35 vuoden kirjat

Goodreadsin lukuisiin hyviin puoliin kuuluu, että siellä on lukuhaasteita. Niistä on suorastaan runsaudenpulaa. Tänä vuonna osallistuin vain yhteen haasteeseen, joka tuntui alkuvuodesta sopivan yksinkertaiselta toteuttaa: Every Year -niminen haaste pyöri täällä, ja haasteen ideana oli valita jokin aikajakso, jonka jokaiselta vuodelta luettiin yksi kirja. Sain haasteen juuri päätökseen, ja päätin kirjoittaa pienen koosteen siitä myös tänne blogin puolelle. Osallistuin haasteeseen siis tuolla linkkaamassani Goodreadsin ryhmässä (jonne muuten kannattaa liittyä, jos tuntuu että ryhmän haasteissa on jotain kiinnostavaa). 

Päädyin valitsemaan 35 vuoden pätkän eli vuodet 2016 - 1982. Nyt ajatellen vähempikin olisi riittänyt, mutta toisaalta, haaste eteni yllättävän pitkälle omalla painollaan. Luen aina jonkin verran myös vanhempaa kirjallisuutta, joten osumia kertyi helposti myös ennen vuotta 2000 julkaistuihin kirjoihin. 

Kaksi eniten etsintätyötä tuottanutta vuotta olivat vuodet 1989 ja 1998. Paljon kandidaatteja oli ehdolla, mutta harva innosti edes sen verran että olisin käynyt selaamassa kirjaa kirjastossa. Viimein vuoteen 1989 löytyy Leena Krohnin essee/novellikokoelma Rapina ja muita papereita. Vuoden 1998 puolestaan pelasti Avaruusagentti Valerian -albumi nro 17. 

Liekö syy haasteväsymyksessä, mutta kummastakaan pahnanpohjimmaisesta en innostunut kirjoittamaan blogijuttua. Krohnin tekstit olivat keskinkertaisen paremmalla puolella, mutta ajatus löi tyhjää kun koetin miettiä mitä niistä blogijutussa sanoisin. Valerian -albumissa minua häiritsi se, että sarja olisi selvästi paras lukea kronologisessa järjestyksessä. Olen lukenut osan sieltä ja täältä, joten Valerianin peruskuviot ovat jollain lailla selvillä. Osa numero 17 jatkoi aiempien osien juonta, ja tarina tuntui puolinaiselta kun en yhtään tiennyt miten Valerian ja Laureline olivat päätyneet albumin aloitusruutuun. 

Sain haasteen päätökseen näillä kirjoilla (* punaisella merkityt vuodet olivat erityisen antoisia lukukokemuksia) ja kirjat on valittu vuosien kohdalle niiden alkuperäisen ilmestymisvuoden mukaan (eikä esim. suomennosvuoden mukaan):

* 1982 - Isabel Allende: Henkien talo
1983 - Jukka Parkkinen: Aavehevoset
1984 - Douglas Adams: Terve, ja kiitos kaloista (ei blogijuttua)
* 1985 - Comes: Eva
1986 - Alice Munro: Valkoinen tunkio
* 1987 - Katharine Hepburn: Afrikan kuningatar
1988 - Rosa Liksom & Jukka Uotila: Go Moskova Go
1989 - Leena Krohn: Rapina ja muita papereita (ei blogijuttua)
1990 - Anne Taraba: Salaperainen Garbo
1991 - Philip Kerr: Saksalainen sielunmessu
1992 - Elena Ferrante: Amalian rakkaus
1993 - Frank Miller: Sin City - Kaiken takana on nainen
1994 - Mikael Niemi: Kirkon piru
* 1995 - Philip Pullman: Kultainen kompassi
1996 - Maarit Verronen: Kulkureita & Unohtajia
1997 - Mikael Niemi: Verenimijät
1998 - Avaruusagentti Valerian: Tähtitarhojen orpo (ei blogijuttua)
1999 - Boris Akunin: Erikoistehtäviä
2000 - Ian Rankin: Pimeyden sylissä (ei blogijuttua)
2001 - Takashi Hiraide: Kissavieras
2002 - Marco Vichi: Komisario Bordelli
2003 - Jhumpa Lahiri: Kaima
2004 - Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö
* 2005 - Zadie Smith: Kauneudesta
2006 - Seita Parkkola: Viima
2007 - Joe Hill: Sydämen muotoinen rasia
2008 - Mons Kallentoft: Suvisurmat
2009 - Kami Garcia & Margaret Stohl: Lumoava kirous
2010 - Fabio Geda: Krokotiilimeri
* 2011 - Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken
* 2012 - Mauri Kunnas: Piitles
2013 - David Suchet: Hercule Poirot ja minä
2014 - Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen
2015 - Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon
2016Terhi Rannela: Frau

Olen bongannut pari mukavan oloista haastetta ensi vuotta varten, mutta niistä lisää omassa postauksessaan.


Kuva: Wikimedia Commons -palvelu: By Creator:Anastasiya Markovich - by email from the author, CC BY 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=4773153

Kommentit

  1. Minä osallistuin Goodreadsissa Lue 16 suomalaiskirjailijoiden kirjaa ja muutin sen mieskirjailijoiden haasteeksi, koska luen selvästi vähemmän mieskirjailijoiden kirjoja. Ai niin luin ne jo.
    Tuosta sinun listaltasi olen lukenut 2015, 2011, 2008, 2006 ja 1982 kirjat.
    Goodreadsissa on niin paljon kaikkea, että tämäkin haaste on jäänyt huomaamatta. Jokaiselle jotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin listasin luettuja kotimaisia tuo 16 kotimaista -haasteen innostamana. Määrä tuli täyteen ajat sitten, mutta olen pitänyt listaa yllä jotta näen paljonko kotimaisia ehtii kertyä. Koetan sinnikkäästi lisätä niiden määrää. :) Kotimaiset mieskirjailijat ovat minullakin niin paitsiossa, että pieni haaste sinne puolelle olisi paikallaan.

      Poista
  2. Pitääpä paremmin tutkia lukuhaasteita Goodreadsissa, sillä en ole aiemmin suurta huomiota niille suonut. Ainakin tämä olisi ollut sellainen, josta uskoisin että olisin selvinnyt, mutta ehkä kehitän tai löydän jotain vastaavaa ensi vuodelle.
    Tiia

    VastaaPoista
  3. Siellä niitä on. :D Itse olen löytänyt mieluisia juuri tästä ryhmästä: https://www.goodreads.com/group/show/58421-2016-and-2017-reading-challenge , on vuosi, kuukausi ja kvartaalihaasteita yms. Ihan hirmuisesti siis kaikkea kivaa, mutta kun ei aika riitä joka paikkaan. :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen ollut tietämätön Goodreadsin haasteista, joten kiitos tästä:) Haasteet on kyllä mukavia, kunhan ei liian hikihatussa niitä suorita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, tervetuloa mukaan haastekarkeloihin. :) Goodreadsin kanssa pitää vaan olla pää kylmänä, niin paljon kaikenlaista on tarjolla. Tämä oli onneksi mukavan vapaa ja silti sopivan haastava tapaus.

      Poista
  5. Oho, hurjan hyvit hoitelit haasteen. Siis jokaiselle vuodelle tosiaan sait luettua jonkin kirjan. Kiva haasteidea muutenkin! Minulta on mennyt lähes kaikki "oheistoiminta" Goodreadsissa ohi: olen käyttänyt sitä lähinnä kirjojen tilastointiin, vaan täytyypä tutustua muihinkin mahdollisuuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hämmästyin hieman itsekin että tosiaan löytyi joka vuodelle kirja. Mutta alkuperäisen ilmestymisvuoden käyttäminen tavallaan helpotti hommaa, sillä esim. Suomessa isosti alkuvuonna esillä ollut uutuuskirja Kissavieras julkaistiin itse asiassa jo vuonna 2001. Eli uutuuksiakin lukemalla sai napsittua noita vanhempia vuosia luettujen listalle.

      Poista
  6. Asian ulkopuolelta: suurkiitos Lumen taju-vinkistä 24.11.2016, luin kirjan suurella nautinnolla ja mielihyvällä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, onpa mukavaa kun Lumen taju löysi innostuneen lukijan. :) Ko. kirja on aivan talvisia lempikirjojani, olen lukenut sen monta, monta kertaa <3.

      Poista
  7. Hienosti olet tämän haasteen hoidellut! Itse löysin Goodsreadsin vasta syksyllä, pitääkin tutkia noita haasteita. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Goodreadsissa on tosi paljon kaikenlaista. Itse olen vähitellen laajentanut "reviiriäni" siellä. Pitkään vaan listasin lukemiani kirjoja, mutta nyt on löytynyt paljon muutakin toimintaa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.