Viisikko kesälomalla & Viisikko pelastaa salaisuuden
Luetaanko tämä? -blogin Lapsuuteni kirjasuosikit -lukuhaaste tarjosi oivallisen tekosyyn palata jälleen Enid Blytonin Viisikko-sarjan pariin. Olen (uudelleen)lukenut sarjan alkupäästä jo kahdeksan osaa blogini aikana, mutta postailemaan olen innostunut vain kolmesta lukemastani kirjasta (Viisikko aarresaarella, Viisikko joutuu ansaan ja Viisikko ja aavejuna). Kian haasteen myötä nostan Viisikot jälleen esiin myös tänne blogiini. Heinäkuun lukumaratonilla luin kirjan Viisikko pelastaa salaisuuden (Tammi, 2011/1947), ja sen jälkeen lukuun päätyi Viisikko kesälomalla (Tammi, 2011/1946).
Tarkoitukseni oli kokeilla myös jotain muuta Blytonin sarjaa, sillä SOS-, Salaisuus- ja Seikkailu-sarjojen osat tuntuivat Wikipedian suomennoslistojen perusteella tutun kuuloisilta (Arvoitus-sarjan nimet taas eivät soittaneet minkäänlaisia kelloja). Näitäkin sarjoja löytyy edelleen kirjaston hyllyistä, mutta niiden selailu ei jostain syystä innostanut minua lukupuuhiin. Viisikoissa sen sijaan tuntuu olevan vieläkin taikaa. Lapsuudessani luin Viisikoita PALJON ja aina vaan uudestaan ja uudestaan - nostalgian ytimessä siis ollaan. :) Aikuisiällä en jaksa lukea yhtä kyytiä montaa osaa, mutta pikku tauko väliin ja
kas vaan, taas on kivaa sukeltaa mukaan loma-aikojen seikkailuihin.
Viisikko kesälomalla on suomennoksena hieman hassu, sillä Viisikkohan viettää kesälomaa aika monessa kirjassa. Five Go Off in a Caravan kertoo jo enemmän, eli lapset suuntaavat karavaanarireissulle. Keskenään!
"Nyt minä tiedän, nyt minä tiedän! Vuokrataan asuntovaunu ja lähdetään matkaan omin neuvoin. Siitä vasta tulee kesäloma! Liikkuva leiri! Sen me teemme - niin, sen me teemme." (s. 13)
Oi aikoja, oi tapoja. Viisikot kuuluivat aikaan, jolloin vanhemmilta herui lupa parin iloisenvärisen asuntovaunun lainaamiseen tutuilta ja niiden eteen löytyi kotoa ja naapurista mukavat hevoset vetohommiin. Ei muuta kuin tavarat ja ruokatarpeet vaunuun, ja matkaan! Silloin tällöin pitää muistaa laittaa postikortti vanhemmille, jotteivät he turhaan huolestu jälkikasvustaan. Ruokapuolta lapset käyvät ostamassa lisää matkan varrella olevista maalaistaloista:
"talon tytär - rivakka ja reipas tyttö - myi pojillle munia, savustettua lihaa, maitoa ja voita sekä pienen ruukun paksua kermaa. Lisäksi hän tarjosi heille vadelmia puutarhasta; niitä sopi poimia tovereillekin ja syödä sitten kerman kanssa." (s. 41)
Itse söisin vadelmat mieluummin sellaisenaan kuin kerman kanssa, mutta muuten retken konsepti kuulostaa kerrassaan ihastuttavalta. Ja sellaiselta, että se on mahdollista vain nostalgian sävyttämässä menneisyydessä. Viisikoissa huristelee joitakin autoja, mutta hitaammat kulkupelit tuntuvat silti usein kuuluvan lasten maailmaan. Minun kohdallani tässä on iso osa Viisikoiden vetovoimaa. Ne tarjoavat aikahypyn jonnekin, jossa elämä kulkee verkkaisammin, mutta on silti värikylläistä, tapahtumarikasta ja täynnä lämmintä yhteenkuuluvaisuuden henkeä. Lapset myös viettävät aika itsenäistä elämää nuoresta iästään huolimatta. Huolehtivat vanhemmat ovat omissa puuhissaan jossain taustalla lasten keskittyessä lomanviettoon ja hups, edessä on jälleen uusi seikkailu.
