Klassikkohaaste: Thomas Mann - Buddenbrookit - Erään suvun rappio

Kirjabloggaajien perinteinen klassikkohaaste on täällä taas! Oma kirjavalintani osui saksalaiseen klassikkoon, sillä valitsin luettavakseni Thomas Mannin Buddenbrookit - Erään suvun rappio (WSOY, 2010/1901). Kesähelteillä kirjastossa käynti ei ole oikein napostellut, joten klassikon piti löytyä omasta hyllystä. Valinnanvaraa oli sielläkin, ja päädyin Buddenbrookeihin lopulta ilman mitään sen kummempaa syytä - ajattelin, että tuon ehtinee joutilas kesälomalainen lukaista voin viikossa (joo, vähän myöhään inspiroiduin valitsemaan luettavaa). Muistelin tosin, että minulla on joskus aiemmin ollut hieman ennakkoluuloja tätä kirjaa kohtaa ja se saattaisi olla "vaikea", mutta nopsan selailun perusteella teksti ei tuntunut mitenkään luotaantyötävältä joten siinäpä se.

Buddenbrookit osoittautui yllättävän perinteiseksi sukuromaaniksi, eikä kirja ollut mielestäni millään tavoin raskaslukuinen. Pituutta kirjalla toki on lähes kuusi ja puolisataa sivua, mutta itse luokittelisin Buddenbrookit sarjaan "helposti lähestyttävät klassikot". Kirjassa kerrotaan lyypekkiläisen Buddenbrook-suvun jäsenten vaiheista vuosina 1835-1877, ja uppouduin nopeasti mukaan sukulaisten arkisiin touhuihin ja saksalaisen porvariselämän kuvaukseen. Lukuintoni on ollut alkuvuoden aikana jokseenkin vaihteleva (kuten hiljaisesta blogielämästäni voi päätellä...), joten oli mukavaa huomata, että kun vain asettauduin lukemaan, tämmöinen pidempikin opus meni vaivatta alas. 

Kirjan noin 40-sivuinen aloitusosa kuvaa yhden illan tapahtumia ja päivälliskutsuja, jonka aikana lukijalle esitellään tärkeimmät henkilöt. Perheen nuorimmat sisarukset Antonie (Tony), Thomas ja Christian ovat tuolloin lapsia, ja tapahtumien keskipisteessä ovat heidän vanhempansa ja isovanhempansa. Buddenbrookien vauras kauppahuone elää kukoistuksen aikaa, mutta kuten kirjan alaotsikko vinkkaa, rappiota kohti ollaan menossa 😏. Ennakolta minua arvelutti, miten nopeasti alamäki alkaa ja onko kirjassa suurimman osan aikaa synkkä yleistunnelma, mutta onneksi näin ei kuitenkaan ollut. Traagisimmat ihmiskohtalot on säästelty romaanin loppupuolelle, ja niitä ennen seurataan suvun varttuvan nuorison toimia, lyypekkiläistä keskiluokkaista elämänmenoa, naimakauppojen järjestelyä ja politiikkaakin jonkin verran. Aina silloin tällöin joku suvun jäsenistä siirtyy ajasta ikuisuuteen, ja näihin hetkiin liittyy yleensä erityisen dramaattisia ja vavisuttavan oloisia kohtauksia:

"Sitten, yhtäkkiä, koetti se hetki... tapahtui jotakin äänetöntä, jotakin kauhistuttavaa. Oli kuin hautova helle olisi kaksinkertaistunut, kuin ilmaan olisi jysähtänyt hetkessä hillittömäksi kasvanut paine joka sai aivot hätääntymään, sydämen pakahtumaan, hengityksen salpaantumaan... kadulla lensi pääskynen niin matalalla että sen siivet löivät kivetykseen... Ja tämä selittämätön paine, tämä jännitys, tämä elimistöä koetteleva kasvava ahdistus olisi käynyt sietämättömäksi jos sitä olisi kestänyt silmänräpäyksen murto-osankaan verran pidempään, jollei sen äkkinäinen huipennus olisi sulanut laukeamiseen, irtautumiseen... pieneen, vapauttavaan, hiljaiseen murtumaan josta aiheutuvan äänen kuvitteli silti kuulevansa... jollei taivaasti olisi ryöpsähtänyt samalla hetkellä tuskin pisarankaan edeltämänä selainen rankkasade, että vesi kuohui katuojissa ja tulvi jalkakäytäville...

[...]

Syöksyttiin portaat alas, aamiaishuoneen läpi, makuuhuoneeseen.

Mutta Johann Buddenbrook oli jo kuollut."

