Zadie Smith: Valkoiset hampaat
Zadie Smithin Valkoiset hampaat (WSOY, 2001) on kerronnaltaan ja sisällöltään täyteläinen romaani. Lauseet pursuavat sanoja ja yksityiskohtia, henkilöitä on muutaman ohuemman romaanin verran. Kirjan osat on omistettu kuudelle eri henkilölle, ja heidän perheidensä kautta Pohjois-Lontoon lähiön asukkaiden elämä levittäytyy lukijan eteen
värikkäänä, kimuranttien sukupuiden ja inhimillisten heikkouksien
sävyttämänä. Sukupolvien väliset näkemyserot, luokka- ja kulttuurierot, siirtolaisuuden kokemus, geeniteknologian edistysaskeleiden kohtaaminen - tätä kaikkea mahtuu Valkoisiin hampaisiin. Tapahtumat rönsyilevät sinne tänne, enkä luonnehtisi kirjaa juonivetoiseksi. Silti viimeisissä luvuissa keskeiset henkilöt päätyvät samaan paikkaan, ja minusta loppukäänteet olivat täysin tarinan henkeen sopivat.
Lueskelin kirjaa lähes pari viikkoa, mutta se ei tarkoita, että kirja olisi huono. Smithin teksti vain tuntui vaativan aikaa, sillä 50 sivua Valkoisia hampaita yhdelle illalle oli melkoisen tuhti iltapala. Luin kirjaa hitaasti ja sinnikkäästi, ja loppua kohden tarinan henkilöiden kohtalot alkoivat kiinnostaa siinä määrin, että sivutkin kääntyivät vikkelämmin.
"Cricklewood Broadway aikaisin aamulla vuosisadan myöhäisvaiheessa. Tammikuun 1. päivänä vuonna 1975 kello 06.27 vakosamettiin pukeutunut Alfred Archibald Jones istui pakokaasun täyttämässä Cavalier Musketeer -farmarissa kasvot ohjauspyörää vasten ja toivoi että häntä tuomittaisi liian ankarasti. Hän röhnötti suullaan ristiasennossa, leuka velttona, kädet levällään kupeilla kuin mikäkin langennut enkeli ja puristi toisessa nyrkissä (vasemmassa) armeijan muistomitaleita ja toisessa (oikeassa) avioliittolupaa, sillä hän oli päättänyt viedä kaikki hairahdukset mukanaan. Näköpiirissä vilkkui pieni, vihreä valo merkkinä oikeaan kääntymisestä, josta hän oli päättänyt luopua. Hän oli alistunut siihen. Hän oli valmis. Hän oli heittänyt kruunaa ja laavaa eikö pyörtänyt kolikon tekemään päätöstä. Tämä oli harkittu itsemurha. Oikeastaan se oli uudenvuodenlupaus." (s. 15)
Näin alkaa Valkoiset hampaat. Innostuin tästä aloituskappaleesta jo aiemmin keväällä selaillessani kirjaa kirjastossa, mutta totesin etten ehtisi paneutua kirjan henkilöiden kohtaloihin ja siirsin lukemisen suosiolla kesälle. Se oli hyvä päätös, sillä Valkoiset hampaat on parhaimmillaan ajan kanssa luettuna. Avauskappaleen Archie ei päätöksestään huolimatta päädy kaavailemaansa ratkaisuun, vaan hänen vaiheistaan saadaan tietoa vielä kirjan viimeisellä sivulla. Toivottavasti avauskappaleesta välittyy se, ettei kirja ole mikään synkistelyromaani. Smithin kerrontatyylissä pilkahtelee lämmin huumori jopa elämän synkimmillä hetkillä. Raflaavasta alusta huolimatta kirjassa edetään valoisampiin tai ainakin elämässä kiinni oleviin tapahtumiin.
