Tulossa: TBR-viikonloppu Donna Tarttin ja Murakamin seurassa

Elokuun alussa kirjabloggaajilla oli lukumaraton, mutta se jäi minulta muiden kiireiden vuoksi väliin. Tulevana viikonloppuna minulla sen sijaan on aikaa lukemiselle, ja mietinkin, pidänkö ihan oman lukumaratonin ja kokeilen ensi kertaa yhden kirjan taktiikkaa. Olen nimittäin vihdoin ja viimein päättänyt aloittaa Donna Tarttin Tiklin lukemisen ja lopettaa kirjan taipaleen pelkkänä hyllynlämmittäjänä. Väsäilin kesällä 18 (!) kirjan TBR-listan ja Tikli on listani kärkipäässä. Toisaalta tykkään kuitenkin lukea vähän rennommin kuin lukumaratonilla yleensä tuppaa lukuhommat menemään ja lukupinossa on tyrkyllä paljon kaikkea muutakin kiinnostavaa... hetken tuumailun jälkeen päädyin siihen, että pidetäänpäs kunnon TBR-viikonloppu! Semmoinen lue-niin-paljon-tbr-listan-kirjoja-kuin-jaksat -viikonloppu 😊. Miksi tyytyä vuorokauden maratoniin, kun voi hölkytellä hitaammin koko viikonlopun? 😉

Aloittelen lukuhommat perjantaina töiden jälkeen ja jatkan omaan tahtiin sunnuntai-iltaan asti. Ainut sivumäärällinen tavoitteeni on saada luettua Tikliä vähintään sadan sivun verran, jotta kirja pääsee kunnolla alkuun ja vauhtiin. Ja lukupinosta löytyy myös niitä muita kiinnostavia TBR-listalaisia:


... Haruki Murakamin Norwegian Wood on kesän TBR-listani kirja, ja olen erittäin utelias sen suhteen, toimiiko kirja minulle vai ei. Eli tätä olisi myös kiva saada kunnolla alulle. Jep, viikonlopun tuloksena taitaa olla vain kolme keskeneräistä kirjaa, joita koetan sitten loppukuun aikana lukea loppuun. 

... Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous on fantasiauutuus, johon haluaisin myös iskeä näppini. Kirjalla on tosi kaunis kansi, kuten koko kolmikolla:


Välipaloiksi olen suunnitellut sarjakuvia, sillä sarjakuvahaasteen ylin Asterix-taso (30+ sarjakuvaa!) houkuttelee ja välkkyy mielen nurkalla. Minulla on tällä hetkellä 18 luettua sarjakuvaa haasteen luettujen listalla, joten matkaa on vielä jäljellä. Tämä pino tekisi hyvää haasteen tilanteelle:


Teen päivittyvän postauksen TBR-viikonloppuni etenemisestä tänne blogiin, ja varmaankin jotain twiittiä ilmestyy Twitter-tilille. Nyt pitäisi vaan malttaa olla koskematta Tikliin ennen huomisiltaa... 😊

Kommentit

  1. Hauska idea! Mukavia lukuhetkiä :)

    VastaaPoista
  2. Olen tämä vuonna lukenut sekä Tiklin että Norwegian woodin. Kiva lukea, mitä sinä olit niistä mieltä luettuasi ne. Nyt multa meni ohi, mitä tarkoittaa TBR :D mukavia lukuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TBR on lyhenne to be read -termistä, joka tarkoittaa luettavaksi suunniteltujen kirjojen pinoa, näin vapaasti käännettynä. :)

      Poista
  3. Minullakin on ollut mielessä oman maratonin pitäminen, sillä kesällä en ehtinyt osallistua mihinkään niistä (!). Ensin pitäisi löytää vapaa viikonloppu...
    Hyvä TBR-pino ja mukava kuulla, että joku tähtää Asterix-tasolle :D Nappasin taas pari sarjisvinkkiä tuosta kuvasta omalle listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän sitä ihmisellä jotain tavoitteita olla... :D Asterix-taso selkeästi vaatii pienen loppurutistuksen, pakko ottaa jotain helppolukuisempaakin kuin paksut sarjakuvaromaanit. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.