Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli

Johanna Valkaman Metsän ja meren suku -sarja on ollut kuluneen kesäni miellyttävä tuttavuus. Itämeren Auriin ihastuin juhannuksena, ja pian sen jälkeen luin sarjan itsenäisen jatko-osan Linnavuoren Tuuli (Otava, 2017). Linnavuoren Tuuli ei ollut minulle aivan niin hyvä kirja kuin Aurin tarina, mutta mukavan viihdyttävää seuraa äitiään rämäpäisempi Tuulikin oli.

Linnavuoren Tuulin ottaa reilusti ajallista etäisyyttä Itämeren Auriin, sillä Aurin tytär Tuuli on jo varttunut naimaiän kynnykselle. Tuulilla on itsenäinen luonne, ja hän janoaa päästä seikkailuihin ja taisteluihin veljiensä rinnalla. Siihen tarjoutuukin tilaisuus, kun Hakoisia uhataan idästä ja veli lähetetään etsimään liittolaisia. Tuuli karkaa veljensä perään, ja siitäpä seikkailu sitten alkaakin.

"Kosken kuohut nostivat kosteaa utua myös Sarsan kylän rannalla. Hylätyn myllyn raskas vesiratas natisi ja pyöri verkkaisesti. Tuuli katseli hylättyä pitäjää. Mihin sen asukkaat olivat paenneet? Olivatko he lähteneet suin päin hyiseen metsään, syvemmälle lappalaisten maille vai Pirkkalaan? Vai olivatko he kenties pahaa aavistamatta kokemassa ansojaan vai tekemässä lappalaisten kanssa kauppoja talven varalle? Mutta missä siinä tapauksessa olivat lapset ja naiset - eivät he kai sentään kulkeneet miestensä mukana?" (s. 217)

Sarja sijoittuu rautakauden aikaan, ja historiallinen viitekehys ja ajankuva ovat olleet ehdottomasti plussaa molemmille lukemilleni Valkaman kirjoille. Kirjojen lopussa on lyhyesti kerrottu juoneen liittyvistä paikoista ja historiallisista henkilöistä, ja näitä tietoiskuja on ollut kiva lukea. Useinhan tätä fakta-ainesta koetetaan ympätä juoneen mukaan, mutta itse pidin tästä ratkaisusta enemmän, Nyt kirjan tapahtumat rullaavat sujuvasti eteenpäin, ilman luennoinnin tympeää sivumakua. Oma rautakausitietouteni on ollut heppoista, joten viihdyttävän seikkailuannoksen jälkeen on ollut ihan kiva lukea hieman "asiaa" kirjan aikakauden oloista.

Linnavuoren Tuuli juoni oli mielestäni hajanaisempi kuin Itämeren Auri -kirjassa. Tapahtumat olivat sotaisempia, enkä jaksanut kiinnostua sotajuonitteluista niin paljon kuin Aurin parantajan ammatista tai matkasta viikinkien maille. Kirja oli silti leppoisaa luettavaa, ja täytyypä sanoa, että olen hieman yllättänyt siitä, että löysin itseni lukemasta tämmöistä viihteellistä historiallista sarjaa. Tyylilaji ei ole liiemmin kulunut käsissäni, mutta kenties Aurin ja Tuulin tarinoissa oli sen vuoksi pientä uutuuden viehätystä. Tänä kesänä on listailtu hömppäkirjoja, ja nostankin Valkaman kirjat omalle hömppäsuosituslistalleni. Kevyesti eteneviä seikkailuhenkisiä kirjoja, joissa vahvat ja itsenäiset naiset etsivät omaa tietään elämässä - kyllä näitä kelpaa lukea riippukeinussa (ja syksyä odotellessa).

"Kukaan ei ota rampaa tai arpista naista vaimokseen. Tai jos löydät sellaisen miehen, pidä hänestä kiinni; taistele aina hänen rinnallaan tai kadut. Voit muuttaa mielesi, mutta et kohtaloasi. Jos selviät taistelustasi hengissä ja vastaat miehen taidolla, silloin sinua vasta vihataankin; mahtavista sankarittarista lauletaan vain, jotta miehet voivat voittaa heidät omakseen." (s. 221)


***

Helmet-haasteessa kirja sopii kohtaan 45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja.

