Urban Waite: Haaskalinnut

Urban Waiten Haaskalinnut (Karisto, 2013) on kirja, jota en voi suositella kaikkein herkimmille lukijoille. Juonikuvaus lyhyesti: Yhdysvaltalaisessa pikkukaupungissa Meksikon rajan läheisyydessä käydään armotonta huumesotaa, ja alusta asti on selvää, ettei kostonkierteessä oleville pää/sivuhenkilöille käy hyvin. Lukijan osaksi jää odotella, missä järjestyksessä porukkaa laitetaan pois hengiltä ja miten inhan lopun kukanenkin saa osakseen. Kansiteksti kuvailee kirjaa rajuksi ja lyyriseksi, nykyajan westerniksi. Lyyrisyyttä en Haaskalinnuista löytänyt, rajuutta ja silkkaa raakuutta sen sijaan on tarjolla runsain mitoin. Western-tyylisiä piirteitäkin kirjassa on, mutta Haaskalintujen sankarihahmo (jos sellaisen kirjasta edes löytää) ei ratsasta iloisesti vihellellen auringonlaskuun odottelemaan uutta seikkailua.

"Bronco rullasi ja seisahtui kolmekymmentä minuuttia sen jälkeen, kun he olivat jättäneet maantien. Kaikki kolme takaosan ikkunaa oli ammuttu säpäleiksi. Sade putosi raskaana katolle ja valui sisään ikkunankarmeista kerääntyen istuimille. Oli kulunut useita minuutteja siitä, kun Ray oli viimeksi nähnyt valoa, oli se sitten autosta tai talosta.

'Näyttää, että joudumme kävelemään', Ray sanoi.

'Jos sopii', Sanchez sanoi, 'jään tänne.' Hän piteli kylkeään kädellään, ja vaiettuaan hän nosti kättään ja yritti suoristautua penkillä. Hänen oikea kämmenensä oli punajuuren värinen, ja pimeässäkin Ray tiesi sen olevan verta." (s. 148)

Haaskalintujen päähenkilönä on Ray Lamar, joka on menettänyt vaimonsa onnettomuudessa ja luovuttanut poikansa tapahtuman jälkeen isänsä hoiviin. Ray on aiemmin tehnyt töitä huumepomolle, mutta yrittää nyt päästä irti synkästä menneisyydestään. Vain viimeinen keikka on hoidettava ennen sitä. Kaikki ei (tietenkään) mene niin kuin oli suunniteltu, ja Ray saa paeta sekä poliiseja että huumepomojen kätyreitä. Vastapuolella poliiseja auttaa Rayn serkku Tom, jolla on myös omat menneisyyden traumansa. Muutama naispuolinen henkilökin kirjasta löytyy, mutta he ovat selkeästi sivujuonien henkilöitä, pääosat on varattu Raylle ja Tomille.

Menneisyyden tragediat, henkilöiden pyrkimys kääntää oman elämän suunta, rikollisten rajut taistelut - Haaskalinnuissa on paljon tuttuja elementtejä television rikossarjoista. Välillä tuntui kuin olisin lukenut takavuosien tv-sarjaa Shield kirjallisessa muodossa. Shield oli hieno tv-sarja, eikä Haaskalinnutkaan ole huono kirja, vaikka se hieman ennalta-arvattava juonensa puolesta onkin. Waite onnistuu luomaan uskottavan tunnelman kirjaan. New Mexicon huumesotaa ei kaunistella, vaan kirjassa kuvataan huumeisiin liittyvää rikollisuutta koko karuudessaan. Tästä aihepiireistä en aivan heti halua lukea toista kirjaa, mutta jos ruudun toisella puolella on keskimääräistä karskimman jännityksen ystäviä, kannattaa hakeutua Waiten kirjan pariin.

Muualla  verkossa: Kirjailijan haastattelu: Kuinka kirjoitin Haaskalinnut? Arvio kirjasta Seattle Times -lehdessä.

Kirjan tietoja:

Urban Waite: The Carrion Birds (2013)

Suomennos Marja Mutru

Karisto, 2013

298 sivua

Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja.