Enni Mustonen: Lapinvuokko

Sotamies täällä moi! Ihminen sodassa -haaste etenee Enni Mustosen Lapinvuokon (Otava, 2010) ansiosta ensimmäiselle tasolle. Kaksi luettua kirjaa kasassa - jee! Lähdin haasteeseen mukaan vähin odotuksin, sillä sotakirjallisuuden olen tähän asti sivuuttanut täysin luettavaa etsiessäni. En oikein tykkää ahdistua lukiessani, ja sota nyt on ahdistava aihe jos mikä. Jokos ahdistaa kahden luetun jälkeen? No ei, kirjailijat osaavat näemmä kirjoittaa sota-aiheesta kirjoja ilman, että koko ajan pommit paukkuvat niskaan ja ryvetään ankeudessa ja kurjuudessa. Vaivihkaa lukupinooni on hivuttautunut kaksi uutta, haasteeseen sopivaa kirjaa odottamaan lukemistaan, joten seuraava taso häämöttää jo silmissä. Enkä vielä ole edes edennyt mielikuvitussotiin, joita olen koko ajan pitänyt oljenkorsinani tässä haasteessa. Nälkä taitaa taas kasvaa lukiessa... ties millaiset natsat ehdin saavuttaa ennen ensi vuoden marraskuuta.

Lapinvuokko valikoitui luettavakseni, koska se vaikutti takakannen perusteella olevan jos ei nyt aivan viihdettä, niin ainakin melkoisen kevyttä luettavaa. Raskasta aihetta tuntui olevan helpointa lähestyä kevyen kirjan kautta. Lapinvuokon päähenkilö on rovaniemeläinen Annikki. Kirja alkaa hänen ylioppilasjuhlistaan kesäkuussa 1939. Annikin elämänvaiheiden kautta käydään läpi Suomen taipaletta toisessa maailmansodassa ja sen jälkeenkin, aina kesään 1947 asti. Annikki rakastuu lentäjä-Taunoon, menee nuorena naimisiin ja jää pian leskeksi. Hän palaa takaisin Rovaniemelle, jonne ovat jatkosodan myötä saapuneet myös saksalaiset. Saksantaitoinen Annikki pestataan tulkiksi, ja ajan mittaan hän ajautuu suhteeseen esimiehensä majuri Salzmayerin kanssa.

"Me tulimme Haaparannan asemalle iltaruskon aikaan. Saimin poltot olivat alkaneet Torniossa entistä kovempina, mutta Saimi ei halunnut jäädä junasta vaan puri hammasta ja huohotti välillä, kun oikein kovasti poltteli. Minä yritin viihdyttää Ailaa, vaikka vaunussa alkoi jo olla hirveä meteli, ja haju myös, kun moni pikkulapsi oli laskenut alleen eikä keijaa ollut kuin parilla äidillä mukana. Junan toiletti oli lopulta sellaisessa kunnossa, etteivät sinne uskaltautuneet muut kuin vanhat paskanajossa parkkiintuneet äijät." (s. 196)

Suomalaisnaisten suhteet saksalaisten kanssa, evakkoon lähtö ja ankarat olot Ruotsissa, paluu Suomeen puutteen keskelle - sodan kipupisteet vyörytetään lukijan eteen väliin aika vauhdikkaastikin. Lapinvuokossa edetään koko pitkä sota läpi 255 sivussa, joten syvällisesti ei mihinkään kohtaan jäädä maleksimaan. Annikkikaan ei ole pohdiskelijatyyppi, vaan enemmänkin toiminnan nainen, joka koettaa parhaansa mukaan selvitä kulloisissakin oloissa. Sota ei tule kirjassa aivan iholle asti, sillä eihän Annikki ole eturintamassa taistelemassa. Lapinvuokko ei ryve sodan kaameuksissa, vaan sen vaikutuksia tutkaillaan pienen välimatkan päästä, kotirintaman näkökulmasta. Positiivisuutta kirjassa edustaa erityisesti ämmi, Annikin mummo, joka sitkeästi jää mökkiinsä asumaan, vaikka saksalaiset uhkaavat vyöryä halki koko Lapin.

Lapinvuokko ei ole tietokirja, mutta kevyen pikakurssin Suomen sotavaiheisiin toisessa maailmansodassa siitä silti saa. Kuorrutuksena on hiven romantiikkaa ja naisen kasvu- ja selviytymistaistelua. Ja suuri paljastus: loppu lupailee hyvää Annikin tulevaisuudelle. Lapinvuokko aloittaa Pohjatuulen tarinoita -sarjan, ja kustantajan sivujen mukaan sarjassa on ilmestynyt kaksi muutakin kirjaa Lapinvuokon jälkeen.

Muualla verkossa: Lapinvuokkoa on luettu mm. blogeissa Kirjasähkökäyrä, Kirjakaapin avain, Kasoittain kirjoja.

Kirjan tietoja:
Enni Mustonen: Lapinvuokko
Kansi Päivi Puustinen
Otava, 2010
255 sivua

Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja.