Done: Osta kirja

Seuraamiini kirjablogeihin alkoi tänään ilmestyä 'osta normaalihintainen kirja' postauksia. Kyseinen teemapäivä oli jotenkin mennyt ohi silmieni, mutta pienen mietiskelyn jälkeen päätin siihen osallistua. Periaatteessa olen sitä mieltä, ettei yksi lämmin päivä kesää tee (vai miten se sanonta nyt menikään..?) eli niitä kirjoja kannattaisi ostella pitkin vuotta. Mutta tänään voi toki olla myös yksi sellainen päivä, joten suunnistin lempikirjakauppaani eli nettiin. Aivan lähistöllä kun ei ole kirjakauppaa, enkä Oulun keskustaan ehtinyt lähteä shoppailemaan. Oikeassa kirjakaupassa on toki oma tunnelmansa, mutta no, pakkohan se on sanoa, että netissä ostaminen on vaan niin helppoa.

Kauppaan klikkailessani minulla ei ollut mitään erityistä kirjaa mielessäni. Kirjalistojen selailun jälkeen olen tyytyväinen löytöihini - toivottavasti myös sen jälkeen, kun nämä on luettu:


Suomentanut Hanna Putsela, Paula Lohi ja työryhmä. Esipuhe Päivi Kosonen. Faros-kustannus Oy, Turku 2006. 370 s.
Miksi valitsin tämän? Pienen, minulle entuudestaan tuntemattoman kustantamon (Faros-kustannus Oy) julkaisema muistelmateos, joka on Hesaria lainatakseni kuuluu aikamme merkittävimpiin. Tämän kääntäminen haiskahti kulttuuriteolta, jota halusin tänään tukea.




Leevi Lehto: Alussa oli kääntäminen
Savukeidas, 2008
258 sivua

Miksi valitsin tämän? Essee-kokoelmia luen harvoin, ja niitä ymmärtääkseni myydään vähemmän kuin kaunokirjallisuutta, joten tämä tuntui päivän teemaan sopivalta ostokselta. Voin hieman laajentaa omaa kirjallista sivistystäni ja tukea pientä kirjallisuudenlajia ja kotimaista kirjailijaa.










Selailin myös kaunokirjallisuuden listoja, mutta asiapitoisempi marginaali tuntui tänään kiinnostavammalta. Jään mielenkiinnolla odottamaan postipakettia. Jollei lukukokemus ole täysin negatiivinen, nämä ilmestyvät aikanaan postauksiin.

Kommentit

  1. Hienoja, vähälevikkisiä kirjaostoksia! Etenkin tuo de Chateaubriandin kirja vaikuttaa kustantamon esittelyn perusteella kiehtovalta, ja siinä on todella kaunis kansi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kiinnitin aluksi huomiota kauniiseen kanteen. Se on oiva myyntivaltti, vaikka tokihan sisältö ratkaisee jaksaako kirjaa lukea loppuun asti. :)

      Poista
  2. Kiva valinta myös tuo esseekokoelma. Molemmat kustantajat minulle tuntemattomampia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savukeidas oli minulle jostain kirjasta tutun kuuloinen, mutta Faros oli aivan uusi tuttavuus. Minusta on hienoa, että Suomessa on näitä pieniäkin kustantajia, he näyttävät selvästi tuovan lisää valinnanvaraa kirjoihin. Tulisi nyt vaan se postipaketti kotiin, että pääsisi näitä lukemaan. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.