Viisikko kesälomalla -kirjassa seikkailuun liittyy kiertävä sirkus. Lapset tutustuvat sirkuksessa työskentelevään Nobby-poikaan, ja tämä onkin monesta Viisiikko-kirjasta tuttu juonikuvio. Viisikko-lapset kohtaavat uuden lapsen, jonka kotitausta on usein kurja ja repaleinen. Nobby on menettänyt vanhempansa, ja hänestä huolehtii vain kiivasluonteinen setä. Yhteisten seikkailujen myötä uuden tuttavuuden elämä saa lopulta valoisamman suunnan, ja näin käy Nobbyllekin. Nykymaailmassa kouluja käymätön Nobby tosin olisi tainnut päätyä jonnekin muualle kuin töihin maalaistaloon.
Viisikko pelastaa salaisuuden -kirjassa huono-osainen, vanhempansa menettänyt lapsituttavuus on nimeltään Martin. Lukemani osat olivat peräkkäiset, joten Blyton ei ole turhaa kursaillut tämän juoniaineksen käytön kanssa. Luolia ja maanalaisia käytäviäkin esiintyy molemmissa kirjoissa. Kirjassa seikkaillaan sarjan aiemmista osista tutulla Kirrin-saarella, jonne Paulin Peter-isä on vetäytynyt viimeistelemään tärkeää tutkimustyötään. Saaren ympärillä liikkuu outoa väkeä, ja myös Martinin setä osoittaa erikoista kiinnostusta saarta kohtaan. Peter-isä päättääkin ottaa Timin turvakseen saarelle.
Tämä tuo uutta mielenkiintoa sarjan juonikuvioihin, sillä Paulin temperamenttinen Peter-isä on yleensä kirjoissa esiintyessään vain tyytynyt ärhentelemään taustalla. Nyt hänet on tyrkätty lähes tapahtumien keskiöön ja vieläpä Timin kanssa. Seikkailujen lomaan onkin ujutettu paljon perheen keskeistä dynamiikkaa. Pauli joutuu luopumaan rakkaasta Timistään hetkeksi, vaikkei se helppoa olekaan.
"Paulin kurkussa oli pala. Tämä oli vaikein päätös mitä hänellä oli elämässään ollut. Jättää Tim saarelle - missä tuntematon vihollinen piilotteli ja epäilemättä tekisi Timille pahaa heti kun näkisi sen!
Mutta isä oli myös täällä - hän saattaisi joutua vaaraan ellei joku vartioisi häntä!" (s. 78)
En muista, että Annen, Leon ja Dickin vanhemmat olisivat juurikaan esiintyneet Viisikot-kirjoissa. Paulin Fanny-äidin ja Peter-isän sen sijaan muistan monestakin kirjasta, ja isän tiedemiehen työ kieltämättä tarjoaa mahdollisuuksia värikkäisiin juonikuvioihin. Mitähän Annen, Leon ja Dickin vanhemmat sitten tekivät työkseen? Ei harmainta aavistusta.
Molemmat lukemani Viisikot olivat mukavan leppoisaa luettavaa, mutteivät tarjonneet sarjan jännittävimpiä seikkailuja. Goodreadsiin kumpikin kirja saa minulta kolme tähteä.
"- Meillä on ollut valtavasti seikkailuja, Leo sanoi.
- Enemmän kuin useimmilla lapsilla. Ja ne ovat olleet jännittäviä, vai mitä?
Niin - sitä ne ovat olleet! Mutta nyt jätämme jäähyväiset viisikolla ja Kirrin-saarelle myös. Hyvästi, Leo, Dick, Pauli, Anne - ja Tim. Mutta vain Tim kuulee nämä jäähyväiset, sillä Timillä on kovin tarkka kuulo.
- Hau! Hyvästi!"
***
Viisikot blogissani myös täällä (Viisikko aarresaarella, Viisikko joutuu ansaan ja Viisikko ja aavejuna).
Goodreads: Molemmat kirjat saavat 3 tähteä
Mistä kirjat minulle? Kirjaston kirjoja
Muualla verkossa: Molemmat kirjat on luettu blogeissa Sheferijm
ja Villasukka kirjahyllyssä & Villasukka kirjahyllyssä. Viisikko pelastaa salaisuuden -kirjaa luettu myös blogissa Kirjahullun päiväkirja. Juuri tämän valokuvakannen muistan lapsuudestani <3.
Kirjojen tietoja:
Enid Blyton: Five Go Off in a Caravan (1946)
Suomennos Tai Manner
Tammi, 2011 (15. painos)
191 sivua
Enid Blyton: Five in Kirrin Island Again (1947)
Suomennos Heidi Järvenpää
Tammi
155 sivua
Enid Blyton: Five Go Off in a Caravan (1946)
Suomennos Tai Manner
Tammi, 2011 (15. painos)
191 sivua
Enid Blyton: Five in Kirrin Island Again (1947)
Suomennos Heidi Järvenpää
Tammi
155 sivua
Ah Viisikot. Kyllä näitä on luettu eikä tarinat ole kuluneet vuosien myötä. Kannattaa kyllä lukea ne Seikkailu- ja Salaisuus-sarjatkin, ja Gummeruksen suomentama Arvoitus-sarja. Sos-sarja on jo vähän höttöisempi sarja.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä - sarja on kestänyt yllättävän hyvin aikaa. Onhan näilläkin kirjoilla ikää jo noin 70 vuotta. Googlasinkin nyt, että tuota Arvoitus-sarjaa on alettu suomentaa vasta ihan jokunen vuosi sitten. Eipä ihme, etteivät kirjojen nimet tuntuneet yhtään tutuilta.
PoistaOlen ajatellut lukea jonkun Tiinan tai Viisikon tähän haasteeseen, mutta aika taitaa loppua kesken, kun haaste päättyy pian :)
VastaaPoistaLuin kyllä aika monta Viisikkoa, mutta Enid blyton tehtaili niitä hurjaan tahtiin. Katsoin kirjailijasta tehdyn elokuvan, ja petyin kyllä häneen kovasti.
Minä heräsin tähän haasteeseen vasta kesällä, ja pitänee ottaa loppukiri. Onneksi on lukumaraton edessä. Sen kirjapinossa on parikin kirjaa tähän haasteeseen. Pikku naisia odottelee bloggauspinossa, joten minulla voi olla hyvin nostalgiavoittoinen elokuu tiedossa täällä blogin puolella. :)
PoistaUseampi Viisikko peräkkäin luettuna alkaa vähän tuntua saman purkan jauhamiselta, mutta yksittäisinä välipaloina muiden kirjojen välissä ne on ihania ❤
VastaaPoistaJuu, näissä on niin paljon samanlaisia aineksia, että maku menee helposti jo parin kirjan aikana. :) Mutta eiköhän taas jo ennen joulua voisi harkita, jos ottaisi jonkun osan uusintalukuun...
PoistaHih, Viisikot, kyllä tuli nämäkin silloin joskus luettua :) En tainnut kyllä oikeastaan olla ihan seikkailukertomustyttö, mutta lukunälkään kelpasivat nämäkin oikein hyvin :)
VastaaPoistaMinä taas ahmin näitä kaikenlaisia seikkailusarjoja silmät kiiluen nuorena. Niistä oli hyvä ponnistaa dekkarien lukijaksi... :)
PoistaNaurattaa, kun aloin lukea juttuasi että mitä, eikö ne viisikot olleet lapsia, jotain ala-asteikäisiä, miten ne on voineet lähteä asuntovaunulla oikein vanhempien luvalla, eihän niistä kellään voi olla ajokorttia 😨 Ai hevosilla vedettävä 😂
VastaaPoistaLauantaiaamuna kun sain viikkorahan, kävin ostamassa kiskalta uuden Viisikon ja kymmenen pennin karkkeja. Se oli jotain se 💙
Joo, mietin aluksi ihan tuota samaa - mitä ihmettä, missä vaiheessa viisikkolaiset saivat ajokortit?! Mutta sitten paljastui, että kyse olikin ihan oikeista hevoshommista. Aika hupaisaa sekin.
PoistaMinulla varhaisimmat Viisikko-muistot sijoittuvat pikkuiseen lähikirjastoon, josta kannoin viisikoita kotiin. Niissä oli usein juuri noita valokuvakansia, joista oli kuva yhdessä linkkaamassani jutussa.
En kyllä uskalla lukea Viisikoita enää tässä iässä, kun paremmatkin nuoruuden suosikit uhkaavat "pilaantua" aikuislukijan käsissä. Luin kaikki Blytonin sarjan moneen kertaan lapsena, joten se saa riittää. Hauskaa viihdettähän ne ovat. Ja sitä syömisen määrää!