Goodreads: 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Sain arvostelukappaleen. Kiitos kustantajalle!
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu mm. blogeissa Kirjasähkökäyrä, Kirjojen pyörteissä, Kirjakko ruispellossa ja Lumousta etsimässä
Kirjan tietoja:
Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli
Otava, 2017
363 sivua

Kommentit

  1. Minä tykkäsin enemmän Tuulista kuin Aurista. Minäkin nostaisin omalle hömppäkirjalistalleni nämä kirjat, mutta myös YA-listalle. Voihan sitä joskus viihtyäkin ja heittää aivot narikkaan, kun lukee kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viihteelliset kirjat ovat ihan paikallaan joskus. :) Kesän hömppäkirjakeskustelu on ollut hupaisaa seurattavaa, on tullut kirjavinkkejä ja vinkkejä siitä, mitä nyt kukanenkin hömppänä pitää.

      Poista
  2. Olen ollut kahden vaiheilla näiden kirjojen kanssa. Toisaalta ne ovat kiinnostavia, mutta toisaalta aikakausi ei oikein ole koskaan innostanut minua. Jätän mietintään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään voi kehuskella sillä, että nämä meidän muinaiset historianvaiheemme kovin hurjasti kiinnostaisivat. Mutta hyvin toimivaa viihdettä näköjään osataan noihinkin aikoihin sijoittaa.

      Poista
  3. Pidän historiallisista romaaneista ja miksei joskus voisi lukea jonkun kevyemmänkin sellaisen. Valkamaa en ole kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paremmin tämä minuun upposi kuin aiemmin kesällä lukemani Kolme muskettisoturia, joka kirjallisuushistoriallisilta ansioiltaan vetää kirkkaasti pidemmän korren. :) Joskus on ihan kiva lukea jotain kevyttä, ja kyllä nämä Valkaman kirjan toimivat minulle ihan samanlaisena viihdykkeenä kuin esim. dekkarit.

      Poista
  4. Kiva idea tässä sarjassa. Historialliset romaanit ovat lähellä sydäntäni, tällaista viihteellisempääkin lähestymistä voisi joskus kokeilla. Saattaa tosin olla, ettei ihan lähiaikoina yllä kärkisijoille loputtomassa kirjalistassani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoja riittää, eihän sitä kaikkea ehdi kokeilemaan. Minä olen ihan tyytyväinen, että löysin tälle kesällä tämmöisen kivan sarjan. Kesälukemistooni oli nappivalinta. :)

      Poista
  5. Nyt liikutaan sellaisella alueella, joka on mulle ihan täysin vierasta. Sen tähden varmaan olisi hyvä kaivautua hieman ulos poterostaan ja lukea vaikkapa juuri tämä kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos poterosta ulos kurkistelu kiinnostaa, niin sarjan aloitusosa Itämeren Auri sopii mielestäni siihen tarkoitukseen paremmin. ;)

      Poista
  6. En ole näitä Valkaman kirjoja lukenut, mutta viime lauantaina Hel-YA!-tapahtumassa kuuntelin ilolla häntä paneelikeskustelussa ja aloin miettiä, että ehkäpä kannattaisi sittenkin tsekata... Aloittanen kuitenkin ensimmäisestä osasta, jahka jossain välissä on jonkin verran aukkoa lukupinossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa, että Valkama oli Hel-YA!:ssa mukana. En ainakaan itse mieltänyt näitä kirjoja YA:ksi, pidin pikemminkin ihan semmoisena romanttisviritteisenä historiallisena viihteenä.

