Joëlle Jones & Michelle Madsen: Lady Killer Vol. 2

Pari kesää sitten Joëlle Jonesin Lady Killer -sarjakuva vei minulta täysin jalat alta. Dekkarien ja sarjakuvien ystävänä ihastuin näyttävään piirrostyyliin ja hurmaavan ladyn pimeään puoleen: suloinen perheenäiti Josie Schuller hankkii mukavasti omia tuloja täydellisen tehokkaana palkkatappajana. Vintage-henkinen sarjakuva on nyt saanut jatkoa, ja Lady Killer Vol. 2 oli lähes yhtä hyvä kuin ensimmäinenkin osa. Sarjan aloitus taisi säväyttää ja shokeerata juuri erilaisuudellaan, ja nyt kun idea oli jo tuttu, Lady Killerin vetovoima aavistuksen verran kärsi. Mutta päädyin silti antamaan myös Vol. 2:lle Goodreadsiin 5 tähteä. Kyseessä on sentään eräs suosikkisarjani, joka on säilyttänyt laadukkaan tasonsa jatko-osassakin.


Albumin piirrosjälki on tuttuun tapaan upeaa katsottavaa. Lähes jokainen aukeama sisältää vietteleviä silmäkarkkiruutuja! Josien näyttävä puvustus luo hienon ristiriidan hänen veriselle "ammatilleen" ja tykkään tosi paljon albumiin sijoitelluista koko sivun kuvista, joissa harrastetaan milloin minkäkinlaista kuvallista ilottelua Josien ammatin kustannuksella:



Lady Killerin juonellinen anti vie naista tällä kertaa omatoimiyrittäjyyden suuntaan. Tämä tuo mukavasti uutta virettä sarjan avausosan tarinaan verrattuna. Josien nyhverön oloinen aviomies on Vol. 2:ssa ykkösosaa enemmän esillä, ja toisinaan en voinut olla miettimättä, miten Josien räväkkä persoona jaksaa noin kilttiä, tavallista miestä. Mutta vakaista kotioloista on tietysti hyvä ponnistaa muihin puuhiin. 😅


Lady Killer Vol. 2 päättyy ykkösosan tavoin sellaiseen koukkuun, että odottelen jälleen vesi kielellä seuraavaa osaa. Jonesin Lady Killer -sivuilla näkyy jo mieltä kutkuttavasti kolmannen osan heleän vihreä kansi.

***
Haastepisteitä ropisee moneen suuntaan, sillä osallistun Lady Killerin 2. osalla näihin lukuhaasteisiin:

* Jatkumo-lukuhaaste
* Sarjakuvahaaste
* Prinsessoja ja astronautteja -haaste (naisen kirjoittama sarjakuva)
* Yhdysvallat-lukuhaaste

Goodreads: 5 tähteä
Mistä sarjakuva minulle? Oma ostos
Muualla verkossa: Joëlle Jonesin sivut löytyvät täältä.
Sarjakuvan tietoja:
Joëlle Jones (story & art) & Michelle Madsen (colors): Lady Killer Vol. 2 
Dark House Books, 2017
136 pages

Kommentit

  1. Harmi ku kirjastossa ei oo näitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tehdä hankintaehdotus! Täällä: http://www.oulu.fi/kirjasto/node/2981

      Poista
    2. Minäpä teen! Kiitos tästä vinkistä. En oo tienny tosta.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.