Tykkäsin todella paljon Buddenbrookien ihmiskuvauksesta. Romaanin henkilöhahmoissa on luonnetta ja vivahteita, ja pidin erityisesti Tonyn sinnikkyydesta elämän vastoinkäymisten edessä: tätä naista ei lannista kaksi mönkään mennyttä omaa avioliittoa eikä tyttären vankilaan joutunut hulttiomies. Hän imee voimaa suvustaan ja sen perinteistä, ja porskuttaa omalla tyylillään eteenpäin:

"Tuo onnellinen luojanluoma ei ollut joutunut eläissään nielemään ja sietämään hiljaa itsekseen mitään, ei vähäisintäkään vastoinkäymistä. Häntä ei ollut mykistänyt yksikään kohteliaisuus eikä yksikään loukkaus, joka elämällä oli ollut hänelle tarjolla. Arkipäiväiset ja lapselliset sanat, joita hän suolsi solkenaan ja jotka tyydyttivät täydellisesti hänen ilmaisuntarpeensa, olivat auttaneet häntä siirtämään kaiken kokemansa, jokaisen onnenpotkun ja jokaisen huolenaiheen taas pois itsestään."

Kirjan loppupuolella, kauppahuoneen ja suvun huonompien aikojen alkaessa häämöttää, Tonyn asenne vain korostuu, kun sitä peilaa hänen veljeensä Thomasiin. Kauppahuoneen päämies ajautuu kummallisen alakulon valtaan ja menettää pikku hiljaa otteensa elämästään, mutta koettaa silti pitää kulisseja pystyssä niin kotona kuin kotikaupunkinsa julkisissa piireissä.

Yllätyin aivan, miten antoisaa pitkän sukuromaanin lukeminen oli. Kirjan kuvaama ajanjakso kattaa vain noin neljäkymmentä vuotta, mutta sen aikana ehditään seuraamaan useaa eri sukupolvea, ja historian kulku ja kehitys lipuu jatkumona ohi lukijan silmien. Buddenbrookeissa sukuun liittyvä ominaispiirre on voimakas eteenpäin menemisen ja kehittymisen palo. Jos tuo palo joltakulta puuttuu, sitä ei hyvällä katsota. Sen saavat tuta niin Tonyn toinen aviomies kuin Thomaksen Christian-veli, sekä tietenkin surullisimpana tapauksena kaikista Thomaksen ja hänen vaimonsa Gerdan Hanno-poika.

"Niin, Wenzel, sanalla sanoen, meidän on saatava asioihin vauhtia!" 

Kirjan loppupuolella koin erityisen liikuttavana Thomaksen loppuvaiheiden kuvauksen, kun hän tajuaa menettäneensä tuon eteenpäin menemisen tunteen ja havaitsee enää vain näyttelevänsä tietynlaista osaa jopa lähimmilleen. Tuli kovasti sellainen olo, että pitää muistaa olla kiitollinen elämästä ja siitä, että sitä vielä pystyy elämään niin kuin itse kokee mielekkääksi.

Buddenbrookeja lukiessa on helppo ymmärtää, miksi kirja on noussut klassikon asemaan. Yhden suvun vaiheiden kautta onnistutaan kuvaamaan hienosti 1800-luvun saksalaisten porvarispiirien elämää ja ajattelua. Ihmisluonteen kuvaus tuntuu kovin ajattomalta, ja mielestäni kirjassa on mukana myös huumoria. Minua huvitti erityisesti eräs hikkaan kuollut setä (josta ei sitten mitään muuta tiedettykään), ja Sesami Weichbrodt oli vallan mainio sivuhahmo pensionaatin emäntänä ja opettajattarena. On todella mukavaa, että kirjasta on saatavilla tuoreehko suomennos. En ole vanhempaan, vuoden 1925 käännökseen tutustunut, mutta Nykyrin käännös on sujuvaa, elävää ja ilmeikästä kieltä, ja murreosuuksista on lisää tietoa suomentajan loppusanoissa.

Goodreadsiin annan Buddenbrookseille neljä tähteä, ja suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille sukuromaanien ystäville. 

Buddenbrookeista on tehty tv- ja elokuvasovituksia. Youtubesta löytyy traileri vuoden 2008 elokuvaversiosta, joka vaikuttaa tavoittavan kirjan tunnelman aika hyvin:

 

Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 30. Kirjassa on häät tai hautajaiset (molempia löytyy useampia).

Goodreads: 4 tähteä

Mistä kirja minulle? Oma ostos

Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa: Jokken kirjanurkka, Leevi levitoi, Tarukirja, Kirja-aitta

Kirjan tietoja:

Thomas Mann: Buddenbrooks - Verfall einer Familie (1901)

Suomennos Ilona Nykyri

WSOY, 2010

647 sivua 

***

Haasteen aiemmilla kierroksilla olen lukenut seuraavat klassikot:

1) Alexandre Dumas: Monte-Criston kreivi

2) Bram Stoker: Dracula 

3) Leo Tolstoi: Anna Karenina

4) Daphne du Maurier: Rebekka

5) Alexandre Dumas: Kolme muskettisoturia  

6) -

7) Raymond Chandler: Pitkät jäähyväiset

8) Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme

9) F. Scott Fitzgerald: Kultahattu
10) Ray Bradbury: Fahrenheit 451

11) Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä

12) John le Carré: Mies kylmästä 

13) Edith Wharton: Viattomuuden aika 

14) -

15) E. M. Forster: Hotelli Firenzessä 

16) Albert Camus: Sivullinen 

17) Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva

18) Gastor Leroux: Oopperan kummitus

19) -

20) Jane Austen: Emma  

21) Thomas Mann: Buddenbrookit