VastaaPoistaEi näitä kovin montaa kerralla jaksa, mutta aina silloin tällöin luettuna ovat olleet minulle mukavan kevyttä luettavaa. Syömistä riittää, on kaikenlaisia kakkuja, teeleipiä ja ties mitä purtavaa. Näissä kahdessa ei silti tainnut olla mukana sitä kuuluisaa inkivääriolutta, jollen väärin muista. :)
PoistaMinä taidan kuulua vähemmistöön, kun Viisikot eivät koskaan ole minua innostaneet. Pojan kanssa yritettiin lukea Salaisuus-sarjaa, mutta ei nykylasta enää kiinnostanut, kesken jäi. Sen sijaan Viisikko-henkinen uutuuskirjasarja, Katarina Mazettin Seikkailuserkut, oli pojalle mieleen.
VastaaPoistaMazettin kirjat ovat menneet minulta ohi, vaikka hieman koetankin seurata nykynuorille tulevaa tarjontaa. Mukavaa, että löytyy mieluista luettavaa, olipa se sitten uutta tai vanhaa. :)
PoistaMinä syytä Viisikoita elämänkestoisesta ruokainnostuksestani (ainakin osittain). Niitä lukiessa teki aina mieli ruveta tekemään jotain herkkuja.
VastaaPoistaSamoin tuosta kirjasta jäi haave joskus lähteä hevosvankkureilla kiertelemään kesälomalla (tosin Irlantiin jostain syystä). Harmi vaan, että tosielämässä vähän pelkään hevosia.
No minäkin olen kyllä miettinyt, että pitäisi nyt viimein kokeilla miltä inkivääriolut maistuu. Ja teeleipien tekokin on alkanut jostain syystä innostaa... :)
PoistaHevosvankkureilla meno voisi olla mukavaa, jos olisi joku heppataitoinen ihminen mukana. Mutta sopivien teiden löytäminen voisi olla pienoinen haaste, eihän niillä millekään moottoriteille voi mennä köröttelemään. :)
Viisikoita en ole koskaan lukenut, mutta sen sijaan Salaisuus -sarja oli minun suosikkini nuorempana. Itse asiassa luin juuri tuohon haasteeseen sarjan ensimmäisen osan. Hyvin samantyyppisiähän nämä sarjat vaikuttavat keskenään olevan, mutta voin kyllä suositella myös tuon Salaisuus -sarjan lukemista! :)
VastaaPoistaVaikken nyt kesällä innostunutkaan muista Blytonin sarjoista, voipa hyvinkin olla että talven mittaan otan niitä lukuun. Aina silloin tällöin on kiva lukea jotain kevyttä, ja siihen tarpeeseen Blytonit toimivat hyvin. :) Salaisuus-sarjasta minulla on paljon hatarammat mielikuvat kuin viisikoista, joten se voisi olla senkin vuoksi hyvä sarja tutustuttavaksi uudemman kerran.
PoistaViisikko kirjat ovat hauskoja! En ole aikuisena lukenut yhtään niistä. Enkä muista, mitä kirjoja luin lapsena. Eikö tästä ollut joku tv-sarjakin?
VastaaPoistaOn Viisikoista tehty tv-sarja (https://fi.wikipedia.org/wiki/Viisikko_(televisiosarja)), mutten itse ole siitä nähnyt yhtään osaa. Ja ehkä parempi niin... viisikot seikkailkoot mielikuvissa. :)
PoistaMikä nostalgiapläjäys! Luin lapsena itsekin Viisikkoja, mutta aikuisiällä en ole kokeillut. Kesällä tosin luin yhden äitini vanhoista SOS-kirjoista, joka ei tosin onnistunut oikein vakuuttamaan. Tuntui aika heppoiselta ja jotenkin ärsytti, kun itselle kaikki oli kovin selvää, mutta kirjan lapsilla kesti ja kesti päästä kartalle tapauksesta. :D /Tiia
VastaaPoistaViisikot eivät ole näin uusintakierroksella ylittäneet minun ärsyyntymiskynnystäni. Lukemissani osissa on sentään sen verran panostettu juonenkehittelyyn, että on ollut vähän jännitystä ja vauhdikkaita tapahtumia. Hirveästihän näissä kirjoissa on tietysti samantyylisiä juonenpiirteitä, mutta pieninä annoksina viisikoita lueskelee ilokseen. :)
PoistaLuin joskus keväällä jonkin Viisikon nostalgiannälkääni (ja vähän tähän haasteeseenkin), ja olihan se hupaisaa, mutta jotenkin myös höpösöä. En saanut kirjasta juuri mitään irti, mutta toisaalta muistin, etten koskaan ollutkaan mikään erityinen Viisikko-fani. Jokusen luin lapsena, mutta olin aina ensisijaisesti Neiti Etsivä -tyttö, haha. (Tosin luin keväällä pari niitäkin, ja vielä tympeämpi olo niistä tuli, hoh.)
