Enni Mustonen: Lapinvuokko

Sotamies täällä moi! Ihminen sodassa -haaste etenee Enni Mustosen Lapinvuokon (Otava, 2010) ansiosta ensimmäiselle tasolle. Kaksi luettua kirjaa kasassa - jee! Lähdin haasteeseen mukaan vähin odotuksin, sillä sotakirjallisuuden olen tähän asti sivuuttanut täysin luettavaa etsiessäni. En oikein tykkää ahdistua lukiessani, ja sota nyt on ahdistava aihe jos mikä. Jokos ahdistaa kahden luetun jälkeen? No ei, kirjailijat osaavat näemmä kirjoittaa sota-aiheesta kirjoja ilman, että koko ajan pommit paukkuvat niskaan ja ryvetään ankeudessa ja kurjuudessa. Vaivihkaa lukupinooni on hivuttautunut kaksi uutta, haasteeseen sopivaa kirjaa odottamaan lukemistaan, joten seuraava taso häämöttää jo silmissä. Enkä vielä ole edes edennyt mielikuvitussotiin, joita olen koko ajan pitänyt oljenkorsinani tässä haasteessa. Nälkä taitaa taas kasvaa lukiessa... ties millaiset natsat ehdin saavuttaa ennen ensi vuoden marraskuuta.


Lapinvuokko valikoitui luettavakseni, koska se vaikutti takakannen perusteella olevan jos ei nyt aivan viihdettä, niin ainakin melkoisen kevyttä luettavaa. Raskasta aihetta tuntui olevan helpointa lähestyä kevyen kirjan kautta. Lapinvuokon päähenkilö on rovaniemeläinen Annikki. Kirja alkaa hänen ylioppilasjuhlistaan kesäkuussa 1939. Annikin elämänvaiheiden kautta käydään läpi Suomen taipaletta toisessa maailmansodassa ja sen jälkeenkin, aina kesään 1947 asti. Annikki rakastuu lentäjä-Taunoon, menee nuorena naimisiin ja jää pian leskeksi. Hän palaa takaisin Rovaniemelle, jonne ovat jatkosodan myötä saapuneet myös saksalaiset. Saksantaitoinen Annikki pestataan tulkiksi, ja ajan mittaan hän ajautuu suhteeseen esimiehensä majuri Salzmayerin kanssa.

"Me tulimme Haaparannan asemalle iltaruskon aikaan. Saimin poltot olivat alkaneet Torniossa entistä kovempina, mutta Saimi ei halunnut jäädä junasta vaan puri hammasta ja huohotti välillä, kun oikein kovasti poltteli. Minä yritin viihdyttää Ailaa, vaikka vaunussa alkoi jo olla hirveä meteli, ja haju myös, kun moni pikkulapsi oli laskenut alleen eikä keijaa ollut kuin parilla äidillä mukana. Junan toiletti oli lopulta sellaisessa kunnossa, etteivät sinne uskaltautuneet muut kuin vanhat paskanajossa parkkiintuneet äijät." (s. 196)

Suomalaisnaisten suhteet saksalaisten kanssa, evakkoon lähtö ja ankarat olot Ruotsissa, paluu Suomeen puutteen keskelle - sodan kipupisteet vyörytetään lukijan eteen väliin aika vauhdikkaastikin. Lapinvuokossa edetään koko pitkä sota läpi 255 sivussa, joten syvällisesti ei mihinkään kohtaan jäädä maleksimaan. Annikkikaan ei ole pohdiskelijatyyppi, vaan enemmänkin toiminnan nainen, joka koettaa parhaansa mukaan selvitä kulloisissakin oloissa. Sota ei tule kirjassa aivan iholle asti, sillä eihän Annikki ole eturintamassa taistelemassa. Lapinvuokko ei ryve sodan kaameuksissa, vaan sen vaikutuksia tutkaillaan pienen välimatkan päästä, kotirintaman näkökulmasta. Positiivisuutta kirjassa edustaa erityisesti ämmi, Annikin mummo, joka sitkeästi jää mökkiinsä asumaan, vaikka saksalaiset uhkaavat vyöryä halki koko Lapin.

