Enrico Morovich: Pudotus
Le Masque Rouge -blogissa julistettiin lokakuun teemaksi Halloween eli uusi lukuhaaste pyörähti käyntiin. Lukupinossani oli jo sopivasti valmiina teemaan sopivia kirjoja, ja omasta hyllystä löytyy lisää, joten lokakuun ajan blogissani näkyy tavallista enemmän noitia ja kummituksia, jokunen vampyyri, kenties myös oranssia ja kissoja... Kingiä sen sijaan ei ole luvassa, ellen sitten höyrähdä lukemaan ensimmäistäni. :)
Aloitan teemakuukauden varsinaisella makupalalla. Uudistin hiljattain asiakassuhteeni Oulun yliopiston kirjaston kanssa (sinnehän saa kortin, vaikkei olekaan opiskelija) ja maksettuani itseni irti parin vuoden takaisesta lainauskiellosta (hyi minua, laina palautettu myöhässä) pääsin tutkimaan kaunokirjallisuuden hyllyjä. Silmiini sattui ohut kirja, jota kuvailtiin takakannessa unen logiikkaa noudattavaksi kauhufantasiaksi. Enrico Morovichin Pudotus (Andalusialainen koira, 1994) kuulosti niin erikoiselta, että päätin kokeilla sitä.
"Kuinka pitkään olin ollut pohjalla? En tiedä, muistan vain että jossain vaiheessa lähdin hyvin kevyesti leijailemaan ylöspäin. Alhaalta puhaltava tuuli tuntui kuljettavan minua ylös niin voimakkaasti että vaikka olisinkin tahtonut laskeutua alas, se ei olisi onnistunut.
Kun pääsin valoon eli ruohokielekkeen kohdalle, muistin jälleen kaiken ja halusin tietää, kuka oli irrottanut puuhun sitomani köyden. Toiseen köyteen kiinnitetty säkki oli yhä paikallaan, mikä vaikutti minusta oudolta." (s. 71)
Pudotuksessa tapahtuu murhia. Tapahtumien keskipisteenä on kuilu, joka on jossain vuorilla, metsien ja niittyjen siimeksessä. Kirjassa on neljä osaa, joissa tarinaa kerrotaan eri näkökulmista. Jo takakansi tietää kertoa, että yksi näkökulmista kuuluu koiralle. Yleensä eläinkertojat lähinnä karkottavat minut kauas kirjan ääreltä, mutta Morovichin koirakertoja oli mainio hännänheiluttaja, jolla on terävä päänuppi. Ja niin, tässä kirjassa on aaveita, ja niiden määrä vain lisääntyy kirjan edetessä. Viimeisessä osassa on jo melkoiset karkelot vuoren rinteillä. Pudotus on railakas ilottelu, jossa totisesti tapahtuu ja vaikka mitä!
Pidin Pudotuksesta viiden Goodreads-tähden verran, eli kirja kolahti minuun kunnolla. Tapahtumia tai henkilöhahmoja ei liikoja selitellä, vaan lukija saa päätellä juttuja aivan itse. Juoni ei ole ennalta-arvattava, liian vakava eikä myöskään liian sekava. Kirjan tunnelma on outo, mutta outouteen pääsee kuitenkin kiinni, kun antautuu tarinan vietäväksi. Pudotus oli täydellinen pienoisromaani juuri niihin hetkiin, jolloin luin kirjaa. Pidän dekkareista, ja tämän genren ystävänä nautin suuresti siitä, että rikosten ympärille oli kehitelty kaikkea muuta kuin perinteinen arvuuttelutarina.
Italialainen ateria on edennyt jo kahvitteluun. Jopa oli makoisat sumpit! Morovich (1906-1994) syntyi Jugoslaviassa, mutta koska hän kirjoitti italiaksi, uskallan liittää kirjan mukaan haasteeseen. Italian kielihän oli mainittu haastekirjojen kriteeriksi. Morovich myös asui Italiassa vuodesta 1950 lähtien.