VastaaPoistaMutta lyhyen kirjastourani ajalta voin jo todeta, että molemmat sarjat liikkuvat edelleen kirjastosta asiakkaiden lainaamina!
Neiti Etsivät ovat tuttuja minullekin, mutta ne jäivät kauas viisikoiden taakse... enkä ole uusintaluvuistakaan innostunut. Mutta kävin kyllä tunnelmoimassa neidin tutkimuksia postauksesi muodossa. Onpa mukavaa kuulla, että nämä vanhatkin sarjat löytävät edelleen lukijoita. Onkohan mikään nyt pinnalla olevista uutuussarjoista vielä hengissä 70 vuoden kuluttua? :)
PoistaOi, minä rakastin Viisikoita lapsena. En omistanut niistä ihan kaikkia, mutta loput sain kirjastosta samoin kuin Salaisuus-sarjankin.
VastaaPoistaNostalgialumossani luin sitten tyttärilleni niitä iltasaduksi, sillä meillä luettiin iltasatu pari vuotta myös sen jälkeen kun lapset olivat oppineet lukemaan. Minusta kirjat eivät olleet kestäneet aikaa siinä mielessä, että tarinat olivat mielestäni kovin heppoisia. Olivat ne minuun toki 8-vuotiaana purreet, mutta ei enää meidän tyttöihin. Minusta kieli oli myös erittäin huonoa tai sitten käännös.
Viimeinen maku lapsuuden rakkauteen meni silloin, kun näin elokuvan Enid. Hän oli leffan perusteella aika karmea nainen, joka kirjoitti aivan maanisesti. Siinä vauhdissa ei kaikki teokset kyllä voineetkaan olla laadukkaita.
Onneksi toinen suosikkini Pikku naisia on mielestäni edelleenkin ihana.
Minä olen (ehkä onneksi) säästynyt Enid-leffalta, joten voin unohtaa kirjailijan persoonan ja keskittyä kirjoitusvimman tuotoksiin. :) En näin aikuisiällä ole lukenut muuta kuin näitä Viisikoita, mutta kyllähän näistäkin jo kriittisempi aikuislukija huomaa, että aika lailla samasta tuutista kirjat ovat ulos tulleet. Ainakaan näiden lukemieni kirjojen käännös ei särähtänyt omaan korvaani, mutta oma lukemiseni saattoi mennä hieman nostalgiafiilistelyn puolelle muutenkin. :)
PoistaHauskaa, että sinäkin tartuit tässä haasteessa Viisikoihin! Minusta tuntuu, että olen lukenut tuon Viisikko kesälomalla - löytyisiköhän se jopa omasta hyllystäni? Toisaalta kuten kirjoitatkin, aika monessa Viisikossa juoni on samankaltainen, joten helpostihan kirjat menevät mielessä sekaisin. Tuo lasten vapaus ja itsenäisyys on jollain tavalla kadehdittavaa. Muistan itseasiassa kadehtineeni sitä jo lapsena. Enpä kyllä tiedä, kuinka moni vanhempi olisi oikeatsi tuohonkaan aikaan päästänyt lapsia lainavaunulla ja lainahevosilla keskenään retkeilemään.
VastaaPoistaSiihen nähden, miten seikkailurikasta elämää viisikko vietti, heidän vanhempansa päästivät heidät aika huolettomasti ties minne. :) Minulla ei koskaan ole ollut viisikoita omassa hyllyssä, vaan olen aina kiikutellut näitä kotiin kirjastosta. Nyt aikuisena olen tosin hieman harkinnut, pitäisikö ostaa jokunen osa vaikka englanniksi, e-kirjoina. Näyttää olevan pieneen hintaan saatavilla ainakin Kobon verkkokaupasta.
Poista