Mirjami Hietala: Isoveli

Mirjami Hietalan Isoveli (Tammi, 2011) käsittelee tärkeitä teemoja: kuinka kohdata kehitysvammainen läheinen, kuinka olla äitinä lapselle, jonka kasvu ei etene samaa tahtia muiden lasten kanssa. Isoveli etenee kahdella aikajanalla. Nykyhetkessä Kirsti huomaa äitinsä kuoleman jälkeen joutuvansa huolehtimaan isoveljestään Veikosta enemmän kuin aikaisemmin. Sokea Veikko asuu edelleen isän luona, mutta käy lomailemassa Kirstin luona Oulussa ja kesämökillä. Toisella aikatasolla ollaan sotavuosissa 1940-luvulla. Hilja on mennyt naimisiin Arvin kanssa, ja Arvin ollessa rintamalla syntyy esikoinen Veikko. Vaikka Hilja kuinka yrittäisi ajatella positiivisesti, on hänen myönnettävä, ettei rakas lapsi opi uusia taitoja kuten toiset lapset.

 

Isoveli kuvailee, kuinka Kirsti ja Hilja selviävät oman aikansa arjesta Veikon kanssa. Kirstin kohtaamat haasteet liittyvät omaan jaksamiseen ja ympäröivän yhteiskunnan suhtautumiseen Veikkoon. Hiljan puolestaan on selvittävä arjesta ilman aviomiestä, ja voimat ovat usein koetuksella. Kovin lähelle sota ei Hiljan tarinassa kuitenkaan tule, päinvastoin se jää niin etäiseksi etten viitsi tätä kirjaa sujauttaa mukaan Ihmisiä sodassa -haasteeseen. Pääpaino on selkeästi Veikon asioissa, sotakokemukset tulevat esille lähinnä sivulauseissa, jos niissäkään.

Kirjan kerronnasta minulle jäi hieman sirpaleinen tuntuma. Luvut ovat kovin lyhyitä, yhdellä aikatasolla ei kauaa viivytä. Hyppelehtiminen edestakaisin muutaman sivun välein tuntui minulle tarpeettoman tiuhalta siirtymätahdilta. Mieluummin viipyisin yhden henkilön tarinassa pidemmän aikaa kerrallaan. Minua häiritsi myös paikoitellen erittäin runsas kysymyslauseiden käyttö. Kirstin ja Hiljan pohdintaa kuvailtiin kysymysten muodossa, mutta tämä tehokeino kääntyi jossain vaiheessa lähes tahattoman huumorin puolelle (mikä ei ollenkaan sovi tämäntyyliseen kirjaan). Jos erilaisia kysymyslauseita tulee jopa reilun puolen sivun verran ja kohta taas lisää, en jaksa niistä enää niin innostua.

"Pitikö pyytää kenttäsairaalan ylilääkäri taas apuun?

    Tohtori Miettinen, joka oli syksyllä parantanut neuvoillaan ja lääkkeillään Veikon viikkojen vatsataudista, oli hyvin kriittinen. Hän epäili koko luumätädiagnoosia, difteriabakteereja ja näytteen tutkinutta laboratoriota. Mitä se sitten tarkoitti, saiko Veikko jotain summittaista, peräti väärää hoitoa?

    Kuolisiko hän sen vuoksi?

    Kuolisiko hän joka tapauksessa?

    Hilja hätkähti. Entä jos keskustelu hoidosta tai taudista oli aivan turhaa, ja Jumalan mielestä hän vain tarvitsi tämän tuskan että nöyrtyisi? Pitikö hänen vain rukoilla, että Veikon ei tarvitsisi kärsiä liikaa?

    Ei hän siihen ollut valmis." (s. 95)

Isoveljessä on Veikon vaikeista vaiheista huolimatta myönteinen sävy, ja tästä pidin kirjassa. Vaikeuksien keskellä sekä Hilja että Kirsti näkevät tilanteessaan myös valoa, ja erityisesti Kirstin ja Veikon suhde kehittyy todella huimasti kirjan aikana. Tämän kirjan lukemista ei tarvitse lopettaa suru puserossa.

Hietalan kirja on osa Oulun kaupunginkirjaston Kirjapassi-kampanjaa. Isoveljen hyvistä puolista huolimatta lukukokemus ei ollut sykähdyttävimmästä päästä, joten ympyröin keskimmäisen vaisun naamankuvan.

Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kaiken voi lukea, Aili-mummon arkea ja Lumiomena.

Kirjan tietoja:
Mirjami Hietala: Isoveli
Tammi, 2011
281 sivua

Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja.