Henrik Fexeus: Viimeinen illuusio 1 - Menetetyt

Ruotsalainen mentalisti Henrik Fexeus osaa totisesti kieputella melkoisen kumurantit askelmerkit henkilöilleen. Menetetyt (Jalava, 2019) aloittaa Viimeinen illuusio -nimisen nuorten scifi-trilogian, ja lyhyt tiivistelmä omista lukutunnelmistani kuuluu näin: tosi kiinnostava ja tapahtumarikas juoni, mutta yhtään en kyllä tiennyt, mistä kaikessa tapahtuneessa pohjimmiltaan oli kyse - edes kirjan viimeisellä sivulla. Lukemista oli kuitenkin pakko jatkaa, ei Menetettyjä kesken voinut jättää.
"Pimeys seinien välissä tuntui vieläkin mustemmalta Jaquinin jouluvalojen koristaman loukon jälkeen. Kävellessään - toisella kädellään reittiä tunnustellen - Ky näki mielessään Jaquinin. Jaquin istui värillisten valojen muodostamalla pikku saarellaan, paksujen seinien ympäröimänä. Ja piirteli seinille. Hänessä oli jotain valtavan outoa. Hän teki Kyn uteliaaksi, uteliaammaksi kuin käytävät seinien lomassa olivat tehneet. Ky tiesi, että tulisi takaisin." (s. 63-64)
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Tukholmaan, ja pääosissa ovat 17-vuotias Ky ja peruskoulun viimeistä luokkaa käyvä Adam. Heille sattuu kirjan alussa outoja: Ky onnistuu puhkaisemaan oman huoneensa seinään reiän, jonka takaa löytyy erikoinen käytävä ja muutakin jännää, Adam puolestaan törmää outoon tarraan ja alkaa ylipäänsä hahmottamaan todellisuutta kummallisella tavalla. Näistä lähtökohdista lukijan eteen vyöryy tiivistunnelmainen juonikuvio, jonka edetessä ei voi tietää mikä on todellista ja mikä ei, keneen voi luottaa ja kuka taas on mahdollinen petturi. Ja kenelle oikeastaan edes pitäisi olla uskollinen? 

Minusta Menetyt oli viihdyttävää ja vetävää luettavaa, ja sarjan toinen osa jo odottelee lukupinossani (onneksi ehdin lainaamaan sen juuri ennen kirjastojen sulkemista). Kirjan Tukholmaa ei olla vedetty överisti erilaiseksi kuin reaalimaailman Tukholmaa, mutta silti tavallisuuden rajoja venytellään reippaasti. Menetettyjä lukiessa tuntui, että sitä keikkuu kirjan henkilöhahmojen tapaan normaalin ja jonkin aivan muun rajamailla. Kirjan tunnelma ei silti ollut mielestäni ahdistava tai liian uhkaava, lähinnä sitä vaan ihmetteli silmät ymmyrkäisinä, että jaa-a, mitähän seuraavaksi tapahtuu. Kokonaisuus taatusti irrottaa normiarjesta!

Menetetyt saa minulta kolme tähteä Goodreadsiin. Seuraava osa saattaa päästä lukuun jo pääsiäisenä.

Kirjan suomalaiset kannet ovat erittäin onnistuneet!

***

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii kohtaan 9. Kirjassa kohdataan pelkoja. Ky pelkää ahtaita paikkoja, mutta joutuu koettelemaan voimiaan pelkonsa kanssa useampaankin kertaan. Osallistun kirjalla myös scifi-haasteeseen.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Yöpöydän kirjat, Kirjapöllön huhuiluja. Kirjan traileri näyttää tältä:  


Kirjan tietoja:
Henrik Fexeus: De förlorade (Den sista illusionen 1) (2017)
Suomennos Eeva-Liisa Nyqvist
Kansi Samppa Ranta
Jalava, 2019
360 sivua

Kommentit