23. syyskuuta 2014

Marguerite Duras: Rakastaja

Vive la France! -lukuhaaste päättyy ensi viikolla, ja tutkiessani luettujen kirjojen listaani huomasin, etten ole lukenut haasteeseen ainuttakaan naiskirjailijan kirjaa. Vaikka en erityisemmin pyri tasa-arvoon lukemisteni suhteen, päätin paikata noloa tilannetta ja lukea edes yhden naiskirjailijan teoksen. Luettavaksi valikoitui ohut, kauniskantinen, Goncourt-palkittu kirja eli Marguerite Durasin Rakastaja (Otava, 2006). Muualla verkossa -kohdan bloggauksista ilmenee, että tämä kirja onkin ollut suosittua lukemista ko. haasteeseen.
"Koko yhteisen tarinamme, puolentoista vuoden ajan me keskustelemme samalla tavalla, emme koskaan puhu itsestämme. Heti ensi päivistä me tiedämme ettei yhteinen tulevaisuus ole mahdollinen joten emme puhu tulevaisuudesta, vaihdamme vain ajatuksia kuin sanomalehdet, sisällöltään milloin vastakkaisia, milloin yhteneväisiä." (s. 56)

Kirjassa kertoja muistelee Indokiinassa viettämäänsä nuoruutta, ja aikaa, jolloin hänellä, 15 ja puoli vuotiaalla naisenalulla oli aikuinen rakastaja. Valkoinen tyttö ja kiinalainen mies muodostavat epäsäätyisen parin, ja epäsuhtaiset ovat heidän tunteensakin toisiaan kohtaan. Mies on rakastunut, tyttö ei. Suhdemuistojen lomassa kertoja kuvailee perhettään, jonka muodostavat äiti ja kaksi veljeä. Perheyhteisö ei ole kirjassa sen onnellisempi kuin tytön suhde kiinalaiseen mieheen, joten laitan kirjan lokeroon 'kauniisti kerrottu tarina ei-niin-kauniista asioista".

Duras vakuutti minut taidoillaan, sillä Rakastaja on mielestäni erinomainen pienoisromaani. Kerronta hypähtelee sinne tänne, mutta kokonaisuus pysyy kasassa ja väläyksenomaisista palasista muodostuu kertomus, johon mahtuu erilaisia ihmiskohtaloita. Duras kirjoittaa taidokkaan kaunista tekstiä, jossa kuva henkilöhahmoista rakentuu pienistä, väliin jopa unenomaisista hetkistä. Dialogia kirjassa ei ollut laisinkaan, ja hyvä niin. Luulen, että vuorosanat olisivat rikkoneet kirjan sivuilta välittyvän tunnelman.

Minun on silti todettava, että Rakastaja jätti minut aika kylmäksi. Ihailin kirjaa, mutta kertoja ei saanut sympatioitani puolelleen. Toki hänen perheensä oli kokenut kovia, isoveli oli ilkeä tyyppi, äiti omalla tavallaan hullu jne, mutta kerronnan sävyssä oli sen verran viileyttä, etteivät edes intohimoa tihkuvat kohtaukset tulleet aivan 'iholle'. Annan kirjalla 4 Goodreas-tähteä. Kylmän taidokas hekuma on hyvä päätös Ranska-haasteelle.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Kirjan tietoja:
Marguerite Duras: L'Amant (1984)
Suomennos Jukka Mannerkorpi
Esipuhe Anne Fried
Otava, 2006 (3. painos)
121 sivua

8 kommenttia:

  1. Oi, olen Duras-fani, mutta juuri tätä kuuluisaa kirjaa en ole häneltä lukenut. Vaikuttavin tähän asti on ollut Kirjoitan, jonka löysin jostain kirjamessupöydältä joskus. Lol V.Steinin elämä taas koskettaa muuten ja ...

    Anne Fried asui jonkin aikaa saarellamme, sillä hänen poikansa on asunut täällä kauan. Annen pojanpoika asuu melkein meidän naapurina. Friedin esipuheet Durasin kirjoihin ovat unohtumattomat.

    Durasin kertojat eivät halua miellyttää, eivät yhtään. Mutta jokin taika Durasin kynässä on. Aivan erityinen tyyli ja tarkoitan nyt muutakin kuin lauseita, jotka loppuvat kolmeen pisteeseen kerta toisensa jälkeen. Häneltä minä kai sen tartunnan sain. Hienoa, että Durasia nyt luetaan muissakin blogeissa.

    Vielä minä tämänkin luen!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lol V:n muistan hämärästi lukeneeni joskus, mutta uusintaluku voisi olla paikallaan sillä sisällöstä ei muistu mitään konkreettista mieleen. :) Minäkin pidin Friedin esipuheesta, sillä siinä oli paljon yleistä Duras-tietoutta eikä vain tämän kyseisen kirjan taustaa.

      Tässä kirjassa ei muuten ollut kolmeen pisteeseen loppuvia lauseita. En pidä niistä (lauseen ajatus tuntuu häipyvän ilmaan, ja se ei ole miellyttävää pidemmän päälle), joten siitäkin siis plussaa kirjalle. :) Duras-fanille suosittelen tätä lämpimästi, oli oikein hieno kirja!

      Poista
    2. Marika, Lol V. on tuskaisella tavalla kaunis kirja, Olen blogannut näistä alkuaikoina enkä kovin kummosiesti eli kolme kirjaa Durasilta pitäisi jossain olla.

      Tiedän, että se ärsyttää joitakin, mutta ehkä olet huomannut, että tuota kolmea pistettä käyttävät myös ueat runoilijat ja heti muistaisin, että mm. Södergran. Kyllä se lauseen ilmaan jättäminen jotain tarkoittaa, mutta toisinaan se on vain sitä, että HALUAA sen jäävän KESKEN.

      Kiitos suosituksesta: Olen kauan tätä jo hamuillut. Nyt on kaiken muun päälle kaksi dekkaria kirjastosta (oloni vaatii nyt niitä!) , mutta sen jälkeen voisin lukea tämän.

      Poista
    3. Kolmen pisteen tyylikeino tulee vastaan aina joskus, eikä siinä mitään - vain liiallisesti käytettynä se alkaa nyppiä. Luin alkusyksystä Robert Bolanon romaanin, jossa jokainen kappale päättyi kolmeen pisteeseen... Onneksi se rajoittui siihen ko. kirjassa. :)

      Poista
  2. Kylmän taidokas hekuma kuulosti todella mielenkiintoiselta postaukselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Jos kaipaat hyvää, lyhyttä luettavaa niin tämä on oivallinen valinta. :)

      Poista
  3. Ihana, selkeä arviosi sai minut kiinnostumaan tästä kirjasta ja Durasista. Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Durasiin kannattaa tutustua, hän kirjoittaa todella hienosti. Minullakin iski pieni Duras-innostus tämän lukemisen jälkeen. :)

      Poista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...