Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Lumikko ja yhdeksän muuta (Atena, 2006) kuuluu siihen harvalukuiseen sarjaan kirjoja, joista tietää heti parin sivun jälkeen, että nyt on jotain aivan erityistä nenän alla. Ja erityisen harvinaista minun tapauksessani on se, että kyseessä on kotimainen kirja. Lumikko ja yhdeksän muuta jakaa nyt omalla (julkaisemattomalla) TOP-listallani kotimaisen kärkisijan Leena Krohnin Tainaronin kanssa.

Lyhyen kirjabloggaustaipaleeni aikana on toisinaan ollut hankalaa löytää muiden bloggaajien arvioita lukemistani kirjoista. Tämän kirjan kohdalla Mr. Google tarjoilee linkkejä toisensa jälkeen. Lumikkoa on luettu ja siitä on blogattu - hyvä niin, koska sen Lumikko todella ansaitsee! Itsekin olen lukukokemuksen jälkeen niin fiiliksissä, että tekisi mieli pimputella naapurien ovikelloja ja sanoa, että lue hyvä ihminen tämä, lue! Pakkohan tästä on kirjoittaa blogiinkin heti, vaikka vuoroaan alunperin odotteli eräs toinen ihan suht hyvä kirja. Koska arvioita kirjasta on jo paljon (muutama linkki postauksen lopulla) ja omakin mielipiteeni lienee jo käynyt selväksi, listaan tähän muutaman suosikkisitaattini kirjasta ja jotain mutuhuttua niiden pohjalta. Sitä ennen vielä lyhyt kuvaus kirjasta: erittäin kirjallisiin piireihin sijoittuva mysteeriromaani. Ja nyt niitä sitaatteja:

"Hän oli esitellyt oppilaille oppikirjan klassikkolistaa ja väittänyt, että oli lukenut Rikoksen ja rangaistuksen ensimmäisen kerran lukion toisella luokalla ja toisen kerran yliopistossa.

Nyt hän tajusi ajatelleensa jotain toista kirjaa.

Hän ei ollut koskaan lukenut Dostojevskin tunnetuinta teosta kokonaan. Hän oli lukenut lukiossa ensimmäiset kaksikymmentä sivua ja yliopistossa hän oli päässyt sivulle 52, mutta kirja oli jäänyt kesken. Joku oli lainannut sen häneltä ja vienyt sitten divariin." (s. 8)

Haa! Ko. merkkiteos jäi kesken minullakin, ehkä noin 100 sivua olen parin yrityskerran aikana päässyt eteenpäin. Projekti 1/4.n yhteydessä siivosin kirjahyllyä ja luovutin. Rikos ja rangaistus lähti omasta hyllystä kiertoon. Lukekoon joku muu. Jääskeläinen olisi siis voinut syöttää minulle millaisen loppuratkaisun tahansa ja läpi olisi mennyt.

"Kirjailija Talvimaa oli havainnut jotakin tärkeää: kaikkein onnellisimmat ihmiset eivät olleet paljonkaan enempää kuin hämärästi tietoisia ruuansulatusjärjestelmiä, jotka saivat välillä villejä orgasmeja." (s. 154)
 

Tässäpä tavoitetta nykyajan downsiftaajille.

"Laura Lumikon teokset olivat välttyneet kirjarutolta. Pieni poika oli kuitenkin tuonut tämän Otukselan takaisin ja ilmoittanut, että sanat olivat ihan väärässä järjestyksessä. Kirjassa ei oikeasti lukenut mitään ja jos lukikin, niin ei siinä mitään järkeä ollut." (s. 161)

Kirjarutto, tämä oli mainio! Miten minusta tuntuu, että se on pesiytynyt moneen nykykirjaankin... liian paljon tulee eteen kirjoja, joissa ei ole mitään järkeä. Vai lieneekö syy lukijassa?

"Kun minä nyt katson sinua, Ella kuiskasi, - minä tosiaankin näen ilmielävän Oudon Elikon alias Hämmennyksen Herttuan. Kerro minulle totuus nyt heti, niin minä en revi sinulta nenää irti vaan saatan suostua siihen, mitä pyydät. Onko Seura todella päättänyt murhata minut tänä yönä?" (s. 278)

Jokin aika sitten bloggailin Kirjailijaelämästä, joka tarjosi eräänlaisen kurkistuksen kirjailijan elämään. Pidin kirjasta, mutta se ei ollut mitään verrattuna PELIIN ...

Kirjasta lisää esimerkiksi näissä blogeissa: Kirjasfääri, Lukutoukan kulttuuriblogi ja Luettua.

Kirjan tietoja:
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
Huomionarvoista: lukujen numerot on tehty mekaanisella Royal-kirjoituskoneella
Atena, 2006
322 sivua