Glen Duncan: Viimeinen ihmissusi

"Suurenmoinen, seksikäs, verta tihkuva ja aitoa vaaran tuntua uhkuva romaani räjäyttää kauhugenren konventiot." Näin takakansi mainostaa Glen Duncanin kirjaa Viimeinen ihmissusi (Like, 2013), ja lupaus verta tihkuvasta vaarasta yhdistettynä upeaan kanteen innosti minut ostamaan kirjan ikiomaksi. En juuri lue kauhua, mutta joskus kirjakaupassa minulle tulee halu ostaa jotain erilaista ja tämä kirja on semmoisen kirjakauppareissun satoa. Kirjan luettuani voin todeta, ettei Viimeinen ihmissusi räjäyttänyt lukijan tajuntaa mutta viihdytti silti omalla riehakkaalla tavallaan. Takakanteen olisi ehkä voinut laittaa myös maininnan: "Ei tiukkapipoisille. Ei lapsille." Kirjassa kun on ihmissusien intiimejä kohtaamisia ja raakuuksia. Joihin voi suhtautua sopivalla huumorilla, kun on sopivassa mielentilassa.
 

"Astuin Russellin ja Chrisin jäännösten yli ja kurkistin varovasti kaiteen yli. Veri valui kasvoillani kuin lapsuuden kuumat kyyneleet.

    "Tätäkö etsit?" naisääni kysyi.

    Kiepsahdin vasemmalle. Blondi vampyyri Mia seisoi tasanteella alle viiden metrin päässä. Hänen kasvojensa alapuolisko oli veren peitossa samaan hellyttäväksi oletettuun tapaan kuin Kodak-mainoksen taaperon naama on suklaan peitossa (tai koprofiilin naama paskan peitossa, mietin joka kerta nähdessäni tuollaisen kuvottavan lapsen) ja hän piti kädessään epäonnisen Wazzin repaleisesti irrotettua päätä. Nuorukaisen kieli tunki rivosti huulten välistä ja hänen silmämunansa olivat kierähtäneet kuopissaan. Hän näytti siltä kuin olisi kuollut ollessaan juuri puhaltamassa ilmaa suustaan turhautuneena, ilmaistakseen täydellistä ikävystymistä." (s. 362-363)

Viimeisen ihmissuden päähenkilönä on viimeinen ihmissusi Jake Marlowe, jonka edessä on taistelu ihmissusia metsästävän MOIKO-järjestön (Maailman okkulttisten ilmiöiden kontrolloimisen organisaatio) kanssa. Kaikki muut maailman ihmissudet on saatu hengiltä, ja jäljellä on enää Jake. Jake on rikas ja älykäs elämästä nautiskelija, joka auliisti tunnustaa lukijalle luonteensa pimeimmät puolet. Ja niitähän riittää...  

Viimeinen ihmissusi tuo myyttisen ihmissusihahmon urbaaniin ympäristöön, sillä tapahtumat sijoittuvat nykyaikaan, ja kirjassa liikutaan mm. Lontoossa ja New Yorkissa. Kirjassa piisaa tapahtumia ja vauhtia, mutta en tavoittanut niiden lomasta varsinaista kauhutunnelmaa. Enemmän kirjassa oli mielestäni trillerimäisyyttä. Jos kirja on jo kustantajan toimesta laitettu kauhugenreen (LikeKauhu), niin alitajuntaisesti odottelen milloin alkaa kauhistuttaa. Eipä alkanut, mutta viihdyin silti Duncanin kirjan parissa. Kirja oli selkeästi aikuisille kirjoitettu, ja kaikesta ihmissusimässäilystä huolimatta kuvailen kirjaa tyylikkääksi. Mutta myönnän, että jossain kirjan keskivaiheilla minun piti pitää pieni luova tauko ja lukea jotain muuta (ts. jotain, missä ei muuteta olomuotoa eikä paeta ihmissusia metsästäviä vampyyrejä) ennen kuin jaksoin ihmissusimaiset loppumellastukset. Kirjalle on ilmestynyt jatko-osa, mutta luulen, että ensimmäisen osan annos riitti minulle tällä erää. 

Kirjassa pyörähtää muutama vampyyri, joten liitän kirjan mukaan Halloween-kuukauden kirjalistaani.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjaston kummitus, Kannesta kanteen, sivuista sivuille, Kirjavinkit ja Kirjallinen sammakko.
Kirjan tietoja:
Glen Duncan: The Last Werewolf (2011)
Suomennos Elina Koskelin
Like, 2013
414 sivua