Haastekoonti: Lapsuuteni kirjasuosikit
Kian Luetaanko tämä? -blogissa alkoi alkuvuodesta lasten- ja nuortenkirjallisuuden lukuhaaste Lapsuuteni kirjasuosikit. Olin haasteesta innoissani, sillä vuosien takaisia suosikkikirjoja on ihanaa lukea uudelleen - siis silloin, kun se ei ole nolostuttavaa.
Tähän haasteeseen halusin lukea vain niitä takuuvarmoja suosikkeja, mutta minulle kävi vähän hassusti: säästin lukuhaasteen aloittamisen kesään, jotta minulla olisi kunnolla rauhallista lukuaikaa ja saisin piehtaroida nostalgian huumassa. Tuli kesä, ja hups, kädessä kuluivat ihan muut kirjat kuin lanu-suosikit vuosien takaa. Lukusuunnitelmani olivat nimittäin paljon suuremmat kuin mitä lopulta sain luetuksi. Mm. Runotytöt ja Pimeä nousee -sarja jäivät syksyn iltoihin. Mutta nämä kirjat sentään ehdin lukemaan:
Iso ❤ kaikille, ja erityisesti Helena-sarjalle, jonka nostan näistä kirjoista aivan erityiseksi suosikikseni. Mikään lukemani kirja ei ollut pettymys, ja pystyin edelleen tavoittamaan kaikuja lukutunnelmista, joita aikoinaan koin näiden kirjojen äärellä. Helena-sarja raotti ikkunaa aikuisen ihmisen työ- ja rakkauselämään, Viisikot tarjosivat hermoja kiristävää jännitystä (ja eväitä!), Maija Poppanen toi taikaa lapsiperheen arkeen ja Pikku naiset hurmasi perheidyllillään. Välillä oli nostalgian nälkäisellä lukijalla tippa linssissä, joten aika syvältä nuoruudesta tutut kirjat saattavat parhaimmillaan koskettaa, kun tunneside kirjaan on olemassa.
Kiitos Kialle hienosta haasteesta. Tämä oli todellinen hyvän mielen lukuhaaste! Minä jatkan kesken jääneiden lukusuunnitelmieni kanssa sujuvasti Yöpöydän kirjat -blogin Uudelleen luettua -haasteeseen. 😊
Äidillä oli nämä Helena-kirjat kirjahyllyssä, joita ei tullut luettua. Enkä ollut kiinnostunut Pikku naisistakaan. Mutta Viisikkoja tuli luettua alaluokilla ähkyyn asti. Niitähän on julkaistukin julmettu määrä. Katsoin myös elokuvan Enid Blytonista, eikä ollut oikein kivoimmasta päästä omille lapsilleen. Kirjat olivat kivoja ja siinähän oli pääosassa Paula, joka halusi, että häntä kutsuttiin Pauliksi. Poikatyttö. Sieltäkö se sitten kumpuaa se halu lukea jännityskirjoja tänäkin päivänä, lapsuudesta ja Viisikoista.
VastaaPoistaEnid ei ilmeisestikään ollut ihmisenä ihan niin mukava kuin kirjoistaan voisi äkkiseltään päätellä. :) No, jatkan Viisikoiden lukemista ja jätän elokuvan väliin. :) Luulen, että Viisikot ja muut samantyyliset sarjan opastivat minut dekkarien lukijaksi.
PoistaListaasi katsellessani tuo Helena-sarja tuntuu jotenkin tutulta, kirjailijan nimeä myöten, mutta en ole varma olenko lukenut sitä. Muistan paremmin Ursula-sarjan. Sen sijaan tiedän, etten koskaan lukenut Viisikkoja, mutta nyt niihin tutustuminen on alkanut kiinnostaa. Ne tuntuvat olleen monen suosikkeja.
VastaaPoistaLuin minä Ursuloitakin, ja niitä piti lukemani myös tähän haasteeseen, mutta... löysin jokunen vuosi sitten kirjaston kierrätyshyllystä pinon vanhoja, kansikuvattomia Ursula-kirjoja, ja nappasin ne oitis omaan hyllyyni. Siinä olisi työsarkaa syksyn iltoihin. :)
PoistaKiitos, että olit mukana! Minullekin kävi niin, että en ehtinyt lukea läheskään kaikkia niitä kirjoja, joita olin suunnitellut. Noh, ehkä myöhemmin! Ja olipa kiva lukea, että haasteesta jäi sinulle hyvä fiilis, eikä uudelleen lukeminen pilannut aikaisempia lukukokemuksia. Niinkin kuulemma joidenkin lanu-suosikkien kanssa on käynyt.
VastaaPoistaJätin joitakin kirjoja kesken, kun niistä huomasi heti alkusivuilla, että nuorempana sitä arvosti kirjassa vähän eri juttuja kuin nykyään. Keskityin siis vain näihin, jotka ovat aikuislukijallekin mukavaa luettavaa. Ihanaa, että näitäkin sarjoja on. :) Kiitos sinulle vielä haasteesta!
Poista