Miksi annan kirjalle vain kolme Goodreads-tähteä? Vaikka pidin Smithin kerronnasta tavattomasti, kirjan puoliväliin asti en ollut niin innostunut siihen asti esitellyistä henkilöistä kuin neljä tähteä edellyttäisi. Vasta Irielle omistettu osuus ja tytön kasvukipuilu vetäisi minut kunnolla tarinaan mukaan, mutta päädyin silti kolmeen tähteen. Päälle tuleva puolikas pyöristyi tällä kertaa alaspäin. Smithiä aion lukea myös lisää, sillä omaan hyllyyni ovat löytäneet tiensä Kauneudesta ja Risteymiä.
Lueskelin kirjaa lähes pari viikkoa, mutta se ei tarkoita, että kirja olisi huono. Smithin teksti vain tuntui vaativan aikaa, sillä 50 sivua Valkoisia hampaita yhdelle illalle oli melkoisen tuhti iltapala. Luin kirjaa hitaasti ja sinnikkäästi, ja loppua kohden tarinan henkilöiden kohtalot alkoivat kiinnostaa siinä määrin, että sivutkin kääntyivät vikkelämmin.
"Cricklewood Broadway aikaisin aamulla vuosisadan myöhäisvaiheessa. Tammikuun 1. päivänä vuonna 1975 kello 06.27 vakosamettiin pukeutunut Alfred Archibald Jones istui pakokaasun täyttämässä Cavalier Musketeer -farmarissa kasvot ohjauspyörää vasten ja toivoi että häntä tuomittaisi liian ankarasti. Hän röhnötti suullaan ristiasennossa, leuka velttona, kädet levällään kupeilla kuin mikäkin langennut enkeli ja puristi toisessa nyrkissä (vasemmassa) armeijan muistomitaleita ja toisessa (oikeassa) avioliittolupaa, sillä hän oli päättänyt viedä kaikki hairahdukset mukanaan. Näköpiirissä vilkkui pieni, vihreä valo merkkinä oikeaan kääntymisestä, josta hän oli päättänyt luopua. Hän oli alistunut siihen. Hän oli valmis. Hän oli heittänyt kruunaa ja laavaa eikö pyörtänyt kolikon tekemään päätöstä. Tämä oli harkittu itsemurha. Oikeastaan se oli uudenvuodenlupaus." (s. 15)
Näin alkaa Valkoiset hampaat. Innostuin tästä aloituskappaleesta jo aiemmin keväällä selaillessani kirjaa kirjastossa, mutta totesin etten ehtisi paneutua kirjan henkilöiden kohtaloihin ja siirsin lukemisen suosiolla kesälle. Se oli hyvä päätös, sillä Valkoiset hampaat on parhaimmillaan ajan kanssa luettuna. Avauskappaleen Archie ei päätöksestään huolimatta päädy kaavailemaansa ratkaisuun, vaan hänen vaiheistaan saadaan tietoa vielä kirjan viimeisellä sivulla. Toivottavasti avauskappaleesta välittyy se, ettei kirja ole mikään synkistelyromaani. Smithin kerrontatyylissä pilkahtelee lämmin huumori jopa elämän synkimmillä hetkillä. Raflaavasta alusta huolimatta kirjassa edetään valoisampiin tai ainakin elämässä kiinni oleviin tapahtumiin.
Miksi annan kirjalle vain kolme Goodreads-tähteä? Vaikka pidin Smithin kerronnasta tavattomasti, kirjan puoliväliin asti en ollut niin innostunut siihen asti esitellyistä henkilöistä kuin neljä tähteä edellyttäisi. Vasta Irielle omistettu osuus ja tytön kasvukipuilu vetäisi minut kunnolla tarinaan mukaan, mutta päädyin silti kolmeen tähteen. Päälle tuleva puolikas pyöristyi tällä kertaa alaspäin. Smithiä aion lukea myös lisää, sillä omaan hyllyyni ovat löytäneet tiensä Kauneudesta ja Risteymiä.
***
50 kategorian haaste saa merkinnän kohtaan 15) A popular author’s first book. Valkoiset hampaat on Zadie Smithin esikoisromaani.
