Anniina Mikama: Tinasotamiehet

Anniina Mikaman ihastuttava Taikuri ja taskuvaras -trilogia on tullut Tinasotamiehet-kirjan (WSOY, 2020) myötä päätökseensä. 1800-luvun miljööseen sijoittuva, jännittävä ja romanttinen scifillä kuorrutettu YA-sarja on ollut minulle todella mieluisaa luettavaa, ja sarjan juonikuviot ovat olleet niin erikoisia, että olin viimeisen osan suhteen enemmän kuin utelias. Mihin Mina ja Tom päätyvät elämässään, ja ratkeavatko Tomin salaperäisen menneisyyden viimeisetkin salaisuudet?

"Hyörykoneet jyskäsivät, myllynkivet jauhoivat viljaa, kehruukoneet kolkkasivat, telat ja vinssit vinkuivat kun kuormia lastattiin ja purettiin ja pyörät kolisivat mukulakiveä vasten. Pillit vislasivat ja konepajojen piiput tupruttivat mustaa savua.
- Voisi luulla, että käynnissä on sotaharjoitukset! Mina sanoi. - Ihan kuin koko kaupunki olisi liikkeellä.
- Tälle ilmiölle on nimikin, sanoi Professori vilkaistuaan taskukelloaan, joka näytti viittä iltapäivällä. - Teeaika."
Tinasotamiehet heittää päähenkilönsä tällä kertaa Lontooseen, ja tarina oikeastaan jatkuu siitä, mihin sarjan avausosa sen jätti. Tuttu poppoo päättää viedä Tomin ja Minan huiman show'n lontoolaisten ihmeteltäväksi, kun Professorin vanha ystävä esittää yllättävän vierailukutsun. Mina pääsee siis tutustumaan suureen maailmaan, sen seurapiireihin ja teatterielämään. Varsinainen toiminta pärähtää käyntiin, kun teatteriyleisön joukkoon saapuu ei-toivottuja vieraita...

Trilogian päätösosan juonikuvioista en halua paljastaa tämän enempää, jotten pilaa kenenkään lukunautintoa. Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, ja saattelee hienolla ja koskettavalla tavalla Minan ja Tomin tarinan päätökseen. Arvostan sitä, ettei kirja sortunut ylenpalttiseen rymistelyyn, vaikka toimintaa totisesti piisasikin mitä lähemmäs loppua päästiin. Mutta silti Tinasotamiehet herätti myös henkiin 1800-luvun Lontoon, sen varjoisilla kujilla juoksevat katupojat, valloittavan teatterimaailman ja suurkaupungin sykkeen. Koko trilogian parhaita puolia onkin ollut juuri se, että aika huimia juttuja on saatu uskottavasti tapahtumaan keskellä historiallista miljöötä. Lisäksi olen tykännyt sarjan kansainvälisestä tunnelmasta, ja sen suhteen Lontoo oli kuin kirsikka kauniin kakun päällä.

Minan hahmo sai hieman lisää syvyyttä tässä kirjassa, ja oli ihan mukavaa, että juonenkulkujen sekaan oli saatu mahtumaan hänen pohdintojaan tulevaisuudesta, elämästä Tomin kanssa tai ilman Tomia, rakkaudesta ja sen sellaisesta. Turhaa imelyyttä Tinasotamiehistä ei silti onneksi ollut - näin aikuislukijana olen hivenen allerginen sille. 😃

Goodreadsiin Tinasotamiehet saa minulta neljä tähteä. Mikaman sarja tarjoaa mitä oivallisinta todellisuuspakoa, joten suosittelen lämpimästi koko sarjaa. 😊

Kauniskantinen kirja hehkuu syysauringossa. <3

Sarjan aiemmat osat blogissani:

***

Helmet-haasteessa kirja sopii (syitä en spoilerien vuoksi tarkemmin erittele!) kohtaan "Kirjassa tapahtuu muodonmuutos". Osallistun kirjalla myös YA-haasteeseen, ja raksitan bingoruudukosta ruudun "Punainen kirja" - BINGO!: 


Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Sain kustantajalta arvostelukappaleen. Kiitos!
Muualla verkossa: kirjaa on luettu mm. blogeissa Bibbidi Bobbidi BookKirjahillaUnelmien aika ja Kirsin kirjanurkka
Kirjan tietoja:
Anniina Mikama: Tinasotamiehet
Kansi Sami Saramäki
WSOY, 2020
397 sivua

Kommentit