Taru Kumara-Moisio: Maan vetovoima

"Minä järjestän Maailman Parhaat Hautajaiset, perkele." (s. 5) Taru Kumara-Moision esikoisromaani Maan vetovoima (Nordbooks, 2014) alkaa vetävästi. Kahden lapsen äiti Noora on menettänyt Mumman, isoäidin, jonka viisauksista Noora saa voimaa arkeen. Rakkaalle Mummalle pitää järjestää oikeat mahtihautajaiset körttityyliin, ja sen Noora päättää hoitaa itse. Lähisuvusta kun ei siihen hommaan hänen mielestään ole. Maan vetovoima kuvaa Nooran ajatuksenjuoksua arjen pyörittämisen keskellä. Mumman hautajaisten ohella Noora koettaa parantaa parisuhdettaan ja maailmaa sekä organisoida lähipiiriään jämerin ottein. Osansa Nooran innosta saa esimerkiksi päiväkodin henkilökunta:

"Onko teillä ollut puhetta siitä ehdottamastani kierrätyksen teemaviikosta? Voisin tulla asiantuntija-avustajaksi ja tuoda teille materiaaleja paikallisilta luonnonsuojelujärjestöiltä.
- Tuota, palataanko siihen asiaan ensi kuussa, kun meillä on silloin kaikkien osastojen yhteinen kokous, hoitaja kiertelee mutta hymyilee edelleen myös silmillään. Miten hän osaa olla noin rento?
- Kunhan idea ei unohdu, sanon ja mietin, kannattaisiko minun kirjoittaa asiasta suoraan päiväkodinjohtajalle." (s. 11)

Kirjan kerronnan sävy on kevyt, ja Nooran muotokuvasta hahmottuu elämää suorittava, täydellisyyteen pyrkivä nykynainen, joka ihmettelee, miksei arki tunnu erityisen onnelliselta. Tarinaan on laitettu mukaan melkoinen annos Mumman elämänoppeja, ja ne toivat murrekielisinä mukavaa lisäväriä tekstiin: "Äläs hätääle, kyllä me kotia päästähän. Kun on päämäärä selekiänä miäles, pääsöö taatusti perille. Taharosta siinä on loppujen lopuuksi kyse - taharo tarpeheksi, Noora, aina!" (s. 154)

Kevyen tyylin ansioista kirja oli nopealukuinen, ja kohtalaisen viihdyttävä. Lopun hautajaiskohtauksessa oli potkua, jota olisi tehnyt terää kirjan keskivaiheillekin. Kirjan loppuratkaisu ei silti tarjonnut suurta yllätystä. En tunnistanut itseäni Nooran hahmossa, mutta kyllähän näitä superorganisaattoreita on tullut tavattua. Kirjan henkilöastelema ei ollut kovin yllätyksellinen - ekologisista asioista intoileva vaimo ja työhön keskittyvä insinöörimies - mutta Nooran aviomies Henri oli silti aika hellyttävä hahmo kirjoittaessaan vaimolle lemmenlappusia tämän pyynnöstä. Nooran vaatimuksia tosin oli vaikea täyttää lappusillakaan. 

Kirjan tarjoama kritiikki yliorganisoitua elämäntyyliä kohtaan jäi hieman laimeaksi, mutta mukavana välipalakirjana se silti toimi. Ja voihan Mumman murteellisista viisauksista halutessaan napata itselleen päivän voimalauseen. Kehun lopuksi kirjan kansilehteä, joka on mainio. Savupiipusta kurkkiva Noora nököttää kuvassa ajatustensa ja itse luotujen paineiden puristuksessa.

Mistä kirja minulle? Arvostelukappale, jota tarjottiin minulle luettavaksi. Kiitos kustantajalle!

Kirjan tietoja:
Taru Kumara-Moisio: Maan vetovoima
Kansi Iines Partanen
Nordbooks, 2014
192 sivua