Robert Galbraith: Valkoinen kuolema (#äänikirja)

Robert Galbraithin Cormoran Strike -dekkarisarja on sarja, johon olen nykyään eniten koukussa. Ja erityisen koukussa olen sarjan äänkirjaversioon, jota lukee Eero Saarinen. Hänen miellyttävä äänensä puhaltaa juuri oikeanlaisen hengen jäyhän rosoiseen, yksityisetsivänä toimivaan Strikeen ja tämän sirkeään työtoveriin Robiniin. Olinkin aika täpinöissäni, kun sarjaan saatiin syksyllä vihdoin ja viimein jatkoa. Valkoinen kuolema (Otava, 2018) on sarjan neljäs osa, ja siinä Strike ja Robin joutuvat sekä politiikan pariin että penkomaan hämärää, vuosia sitten tapahtunutta rikosta - jos sellaista nyt edes tapahtui...

Valkoinen kuolema lähtee rauhallisesti liikkeelle. Striken toimistoon ryntää hermostunut ja levoton, mieleltään järkkyneeltä vaikuttava nuori mies nimeltä Billy. Hän väittää nähneensä vuosia sitten rikoksen, ja jokin Billyn kertomuksessa saa Striken aloittamaan asian selvittelyn, vaikka Billy häipyykin toimistosta kesken heidän tapaamisensa. Valkoinen kuolema etenee aika pitkään ennen kuin mitään varsinaista rikosta saadaan näyttämölle, mutta tämä ei haitannut laisinkaan viihtymistäni kirjan parissa. Galbraith kun osaa kiristaa juonellisia verkkoja pikku hiljaa siten, että lukijan mielenkiinto pysyy vireillä (ainakin tämän lukijan!). Rikoskin kyllä tapahtuu aikanaan, eikä Galbraith petä siinäkään. Ykskaks keskelle rauhallista brittiläistä kaupunkimaisemaa täräytetään irvokas ruumis. Tämä on tuttua jo esim. Silkkiäistoukasta, mutta aivan niin dramaattista esillepanoa ei tässä uusimmassa kirjassa tapahdu. Mutta joka tapauksessa hitaan alun ei pidä antaa hämätä, Striken ja Robinin vauhti kiihtyy tuntuvasti kirjan loppua kohden. Sitä seuratessa saa vahvan ja jopa hieman kieroutuneen tuntuman brittiläiseen luokkayhteiskuntaan, ja voimakas paikallisväri onkin Valkoisen kuoleman selkeä ansio.

Iso (jollei jopa suurin) osa sarjan viehätystä minun silmissäni on Striken ja Robinin henkilökohtaisen elämän puiminen, ja tätä puolta Valkoinen kuolema tarjoilee runsain mitoin. Kirjan alkuosassa palataan niihin tunnelmiin, joissa edellinen osa Pahan polku päättyi. Kyseisistä tapahtumista on kulunut jo vuosi, ja ilmapiiri Striken ja Robinin välillä on kääntynyt entisestä toverillisesta työtoveruudesta kohteliaan asialliseksi kumppanuudeksi. Syitä tähän en halua paljastaa, mutta olen kyllä todella iloinen siitä, mihin suuntaan tapahtumat parivaljakkoa lopulta kuljettavat. Melko moni lukija varmaankin tietää, että Robert Galbraith -nimen takana kirjoja kirjoittelee Harry Potterin äiti J. K. Rowling, ja hän on dekkarien saralla onnistunut tekemään saman minkä fantasiassakin: luomaan niin hyvän päähenkilön, että tämän kohtalo kiinnostaa lukijaa suunnattoman paljon.

Niin, voi huokaus, edessä on taas pitkä odotus ennen seuraavaa Strike-kirjaa. Tämä uutukainen saa minulta Goodreadsiin täydet viisi tähteä. Sarja on parantunut osa osalta, eikä minulla ole mitään valittamisen aihetta Valkoisen kuoleman suhteen.


Cormoran Strike -sarja blogissani:

Käen kutsu (#1)
Silkkiäistoukka (#2)
Pahan polku (#3)

***
Lue itsellesi mielenterveyttä -lukuhaasteessa kirja sopii kohtaan "a book that makes you smile". Dekkari on kenties hieman erikoinen valinta tähän ruutuun, mutta selitys löytyy kirjan viimeisiltä riveiltä. 😊 Mielenterveydelliset asiat ovat tosin muutenkin mukana kirjassa, sillä Billyn mielenterveyteen liittyvät seikat ovat keskeinen osa kirjan juonta ja lisäksi Robin kärsii kirjassa paniikkioireista eräiden aiempien tapahtumien vuoksi. Valkoinen kuolema sopii siis mainiosti bingoruudukkoon.

Goodreads: 5 tähteä
Mistä äänikirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogissa Kirjojen keskellä
Äänikirjan tietoja:
Robert Galbraith: Lethal White (2018)
Suomennos Ilkka Rekiaro
Lukija Eero Saarinen
WSOY, 2018
Kesto 23 t 7 min

Kommentit