H. G. Wells: Aikakone

H. G. Wellsin tieteiskirjallisuuden klassikko Aikakone (Desura, 2000/1895) päätyi lukupinooni Seinäjoen kirjaston Aikamatka-haasteen myötä. Sen ensimmäisenä kohtana on kirja, jossa matkustetaan ajassa. Yleensä minun lukupinossani matkustetaan ajassa äärimmäisen harvoin jos silloinkaan, joten tätä haastekohtaa varten jouduin varta vasten etsimään kirjan. Päädyin scifi-klassikkoon lähinnä uteliaisuudesta: miten 1800-luvun lopulla on käsitelty aikamatkustamista? Kirjan lyhyt sivumääräkin houkutteli, mutta alle sadan sivum mittaisesta tarinasta muodostui lopulta varsin nihkeä lukumatka, sillä Aikakone ei totisesti ollut minun kirjan. Suoraan sanottuna Aikakone oli puuduttavin ja tylsin kirja, jonka olen pitkään aikaan lukenut, ja Goodreadsiin sille irtoaa minulta vain yksi vaivainen tähti.

Kirjassa pääosassa on englantilainen, nimettömäksi jäävä tiedemies, joka on keksinyt tavan matkustaa ajassa, ja hän esittelee työnsä tuloksia ystävilleen:

"Tämä pieni laite", sanoi aikamatkustaja, joka oli painanut kyynärpäänsä pöytää vasten ja piti käsiään yhdessä kojeen yläpuolella, "on pelkkä malli. Se on pienoismalli koneesta, jolla matkustetaan ajassa. Huomaatte kai, että se näyttää olevan omituisesti vinossa ja että tämä tanko näyttää kimaltelevan merkillisesti, ikään kuin se olisi jollakin tapaa epätodellinen." Hän osoitti kohtaa sormellaan. "Tässä on valkoinen vipu, ja tässä toinen samanlainen."

    Lääkäri nousi tuolistaan ja tarkasteli laitetta. "Se on kaunis", hän sanoi.

    "Sen tekeminen kesti kaksi vuotta", aikamatkustaja vastasi kärkevästi. Kun olimme kaikki tutkineet laitetta lääkärin tapaan, aikamatkustaja sanoi: "Nyt haluan teidän ymmärtävän, että kun tätä vipua painaa, kone matkaa tulevaisuuteen, ja tämä toinen kääntää liikkeen päinvastaiseksi. Tämä alusta esittää aikamatkustajan istuinta. Aion pian painaa vipua, ja kone lähtee matkaan." (s. 21)

Tiedemiehellä on mallin lisäksi tekeillä myös aivan oikea aikakone, jolla hän matkaa vuoteen 802 701. Aikamatkustaja palaa kuvaamaan kokemuksistaan samalle poppoolle, jolle hän kirjan alussa kertoilee pienoismallistaan. Tämä huikea tulevaisuuden kuvaus kattaa pääosan kirjan sisällöstä, ja minun ongelmani Aikakoneen kanssa oli siinä, etten lämmennyt Wellsin visioille, johon sisältyy mm. keijumaisia, vain hedelmiä syöviä ja joutilaisuudessa eläviä olentoja ja outo, maan alla elävä laji. Tällä kaikella ei ole mitään kosketusta siihen todellisuuteen missä nyt eletään - pikemminkin kyse on siitä, mihin Wells ajattelee ihmiskunnan lopulta päätyvän. Lopunaikojen tulkinta ja filosofiointi ei vaan ollut minun juttuni, ja kirjan lukeminen eteni hitaasti - harvoin olen käyttänyt alle satasivuiseen kirjaan useamman viikon! Olisin kenties pitänyt kirjasta enemmän, jos siinä olisi edes hitusen keskitytty sen kuvaamiseen, miten aikamatkustelu noin ylipäänsä onnistui mutta tämä puoli kuitattiin paria vipua vääntämällä.

Aikakoneeseen sisältyy esipuhe, joka valottaa sekä Wellsin uraa että Aikakoneen aikalaisvastaanottoa ja kirjan merkitystä tieteiskirjallisuudelle. Tämä oli kiinnostavaa luettavaa, sillä en tiennyt Wellsistä tai hänen kirjansa asemasta juuri muuta kuin että klassikkotasolla liikutaan. Aikakone on julkaisuajankohtanaan ollut todella suosittu kirja, mikä hieman yllätti. Aihevalinta on kuitenkin ollut aikanaan uusi ja omaperäinen, ja ilmeisesti kirja tarjosi 1800-luvun lopun lukijoille paljonkin uutta pureskeltavaa.

Vaikka Aikakone jäi minulle sisältönsä puolesta kovin vaisuksi, oli se mielestäni lukemisen arvoinen klassikko kirjoitusajankohtansa vuoksi. Kirja ei kuitenkaan herättänyt minussa suurempaa kiinnostusta Wellsin muuta tuotantoa kohtaan. Goodreadsiin Aikakone saa minulta yhden tähden.

***

Seinäjoen kirjaston Aikamatka-haasteessa sijoitan Wellsin kirjan kohtaan 1. Kirja, jossa matkustetaan ajassa. Osallistun kirjalla myös Scifi-haasteeseen.

Goodreads: 1 tähti

Mistä kirja minulle? Lainasin kirjastosta

Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kuutar lukee, Ikkunan takana, Taikakirjaimet

Kirjan tietoja:

H. g. Wells: The Time Machine (1895)

Suomennos Tero Valkonen

Desura, 2000

94 sivua