Kirjankansibingo etenee ruutuun 'abstrakti kuvio'. Kannessa on taustalla erivärisiä neliöitä ja punaisen neliön reunassa kulkee ornamenttikuvio:
Gooreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Yöpöydän kirjat, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä ja La petite lectrice.
Kirjan tietoja:
Zadie Smith: White Teeth (2000)
Suomennos Irmeli Ruuska
WSOY, 2001
462 sivua
Sun bingoruudukko näyttää jo aika täydeltä :) Valkoiset hampaat kuuluu näihin romaaneihin, jotka on hyllyssä pidemmän aikaa majailleet, mutta joihin en vielä ole tarttunut. Postauksesi herätti taas kiinnostuksen kirjaa kohtaan.
VastaaPoistaVoin jo nyt todeta, että ruudukko tulee täyteen sillä vain ruokaruutu on lukematon. :) Jotenkin kirjoja on vain kertynyt ruutuihin, vaikka alkuun kaikkien lukeminen näytti mahdottomalta. Tätä kannattaa kokeilla - koin lopulta kirjan hyvin palkitsevana, vaikka alku edistyi hieman nihkeästi.
PoistaTämä jäi kiinnostuksen puutteessa kesken joskus 10+ vuotta sitten. Sen jälkeen en ole Smithiin tarttunut mutta pitäisi kyllä kokeilla uudestaan. Jotain toista kirjaa ehkä ensiksi, mutta voi olla että osaisin tätäkin arvostaa nykyään enemmän!
VastaaPoistaOlen lähes varma, että kesken tämä olisi jäänyt minultakin 10 v sitten. Kirja vaatii jonkin verran kiinnostusta aikuisiin ihmiskohtaloihin ja luulen, että 10 v sitten olisin pitänyt tätä jopa tylsänä. Mukavaa huomaa, että jotain kehittymistä lukijuudessa on tapahtunut. :)
PoistaMarika, sinulle on helppo, kevyt haaste blogissani <3
VastaaPoistaKiitos Leena! Vastailen ensi viikolla, tämä onkin mukava juttu. :)
PoistaZadie Smith on yksi mun lempikirjailijoistani, siitäkin huolimatta, että tämä hänen ehkä tunnetuin teoksensa on minulta, skandaalimaista kyllä, vieläkin lukematta. Jotenkin olen vähän hämmentynyt siitä, että olen monesta muustakin kirjablogista lukenut arvioita, joissa hänen kirjansa saavat kolmea tähteä tai jopa 'ihan jees, mutta ei mitään erikoista' -tuomioita. En kai itse osaa enää täysin kritiikittömästi suhtautua omiin suosikkeihini. :)
VastaaPoistaKauneudesta lähes kymmenen vuotta sitten säilyy edelleen muistoissa upeana lukukokemuksena, ja viime kesänä löysin kirjan antikvariaatista alkukielisenä omaan hyllyyn. Josko päätyisi joskus uudelleen lukuun. NW (Risteymiä) oli minusta myös hieno, Nimikirjoitusmies ei ehkä aivan täysosuma. Zadie Smith on hahmojen luojana aivan omaa luokkaansa, mutta hämärästi muistelisin, että Kauneudesta vakuutti aikanaan myös maailmallaan ja tarinallaan.
Mietin pitkään sopivaa tähtimäärää. Jollain tapaa kolme tuntui suurelta vääryydeltä, sillä kirjan loppuosa oli todella hyvä. Mutta alkupuoli ei samalla tavoin viehättänyt vaikka Smithin tyyli on aivan mahtava. Tämähän ON upea esikoinen, kannattaa kyllä lukea. :) Löysin Kauneudesta hiljan pokkarihyllystä ja Risteymiä oli alekorissa. Kauneudesta jo vähän silmäilin, luulen että se on aiheensa puolesta omiaan minulle.
PoistaSmith on taitava kirjoittaja ja muistan, että pidin myös tästä romaanista. Muuten muistikuvat ovatkin sitten päässeet haalistumaan: en juuri nyt osaa oikein mitään kirjasta sanoa.
