Laura Lähteenmäki: Niskaan putoava taivas

Ympäristönmuutos, omien pelkojen kohtaaminen ja itsenäistyminen ovat Laura Lähteenmäen Niskaan putoava taivas -kirjan (WSOY, 2012) teemoja. Kirjassa eletään tarkemmin määrittelemättömässä tulevaisuudessa, ja takana on Muutos, joka teki talvista hyytävän kylmiä ja luonnonvaroista niukkoja. Päähenkilönä kirjassa on 14-vuotias Tekla, jonka eronneet vanhemmat huolehtivat vuoroviikoin Teklasta ja pikkuveli-Kaurista. Kirjan alussa vanhemmat sekoittavat viikkovuoronsa, ja Tekla huomaa saavansa viettää koko viikon Kaurin kanssa kotona ilman vanhempia. On talvi, vastikään etelästä muuttaneella Teklalla ei ole riittävän lämpimiä ulkovaatteita eikä kavereita, kotityöt pitää yhtäkkiä hoitaa itse, pikkuveli katoaa ja taloyhtiössä hiippailee outoa väkeä... elo ilman vanhempia ei olekaan yhtä juhlaa.  Tekla koettaa selvitä kaikesta itse, olla vahva ja itsenäinen, vaikka ero entisistä kavereista painaa mieltä ja uusien tuttavien kanssa kaveruus on vielä hakusessa.

"Kodin hoitamisessa oli yllättävän paljon hommaa, varsinkin kun sen teki yksin seuranaan pyjama-asuinen pikkuveli. Vaikka isä vaikutti omalla vuoroviikollaan peruslaiskalta, täytyi myöntää, että hän onnistui tekemään kaikenlaista kuin huomaamatta. Esimerkiksi lämmitykseen meni hiivatisti aikaa. Oikeastaan mitään muuta ei ehtinyt tehdä kuin raahata juparikoja, sytyttää uunia ja vahtia sen palamista sekä vuoroin avattavia ja suljettavia peltejä." (s. 57)
Niskaan putoava taivas ei ole räväkkä tai nopeatempoinen nuortenkirja, mutta ei myöskään saarnaava ympäristöteemastaan huolimatta. Mielestäni kirja tavoitti hyvin kylmän talven tunnelman sekä henkisesti että fyysisesti. Olen itse melkoinen vilukissa, ja varpaat ja sormet kylmettyvät niin helposti, että eläydyin mukaan Teklan vilunväristyksiin. Kirjassa arki muuttui yhtäkkiä erilaiseksi, jopa vähän pelottavaksi, vaikkei kyseessä ollutkaan kauhukirja. Kirjan arkisuus viehätti minua, vaikka osasyynä tähän voi olla Halloween-teemakuukauden yliannostus noitia, kummituksia ja ties mitä kummajaisia. Teklan ruuanlaitto- ja lämmityspuuhat toivat mukavaa kotoisuutta tarinaan. 

Pidin myös siitä, ettei kirjan maailmaa selitelty liiaksi. Muutokseen viitattiin useaan otteeseen kuin ohimennen. Lämmitykseen käytettävien juparikojen olemus jäi mielikuvituksen varaan, eikä sitäkään koluttu puhki, miksi Teklan perheen taloyhtiössä on vallalla erikoinen kyttäysmeininki. Kirjan tunnelma oli paikoin jopa uhkaava, vaikka se huikein jännitys kirjasta puuttui. Minusta tämä kirja oli mukava löytö, semmoinen rauhallisten lukuhetkien kiva kirja, ja kun kyseessä on North End -trilogian avausosa, saatanpa lukea ne kaksi muutakin osaa.

Kiekkokaupunkien kirjakierros on saapunut Jyväskylään, sillä Lähteenmäki on syntynyt Jyväskylässä ja myös asuu siellä Wikipedian mukaan. Liitän kirjan lisäksi mukaan kuukauden Halloween-teemaan, sillä North End -suklaatehtaan konvehdeilla on tarinassa oma roolinsa.

Kiekkokierroksen reitti tähän asti - yhteensä 702 km:
Nordenskiöldinkatu 11-13, 00250, HELSINKI -
Rinnakkaistie 1, 65350, VAASA -
Rautpohjankatu 10, 40700 JYVÄSKYLÄ - ?
Kuvakaappaus Fonectan reittihausta.
PS. Kirja sopi nimensä puolesta täydellisesti tähän viikonloppuun, sillä perjantaina taivas tosiaan lähes putosi niskaan. Ensilumet tulla tupsahtivat, ja lähtivät sitten pois vesisateen myötä. Perjantaina sataneesta lumesta on enää rippeet jäljellä. Nappasin pari kuvaa Oulun pääkirjaston nurkalta (ihanaa, että pääkirjasto on auki sunnuntaina! Kirjamessut jäivät minulta tänä vuonna väliin, mutta pääsin sentään hypistelemään kirjaston kirjoja):
Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa: Vinttikamarissa, Mari A:n kirjablogi, Notko, se lukeva peikko ja Tarinoiden taikaa.
Kirjan tietoja:
Laura Lähteenmäki: Niskaan putoava taivas
WSOY, 2012
258 sivua

Kommentit

  1. Tämä on ollut minulla parikin kertaa kirjastosta lainassa, mutta joka kerta olen palauttanut lukemattomana. Jotenkin en vain ole saanut aloitettua tai sitten muut kirjat ovat menneet tämän ohi luettavaksi.

    Kirja kyllä kiinnostaa, joten ehkäpä saisin tämän edes joskus luettua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hassua, miten joku kirja aina jumittuu 'kiinnostaa, vaan ei nyt ehdi' -listalle. :) Mutta tämä kyllä oli kiva, jos tulee sopiva hetki niin kannattaa kokeilla.

      Poista
  2. En ole lainannut tätä vielä kertaakaan, mutta olen jo ajatuksen asteella kuvitellut lainaavani. Käsittääkseni tähän on kaksi jatko-osaa, mitkä on nimetty samalla idealla. Varmaan juuri kirjojen nimet saivat kiinnostumaan tästä, nyt jopa tiedän mitä sivujen välissä on. :D Mukavan kiekkokierroksen olet saanut tehtyä tähän mennessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä on trilogia. Sen verran kurkin Goodreadsista, että joka osassa on eri kertoja. Tuntuu ihan kivalta ratkaisulta, ja senkin vuoksi jatko-osat kiinnostavat. Ei tämä kyllä samalla tavalla jännä ole kuin vaikka Wariksen Vuori. :) Kierros on edennyt kivasti, vaikka edellinen kirja olikin vähän vaisumpi. Mielenkiintoisia kaupunkeja on edessä, vaikka en vielä ole päättänyt fanibussin seuraavaa suuntaa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.