Lapinvuokko ei ole tietokirja, mutta kevyen pikakurssin Suomen sotavaiheisiin toisessa maailmansodassa siitä silti saa. Kuorrutuksena on hiven romantiikkaa ja naisen kasvu- ja selviytymistaistelua. Ja suuri paljastus: loppu lupailee hyvää Annikin tulevaisuudelle. Lapinvuokko aloittaa Pohjatuulen tarinoita -sarjan, ja kustantajan sivujen mukaan sarjassa on ilmestynyt kaksi muutakin kirjaa Lapinvuokon jälkeen.

Muualla verkossa: Lapinvuokkoa on luettu mm. blogeissa Kirjasähkökäyrä, Kirjakaapin avain, Kasoittain kirjoja.

Kirjan tietoja:
Enni Mustonen: Lapinvuokko
Kansi Päivi Puustinen
Otava, 2010
255 sivua

Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja.

Kommentit

  1. Mukava, että olet edennyt jo sotilaaksi asti - minulla on haaste vielä korkkaamatta. Luin yhden Enni Mustosen sota-ajan kirjan, Kielon jäähyväiset, tänä vuonna, mutta se oli ennen haastetta, joten sitä ei lasketa. Tuo Lapinvuokko vaikuttaa ihan luettavalta.

    VastaaPoista
  2. Tämä kirjatrilogian ensimmäinen osa oli tarinaltaan paras. Luin kirjan, sillä tänä vuonna minulla oli kukka-aiheinen haastekilpailu, kirjan nimessä piti esiintyä kukka. Siispä luin koko sarjan, koska kaikissa oli kukka-aiheinen kirjan nimi.

    VastaaPoista
  3. Paula: onneksi lukuaikaa on reilusti jäljellä, ei ole hätä eikä mikään tämän kanssa. :) Hyvä vinkki tuo toinen Mustonen, laitanpa muistiin. Ehkä tulee uupelo haastekirjoista. :)

    Mai: Kurkkasin blogisi haastetta ja voi, minähän pääsisin voikukka-tasolle! Luin nimittäin joulun aikaan Tulppaanimurhat, kun halusin yhden hollantilaisen kirjan tilastoihin (kerään Futis-MM2014 lopputurnausmaiden kirjoja). Jos sinulle kelpaa tämmöinen viime hetken haasteosallistuja, niin voisin tehdä bloggauksen tuosta ennen vuodenvaihdetta ja olen sitten mukana haasteessa parilla kirjalla. :)

    VastaaPoista
  4. Olen niin iloinen, että olet innostunut haasteestani, vaikka hieman varovaisesti siihen mukaan lähdit. Mahtavaa! Ja itsekin ajattelin juuri sitä, että matalalta kynnykseltä kun kurkottaa eteenpäin, voi päästä vaikka minne. Itse olen lukenut jo neljä kirjaa, joista kahdesta pitäisi vielä blogata, jotta olen korpraali. Ja nälkä on kasvanut syödessä aivan huomaamatta...

    En ole Enni Mustosta koskaan lukenut, nämä hieman kevyemmät kotimaiset naiskirjat ovat jääneet vähemmälle. Mutta aivan hyvin voisin kokeilla, kiinnostavia aiheita hänen kirjoissaan mitä ilmeisimmin käsitellään.

    VastaaPoista
  5. Joo, tämä näyttää olevan varsinainen yllätysten haaste kohdallani. Mutta hyvä näin päin. :) Kevyt kotimainen on minullekin vähän vierasta maaperää, oli oikeastaan aika kiva lukea sieltä jotain. Mustosen teksti etenee sujuvasti ja vaikka se sota vilahtaakin ohi aika nopsaan loppujen lopuksi, niin kyllähän tässä ihan tärkeitä teemoja on mukana. Romanttista höttöä ei onneksi mukana ollut, tuo romanssi saksalaismajurin kanssa ei mennyt imelyyden puolelle. Eli kannattaa tutustua, jos vähän kevyempi lähestymistapa aiheeseen kiinnostaa. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.