Umberto Eco: Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki

Umberto Econ Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki (WSOY, 2005) on ulkoisesti erittäin kaunis kirja. Mika Tuomisen kansilehti antaa vihjeen sisäsivujen kuvakavalkadista. Kirja on painettu aikakauslehtimäiselle, kiiltävähkölle paperille, joten kirjan sivuja oli mukava käännellä eteenpäin. Kirjan sisäsivuilla on runsaasti kuvia erilaisista italialaisen kirjallisuuden julkaisuista, sarjakuvista sanomalehtiin. Enpä muista vastaavaan törmänneeni kaunokirjallisuuden puolella, joten Econ kirja oli visuaalisesti miellyttävä tuttavuus.

Sisäsivujen kuvat tarjoavat kulttuurimatkan Italiaan.

Kirjan tarina sen sijaan ei saa aivan yhtä varauksettomia kehuja osakseen. Päähenkilönä on 60-vuotias italialainen kirja-antikvariaatin pitäjä Giambattista Bodoni. Hän herää sairaalassa sairaskohtauksen jälkeen, eikä muista nimeään, perhettään eikä elämänsä tapahtumia. Giambattista, lempinimeltään Yambo, muistaa vain lukemiensa kirjojen tapahtumia eli hänen paperimuistinsa on säilynyt ennallaan. Kirjassa seurataan Yambon yrityksiä palauttaa tunnemuistinsa entiselleen. Siihen hän pyrkii palaamalla lapsuudenmaisemiinsa maaseudulle, isolle sukutilalle, jossa kaapit notkuvat Yambon isän keräämää kirjallisuutta ja Yambon lapsuusajan kirjoja ja lehtiä.

Kuningatar Loanan alku- ja loppuosasta pidin paljon. Kirjan alkuosassa kuvataan Yambon yrityksiä päästä kiinni arkielämään vaimon kanssa, jota hän ei ollenkaan muista. Osa kohtauksista on jopa humoristisia, kuten ensimmäinen hampaiden pesu sairaskohtauksen jälkeen:

"Hammastahna maistuu oikein hyvältä. Herkullista, sanoi herttua - se on wellerismi... Tätä siis tarkoittaa maku: jotakin mikä hyväilee kieltä, mutta myös kitalakea, tosin tuntuu että juuri kieli erottaa maun. Mintun maku - y la hierbabuena, a las cinco de tarde ... ryhdyin tuumasta toimeen ja tein sen minkä kaikki tekevät siinä tilanteessa, nopeasti ja enempiä ajattelematta: harjasin hampaani, ensin ylös ja alas, sitten oikealta vasemmalle, sitten sisäpuolelta. On mielenkiintoista tuntea harjasten työntyvän hampaiden väliin, luulenpa että tästä lähtien pesen hampaani joka päivä, se on hauskaa." (s. 3-4)

Kirjan loppupuolella Yambo viimein saa muistinsa takaisin (tosin olosuhteet eivät ole aivan sitä, mitä hän etukäteen olisi toivonut) ja lukijalle kerrotaan hänen lapsuusmuistojaan, joista mielenkiintoisimmat ja jännittävimmät sijoittuvat toisen maailmansodan loppuaikoihin, fasistien ajan Italiaan. 

Kirjan keskiosa on mielestäni aika puuduttava verrattuna alkuun ja loppupuoleen. Siinä Yambo matkustaa lapsuudenkotiinsa, käy läpi sieltä löytyvää kirjallisuutta (tähän siis liittyy kirjan runsas kuvitus) ja spekuloi, millainen menneisyys hänellä kenties on ollut. Mitään kirkkaita muistikuvia Yambolla ei tässä vaiheessa ole. Toki kirjan keskiosa tarjoaa ylettömän runsaasti viitteitä italialaiseen (populaari)kulttuuriin, mutta 'olisiko tapahtunut näin, ehkä pidin jostain siksi että .." tyyliset pohdiskelut sivu sivun perään eivät minua suuremmin liikuttaneet.

Visuaalisesti yhtä hienoja kirjoja toivoisin löytäväni kaunokirjallisuuden puolelta useamminkin - vaikkakaan en ole varma, täyttääkö tämä Eco minkäänlaisia ympäristöystävällisyyden vaatimuksia kiiltävine paperisivuineen. Italialaista kulttuuria ja kirjallisuutta enemmän tunteva lukija ehkä olisi viehättynyt enemmän myös tarinan keskivaiheista, mutta kokonaisuutena kirja jäi mielestäni myös sisällön puolesta plussan puolelle. Ruusun nimen veroinen se ei ole, mutta kaunis ja parhaimmillaan erittäin viihdyttävä kirja kuitenkin.

Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki muualla verkossa: Joni Hiltusen blogissa on luettu Kuningatar Loanaa ja muitakin Econ kirjoja.


Kirjan tietoja:
Umberto Eco: La Misteriosa Fiamma Della Regina Loana (2004)
Suomennos Helinä Kangas
WSOY, 2005
445 sivua (+ lähdeluettelo)

Mistä minulle? Kirjaston kirja.