain rahastustarkoituksessa.

6.  Mikä kirja on ollut suurin yllättäjä?

Kim Thúyn Ru yllätti positiivisesti. Kaunis, omalaatuinen kerronta ja vieras kulttuuri olivat yhdistelmä, joka valloitti minut täydellisesti. Venepakolaisuudesta voi kertoa niin monin tavoin, ja Thúyn omaelämärrallinen pienoisromaani vei lukijan riipaisevan koskettavasti keskelle lähihistorian kipupisteitä ja kirjailijan henkilökohtaisia raskaita muistoja.

7.  Kuka on uusin lempikirjailijasi?

Tähän voisin nimetä montakin uutta suosikkia, mutta valitsen nimen, jota en ole vielä maininnut eli fantasiakirjailija V. E. Schwab, jonka Magian syvempi sävy oli minulle kevään fantasiatapaus. Jatko-osaa ei onneksi tarvitse kauaa odotella, sillä Tummenevat varjot ilmestyy jo syksyllä. Magian syvempää sävyä voin suositella heillekin, jotka eivät yleensä fantasiaa lue. Kirjassa on jollain tapaa vanhanaikainen, hivenen romanttinen ja seikkailullinen tunnelma, ja taikuutta on ripoteltu Lontoon kadunkulmiin juuri sopivasti.

8.  Mihin fiktiiviseen henkilöön olet ihastunut?

Robert Galbraithin luoma brittiläinen ex-ammattipoliisi, nykyinen yksityisetsivä Cormoran Strike aiheuttaa tässä lukijassa pientä sydämentykytystä. Alkuvuonna kuuntelin sarjan uusimman osa Valkoinen kuolema, jota lukee erinomaisesti Eero Saarinen.

9.  Mikä on uusin lempihahmosi?

V. E. Schwabin fantasiakirjoissa seikkaileva Kell valloitti minut keväällä.

10. Mikä kirja sai sinut itkemään?

No niin, palaan näköjään vain jo mainittuihin kirjoihin, mutta olen alkuvuonna lukenut vain yhden kyynelkanavat avanneen kirjan, ja se oli de Viganin Yötä ei voi vastustaa.

11. Mikä on tämän vuoden paras kirjan pohjalta tehty elokuva?

Noloa, etten voi vastata tähän. En muista katsoneeni yhtään kirjasta tehtyä leffaa alkuvuoden aikana.

12. Mikä on tämä vuoden lempipostauksesi?

Kirjajuttujen lomassa on kiva kirjoittaa muutakin, ja kesän alussa tykkäsin miettiä kesäkirjojen listaa. Olen sittemmin käynyt tutkimassa listaa muutaman kerran. Vinkkejä on tullut poimittua lukuun, mutta onpa listan kirjoilla ollut muunkinlaisia kohtaloita... palaan listaan täällä blogissa vielä kesän päätteeksi.

13. Mikä on kaunein kirja, jonka olet ostanut tänä vuonna?

Mielestäni tämä Adlibriksen kautta tilaamani sarjakuvapaketti on kokonaisuutena näyttävä ja kaunis lisä sarjakuvakokoelmaani (vaikka hieno kansi ei ollutkaan mikään ostokriteeri, kun näitä valikoin ostoskoriin):


14. Mitkä kirjat aiot lukea vuoden loppuun mennessä?

Mitähän tähän uskaltaa vastata... usein käy niin, että kun vakuutan lukevani jonkin kirjan, luen taatusti aivan jotain muuta. Mutta sanotaan niin, että olen erittäin tyytyväinen itseeni, jos kesäkirjalistallani keikkuva David Mitchellin Pilvikartasto on selätetty vuoden loppuun mennessä. Olen suunnitellut sen lukemista niin pitkään ja kirja on ollut muutamalla lomamatkallakin mukana, joten olisi jo aika ryhtyä tuumasta toimeen.

Olipa kiva muistella alkuvuoden toppeja ja floppeja ja kurkistella varovasti alkavaan syksyyn!

Kommentit

  1. Ihanaa, että tykkäsit Ru:sta.
    Laitan heti Maailma käden ulottuvilla teoksen varaukseen. En ole huomannut, että se ilmestyy. Minäkin tykkäsin valtavasti aiemmasta kirjasta: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät.

    Uskon, että kun aloitat Pilvikartaston, olet yhtä ihastuksissa kuin minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, täytyy sanoa että olen vähän pettynyt jos Pilvikartasto ei kaikista kehuista huolimatta osu minun makuuni. 😊

      Poista
  2. Laitoin sinun kirjoistasi muistiin Delphine de Viganin Yötä ei voi vastustaa, sillä se voisi sopia Elämä, kerta kaikkiaan! -haasteeseen. Ru oli minunkin mieleeni, ei kuitenkaan yllättäjä, vaan jotenkin arvasin muiden arvioiden perusteella että pidän siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. De Viganin kirjalla voi hyvin osallistua elämäkertahaasteeseen - niin minäkin tein! Kannattaa kyllä lukea tuo kirja, ihastuin siihen niin. Minä olin vähän ennakkoluuloinne Ru'ta kohtaan, lähinnä sen kerronnan vuoksi. Arvelin, että se saattaisi olla liian vaikea tai taiteellinen minun makuuni, mutta onneksi olin väärässä. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.