Naisten aakkoset: W

Naistenpäivääni juhlistaa Naisten aakkoset -haaste, jonka lähetti liikkeelle Tarukirjan Margit

Mukavaa naistenpäivää! Kuva netin ilmaisesta kuvapalvelusta.

Margit pääsi tänään oman haasteensa viimeiseen kirjaimeen, mutta minulla on vielä jäljellä muutama hankala kirjain. Niitä ennen kuitenkin W niin kuin Woman, joka oli minulle helppo tapaus:

Kuka on suosikkikirjailijasi?

Muutama vuosi sitten hullaannuin kesällä Helena Wariksen Pohjankontu-fantasiatrilogiaan. Lötköttelin uima-altaalla ja rannalla nenä kiinni lukulaitteessa ja suorastaan ahmin koko sarjan. Luonnonläheinen, hivenen salaperäinen maailma vetäisi minut mukaansa täysillä. Juttuni löytyvät täältä: Uniin piirretty polku, Sudenlapset ja Talviverinen. Tätä sarjaa kelpaisi viedä maailmallekin.

[EDIT: ] Helena Waris on todellakin suosikkini, sillä huomasin juuri laittaneeni hänet jo kertaalleen aakkoshaasteen listalleni H-kirjaimen kohdalle. Joten heitetäänpä tähän pikaisen blogiselailun jälkeen toinen huomion arvoinen W-nimi: Evie Wyld lunasti oudon omaperäisellä romaanillaan Kaikki laulavat linnut paikkansa suosikkieni joukossa. Ei hän aivan Wariksen tasolle yllä, mutta odottelen erittäin suurella mielenkiinnolla, josko Wyldiltä tulisi uusia kirjoja luettavaksi.

Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi? 

Whitney Houston on ollut suuri suosikkini nuoruusvuosiltani asti. Jostain merkillisestä syystä vanhempani ostivat kotiini Whitneyn vuonna 1987 ilmestyneen vinyylialbumin Whitney ja olin myyty ensimmäisistä kirkkaista pop-sävelistä alkaen. Vanhempani eivät kyseistä vinyyliä juuri tainneet kuunnella, mutta minä hankin sen sittemmin myös cd-versiona ja nykyään Whitneyn kaunista ääntä tulee kuunneltua Youtubesta ja Spotifysta. R.I.P. Whitney.



Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät. 

Kate Winslet tupsahti tietoisuuteeni ensimmäisen kerran Titanic-elokuvassa. Ei kolahtanut, mutta sittemmin huomasin, että nainen osaa tosiaan näytellä. Hienoja roolisuorituksia Katelta on nähty mm. elokuvissa Revolutionary Road ja Lukija.

Kuva: http://www.imdb.com/name/nm0000701/mediaviewer/rm90571008

Aikaisemmat aakkosjuttuni:

A-kirjain
B-kirjain
E-kirjain
F-kirjain
G-kirjain
H-kirjain
I-kirjain
J-kirjain
L-kirjain
M-kirjain
N-kirjain
O-kirjain
P-kirjain
Q - ei blogijuttua!
R-kirjain
S-kirjain
T-kirjain
U-kirjain
V-kirjain

Kommentit

  1. Olet jo kolmas bloggaaja, joka julkaisee W-juttunsa tänään. Sinun valintasi ovat kuitenkin vähän erilaisia, tuttuja toki.

    Hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin aivan saman aiemmin päivällä, hupaisa sattuma! En itse mitenkään tähdännyt w-kirjainta juuri tälle päivälle, se nyt vain sattui olemaan vuorossa. Kivan erilaisia nimiä tänään on noussut esille. Minulla oli annos populaarikulttuuria. :D

      Poista
  2. W niin kuin woman on tosiaan päivän kirjain :) Kate Winslet on lahjakas näyttelijä, josta on ollut moneen - olisi voinut hyvin minunkin listallani olla, vaan jäi nyt sieltä uupumaan. Minulle oli Järki ja tunteet ensimmäinen elokuva, jossa hänet näin, ja tykkäsin kyllä kovasti sekä hänen että Emma Thompsonin roolitöistä :)

    Ihanaa naistenpäivän iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, olenpas minäkin nähnyt Järki ja tunteet -elokuvan, mutta en sitä juttua kirjoittaessani muistanut. Ko. filmatisointi ollut minulle millään tavoin "tapaus", joten en ole sitä ilmeisesti oppinut yhdistämään Winsletiin. Enkä myöskään Thompsoniin, joka myös taitaa olla jollain aakkos-listallani.

      Poista
  3. Kate Winslet on kyllä hyvä valinta tähän, muut nimesi on minulle outoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kate on tosi taitava ja monipuolinen näyttelijä. Muistelen, että hän on kenties myös lukenut äänikirjoja mutta tästä en tosin ole aivan varma. Mielelläni kuuntelisin hänen kaunista ääntään myös kirjan muodossa.

      Poista
    2. Sen verran täytyy vielä korjata edellistä viestiäni, että kyllähän Whitney Houston on nimenä tuttu, mutta musiikkinsa kanssa en erityisen tuttu ole.

      Poista
    3. Mietinkin, että miten voi olla että Whitney Houston on mennyt ihan ohi. :D Mutta eipä silti, minun musiikkitietämyksessäni on valtavia aukkoja joten ei tässä ole varaa ihmetellä, jollei oma suosikki ole jolle kulle tuttu. :)

      Poista
  4. Kate Winslet on minustakin hyvä valinta. Suosikkikirjailijoiksi olisin laittanut tähän Virginia Woolfin ja Sarah Watersin. Tämä on kyllä kiva haaste! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Woolfia olen lukenut jonkin verran, mutta en voi sanoa, että hänen teoksensa olisivat olleet minulle erityisen merkityksellisiä. Toki hienoja kirjoja, sitä en kiellä. Watersiin minulla taas on hieman ristiriitainen suhde. Muutama hyvä kirja, sitten esim. Vieras kartanossa ei ollut minun kirjani laisinkaan - tuntuu, että hänellä olisi potentiaalia kirjottaa juuri se minun kirjani, mutta vielä en ole sitä vain lukenut. :)

      Poista
  5. Kate Wislet, hänet olisin minäkin voinut valita, mutta eipä tullut mieleen. Ja hauska huomata, että jollekin muullekin käy niin, että valitsee jonkun suosikkinsa mukaan sekä etu- että sukunimen mukaan. Minulle niin kävi Inka Nousiaisen kohdalla, enkä ole edes korjannut vahinkoa velä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vaiheessa haastetta on jo todella vaikeaa muistaa, mitä on joskus haasteen alkuaikoina valinnut nimiksi! En hämmästyisi, vaikka vastaavia tapauksia olisi muitakin... :)

      Poista
  6. Kate Winsletin ehkä paras roolisuoritus on Roman Polanskin elokuvassa Carnage – kerta kaikkisen upeaa työtä, ja, heh, kaukana Titanicista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Tuo onkin minulta vielä näkemättä.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.