P. D. James: Kuolema joulupäivänä

Novellikokoelma Kuolema joulupäivänä (Otava, 2019) sisältää kuusi postuumisti julkaistua rikostarinaa P. D. Jamesilta. Kirjan jouluista nimeä ei kannata kavahtaa, sillä novelleista vain pari sijoittuu joulun aikaan eivätkä nekään turruta lukijaa ylenpalttisella joulutunnelmoinnilla. Mielestäni kirjaa voi siis oikein hyvin lukea vaikka juhannuksena - jos vain sietää katsella suklaata pursuavaa kantta, joka ei omaa silmääni miellyttänyt. Mutta enpä olekaan konvehtien ystävä.

Olen lukenut Jamesilta aiemmin rikosnovellikokoelman Mistelimurha ja muita kertomuksia, ja se oli aivan kelvollinen kolmen Goodreads-tähden elämys. Vähintään samaa odotin tietysti myös joulukokoelmalta, mutta nyt kävi niin, että Kuolema joulupäivänä jäi minulle tosi vaisuksi lukukokemukseksi. Suurin osa kirjan rikosjutuista oli juoneltaan aika tylsiä enkä innostunut henkilökuvauksestakaan. Olen tykännyt Jamesin hillitystä brittiläisestä tunnelmasta Adam Dalgliesh-dekkareissa, mutta joulukokoelma jäi kauas Dalgliesh-kirjojen vetovoimasta. Tuntui, ettei novellin lyhyt mitta ainakaan näissä tarinoissa riittänyt siihen, että minun mielenkiintoni olisi herännyt keskiluokkaiseen tavallisuuteen kätkeytyvää murhanhimoa kohtaan.

Kirjan rikosjutuissa ei juurikaan ole poliiseja mukana, ja aika usein kertojana on itse asiassa murhaaja. Tämä ei ole mikään spoileri, sillä tilanne paljastuu lukijalle yleensä nopeasti. Näissä novelleissa keskitytäänkin kuvaamaan sitä, miten tavallinen kansalainen päätyy rikoksen äärelle. Periaatteessa tämä on aika mielenkiintoinen näkökulma, mutta itse en löytänyt kyseistä rikosjutuista tarpeeksi jännitteitä, jotta olisin suuremmin kiinnostunut kuvatuista henkilöistä tai heidän vaikuttimistaan.

Kirjan parhaaksi novelliksi nostan 1600-lukulaiseen kartanomiljööseen sijoittuvan kertomuksen Joulupukkimurha. Siinä jo aikuisikään ehtinyt kertoja muistelee vuoden 1939 joulua, jolloin hän 16-vuotiaana vietti lomaansa kartanossa asuvien sukulaisten luona. Juhla ei suju aivan odotusten mukaan, sillä kertojan setä löydetään murhattuna, veitsi rinnassaan. Tässä novellissa on aitoa brittifiilistä, ja kartanon käytävillä hiippailu ja englantilaiset jouluperinteet loivat oivat kulissit murhalle. Mukana on myös poliisin näkökulma tapahtumiin, joten kenties novelli viehätti minua juuri sen vuoksi, että se oli kirjan jutuista lähimpänä perinteista dekkaria.

Kuolema joulupäivänä saa minulta Goodreadsiin kaksi tähteä.


***
Seinäjoen kirjaston Aikamatka-haasteessa kirja sopii kohtaan 2. Kirja, jonka nimessä on jokin ajan ilmaus, esim. viikonpäivä tai kuukausi. Osallistun kirjalla myös Kirjahyllyn aarteet -haasteen toiselle kierrokselle.

Goodreads: 2 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma e-kirjaostos
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Mummo matkalla, Kirjarouvan elämää
Kirjan tietoja:
P. D. James: Sleep No More: Six Murderous Tales (2017)
Suomennos Jaakko Kankaanpää
Otava, 2019
185 sivua

Kommentit

  1. Voisin kyllä lukea lisää Jamesin dekkareita, sillä ne taitavat kaikki olla yhtä kivoja kuin Agatha Christien teokset. James aateloitiin uransa aikana ja joku taisi pitää hänen teoksistaan.
    Olen lukenut Totuus ja toiveet dekkarin blogiaikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin Dalgliesh-dekkareita aika paljonkin ennen blogiaikaa, ja niitä voin kyllä suositella lämpimästi. Ne ovat ehkä vähän hidastempoisia, mutta jotain jännää vetovoimaa niissä kuitenkin on. Enpä tiennytkään tuosta aateloinnista! Hieno kunnianosoitus dekkaristille.

      Poista
  2. Kirjan kansiratkaisu ei todellakaan herätä lukuhaluja. Vaikka kyllähän joulu ja suklaa liitetään yhteen. Puhuttiinko kirjassa suklaasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kannesta tulee minulle lähinnä sellainen olo, kun on liian monen syödyn kohvehdin jälkeen... saattoi jossakin novellissa olla konvehteja mukana tai jotain englantilaisia paukkukaramelleja ainakin. Kannen kytkös kirjan sisältöön tuntuu juuri nyt vähän hämärältä, ei jäänyt ainakaan päällimmäisenä mieleen kirjasta nuo suklaajutut. :)

      Poista
  3. Minä en ole koskaan lukenut rikosnovelleja. Jotenkin epäilyttää, ehtisikö mielenkiinto herätä tarpeeksi niin lyhyttä tarinaa lukiessa... Mutta pitäisi tietysti kokeilla joskus. Itse rakastan konvehteja, joten tuo kansi nostaa kyllä veden kielelle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mainitsemani Mistelimurha-kokoelma on ihan ok, ja aika lyhytkin, joten sitä kannattaa kokeilla. Minullakin oli hieman epäluuloja näin lyhyttä formaattia kohtaan rikosjuonen kohdalla, mutta tuossa Mistelimurhassa se toimi yllättävänkin hyvin.

      Poista
  4. Minusta kansi näyttää herkulliselta :D Muuten kirja ei ehkä ole minun juttuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kylläpä tämän kirjan kansi jakaa mielipiteitä 😁.

      Poista
  5. Minusta lyhyet rikoskertomukset (Lee Child, Leena Lehtolainen) ovat olleet tylsiä, kun kaikki jää kesken ja henkilöt ovat irrallisa. Ja jos tässä panaudutaan rikollisiin, niin ei kiitos...
    Kiitos postauksestasi! Oli hyödyllinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä minäkin luen rikosjuonet mieluummin kokonaisina dekkareina. Novellimuoto sopii paremmin toisentyyppisiin aiheisiin. :)

      Poista
  6. Hmmm, rakastan suklaata, mutta tämä kansi on kyllä ruma. Anteeksi vain 😊
    Sinänsä hieman erilainen näkökulma rikostarinoihin vaikuttaa kiinnostavalta, mutta mietin ihan samaa, minkä jo seuraavassa lauseessa mainitsitkin, että mistä jännite?
    Jamesilta olen joskus lukenut, jotakin aivan kelvollista vieläpä, mutta nyt on mennyt monta vuotta aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, olen samaa mieltä kannesta, onhan se aika hirveä! :D Minäkin luin Jamesin dekkareita joskus nuorempana, kauan ennen blogiaikaa. Aika hillittyjähän ne ovat, niin kuin tietysti nämä novellitkin. Romaanimitta tuntuu sopivan Jamesin tyylille paremmin.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.