VastaaPoistaNiinhän ne kirjat usein häipyy jonnekin muistin perukoille. :) Tässä oli niin kiemuraiset kuviot etten enää itsekään muista jokaista käännettä vaikka luin tämän aivan vasta. Mutta Smith on taitava, sitä ei voi kieltää.
PoistaSmithin esikoisen olen lukenut ja siitä pitänyt. Tämä siis vaatii aikaa. Pistä korvan taa. Kiitos naistenviikkopostauksestasi!
VastaaPoistaKiitokset sinulle hyvästä ideasta! Naisten kirjoittamia kirjoja riitti hyvin koko viikolle ihan noin vain. Hyvä juttu, sillä toisinaan luen huomaamattani pitkät ajat vain miesten kirjoittamia.
PoistaZadie Smith oli yksi mun suosikkikirjailijoista ajalla ennen blogia ja tämä yksi suosikeista - ja täytyy myöntää, ettei mitään muistikuvaa, mitä kirja piti sisällään. Smithin kirjat ovat olleet kirjahyllyssäni siistä lähtein kuin ne ilmestyivät, pitäisi jossain vaiheessa lukea uudelleen.
VastaaPoistaTämä kirja ainakin kestää uusintalukuja. Silloin varmasti huomaa uusia yksityiskohtia ja vivahteita, niitä tässä totisesti piisaa. :)
PoistaKuulostaa ihan Zadie Smithiltä. :D Itse yritin joskus aikoja sitten lukea muistaakseni Kauneudesta ja jaksoin kahlata sitä ehkä noin viisikymmentä sivua ennen kuin luovutin. En pitänyt kirjan tyylistä, joka toi mieleeni Irvingin liioitellut henkilöhahmot ja huumorin (joka ei toiminut minulle). Onko aika kullannut muistoni vai tunnistatko sinäkin jotain samaa Smithin ja Irvingin tyylissä? Minähän en piittaa Irvnigistäkään, joten siksi olen skipannut Zadien muutkin kirjat. :D
VastaaPoistaTäytyy myöntää, ettei Irwing ole erityisemmin kolahtanut. Vain Välisarjan avioliitosta pidän, se on yksi avioliittokirjojen lemppareistani mutta kaikki muut... ne pari mitä olen lukenut tuntuivat todella paisutelluilta ja ylipitkiltä, yhden ihmisen ympärille oli koottu tarinaa hiukka liikaa minun makuuni. Eli juu, yhteneväisyyttä on Smithiin :) mutta lasken Smithin eduksi sen, että henkilöitä oli paljon. Rönsyily puolusti paikkaansa kun kerrottiin tarinaa sieltä täältä. Eli mieluummin minä kokeilen noita paria hankkimaani Smithin kirjaa kuin Irwingiä. :D Mutta ensin on luettava jotain kevyempää väliin, ei näitä montaa jaksa peräjälkeen.
PoistaMuistan tästä kirjasta edelleen osia, vaikka en voi sanoa ihan hirveästi pitäneeni. Tai jotenkin jäi sellainen fiilis, että kirja saattaa olla ihan ok, mutta sen lukeminen aika raskasta. Nyt varmaan jäisi kesken, jos uudelleen yrittäisin.
VastaaPoistaMuistankin lukeneeni Goodreadsista sinun kommenttisi, jonka mukaan kirja ei ollut aivan täysosuma. :) Smith tuntuu herättävän mielipiteitä suuntaan ja toiseen, ja minulle Valkoisten hampaiden suurin anti taisi olla kiinnostus lukea Smithiltä jotain lisää.
PoistaTämä on lojunut kirjahyllyssä lukematta, sillä en ole saanut makua kirjaan. Nyt näyttää vielä kadonneen hyllystäkin.
VastaaPoistaMinullakin kesti jonkin aikaa päästä tähän sisälle. Koin sitten lopulta, että kirja oli hyvinkin vaivan arvoinen. Ehkäpä matkoille lähtenyt kirja vielä löytyy, jotta voit ottaa halutessasi uuden yrityksen. :)
Poista