Aloitan teemakuukauden varsinaisella makupalalla. Uudistin hiljattain asiakassuhteeni Oulun yliopiston kirjaston kanssa (sinnehän saa kortin, vaikkei olekaan opiskelija) ja maksettuani itseni irti parin vuoden takaisesta lainauskiellosta (hyi minua, laina palautettu myöhässä) pääsin tutkimaan kaunokirjallisuuden hyllyjä. Silmiini sattui ohut kirja, jota kuvailtiin takakannessa unen logiikkaa noudattavaksi kauhufantasiaksi. Enrico Morovichin Pudotus (Andalusialainen koira, 1994) kuulosti niin erikoiselta, että päätin kokeilla sitä.
"Kuinka pitkään olin ollut pohjalla? En tiedä, muistan vain että jossain vaiheessa lähdin hyvin kevyesti leijailemaan ylöspäin. Alhaalta puhaltava tuuli tuntui kuljettavan minua ylös niin voimakkaasti että vaikka olisinkin tahtonut laskeutua alas, se ei olisi onnistunut.
Kun pääsin valoon eli ruohokielekkeen kohdalle, muistin jälleen kaiken ja halusin tietää, kuka oli irrottanut puuhun sitomani köyden. Toiseen köyteen kiinnitetty säkki oli yhä paikallaan, mikä vaikutti minusta oudolta." (s. 71)
Pidin Pudotuksesta viiden Goodreads-tähden verran, eli kirja kolahti minuun kunnolla. Tapahtumia tai henkilöhahmoja ei liikoja selitellä, vaan lukija saa päätellä juttuja aivan itse. Juoni ei ole ennalta-arvattava, liian vakava eikä myöskään liian sekava. Kirjan tunnelma on outo, mutta outouteen pääsee kuitenkin kiinni, kun antautuu tarinan vietäväksi. Pudotus oli täydellinen pienoisromaani juuri niihin hetkiin, jolloin luin kirjaa. Pidän dekkareista, ja tämän genren ystävänä nautin suuresti siitä, että rikosten ympärille oli kehitelty kaikkea muuta kuin perinteinen arvuuttelutarina.
Italialainen ateria on edennyt jo kahvitteluun. Jopa oli makoisat sumpit! Morovich (1906-1994) syntyi Jugoslaviassa, mutta koska hän kirjoitti italiaksi, uskallan liittää kirjan mukaan haasteeseen. Italian kielihän oli mainittu haastekirjojen kriteeriksi. Morovich myös asui Italiassa vuodesta 1950 lähtien.
Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Hesarin kritiikki
Kirjan tietoja:
Enrico Morovich: Il baratro (1964)
Suomennos Paula Kaurismäki
Kansi Antti Lindqvist
Andalusialainen koira, 1994
131 sivua
Suomennos Paula Kaurismäki
Kansi Antti Lindqvist
Andalusialainen koira, 1994
131 sivua
Mielenkiintoiselta vaikuttava tämä Morovich. Itse pidin vuosi sitten samoihin aikoihin sodan ja kauhun kuukauden. Miten yliopiston kirjastolle voi hakea korttia, muuten kuin alkamalla opiskelemaan jotain? Pääsee siis vapaakappalekirjastoonkin? Aika kuumottava juttu.
VastaaPoistaVapaakappalekirjastosta saa lainoja vain lukusalikäyttöön (jos ei kuulu henkilökuntaan), mutta kai sen kortin saa menemällä esim. Pegasuksen tiskille ja sitten sinulle tehdään kortti. Kirjaston sivuilla näkyy lisää infoa: http://www.oulu.fi/kirjasto/node/3307, eikä tuolla sanota, että pitäisi olla opiskelija. Oma korttini on perua opiskeluajoilta, muttei sitä karhuttu pois kun viimein valmistuin. :) Ei muuta kuin YO-kirjaston asiakkaaksi. :)
Poista