      Poista
  7. Ihan uusi tuttavuus tämä kirjailija ja nämä kirjat. Ei varsinaisesti kiinnosta tällainen kirjallisuus, kai. Tai ehkä olen rajoittunut ja ennakkoluuloinen, sillä olen pitänyt lukemistani Kaari Utrion kirjoista ja olen kai hieman jämähtänyt, sillä kun tekee mieli lukea Suomeen sijoittuvaa historiallista romaania, niin tarttunen Utrioon (olen melko myöhäisherännäinen Utrionkin suhteen eli ekani luin vasta muutama vuosi sitten).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä voi itsekään kuluttavani tätä tyylilajia mitenkään ylenpalttisen paljon. :) Kaari Utrio on jäänyt minulle aika vieraaksi, mutta tänä kesänä luin yhden kesäpaikan vaihtohyllystä Pappilan neidot -nimisen kirjan. Oli semmoinen kotikutoinen Ylpeys ja ennakkoluulo -mukaelma, jossa varmaan tehtiin ennätys rakastumisen nopeudessa... :D blogijuttua ei ole (eikä kai tulekaan), mutta suurta Utrio-innostusta ei päässyt syntymään.

      Poista

  8. Perinteisesti en ole ollut oikein innostunut tähän vanhempaan historiaan liittyvistä historiallisista romaaneista. Mutta Paula Havasteen myötä olen jo päässyt keskiajan kynnykselle ja ihastunut ainakin Havasteen tapaan kirjoittaa historiallista romaania. Sitä taustaa vasten tätäkin voisi kokeilla. Jostakin syystä kansi on sellainen, että se antaa vähän liiankin hömppämäisen vaikutulman (vaikka kaikki kunnia hömpälle!!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on Havasteen sarja tutustumislistalla. Ostin kesällä yhteisnidepokkarin, jossa on sarjan kaksi ensimmäistä osaa. Jospa vaikka syksyllä tulisi luettua. :) Joo, Valkaman sarjan kannet eivät ehkä ole ne kaikkein parhaimmat... siis kevyttä luettavaahan nämä ovat, mutteivät sentään ihan mitään Harlekiini-osastoa. :)

      Poista
  9. Minulla ovat molemmat vielä lukematta. Itämeren Auri sentään jo ekirjana Kobossa odottamassa sopivaa hetkeä. Minä olen taas viime vuosina innostunut "historiallisesta hömpästä". Jossain vaiheessa oli muutaman vuoden tauko, kun taisin saada nuorena Utrion kirjoista kiintiön täyteen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen jotenkin onnistunut ohittamaan Utrion kirjat. Luulen, että aikoinaan Angelica-sarja otti niiden paikan. :D Nyt kesällä luin kyllä yhden Utrion (Pappilan neidot), mutta se oli niin kepoista tavaraa etten viitsinyt edes blogiin kirjoitella mitään.

      Poista
  10. Mulla on ihan sama tilanne kuin Katriinalla. Jokin näissä kiinnostaa, ja luen historiallisia romaaneja, mutta tämä rauta-aika on ehkä vähän turhan kaukaista. Ekassa tökkii se parantajan rooli, mutta sotasuunnitelmia nyt en ainakaan jaksa lukea... taitaa Aurikin painua alemmas lukupinossa taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkäsin Itämeren Aurin parantajahommista ja ylipäänsä kirjan luonnonläheisyydestä. Siksi vähän yllätyinkin, kun tämä toinen kirja oli niin eri maata, oli näitä sotaisempia juonikuvioita. Vähän rauhallisempi linja olisi sopinut minulle. :)

      Poista
  11. Onkos se vähän veteen piirretty viiva, tuommoinen hömpäksi nimittely? Jos juoni toimii ja vetää ja faktat ovat niin kohdallaan että lukija oppii uutta, ja vielä lukeminen vielä irroittaa arjesta, niin eipä ole aika mennyt hukkaan. Tuo "ajan hukkaaminen" kun on joskus minusta ollut jonkinmoinen hömpän kriteeri.

    Minulla on niin monta Enni Mustosta vielä jonossa, ettei vielä ole tämän aika. Listalle pääsee ;-)

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hömppän ja "muun" raja on varmasti häilyväinen, lukijasta riippuva. Hömppää tai ei, jos kirja miellyttää niin silloin ei lukeminen ole minustakaan mennyt hukkaan. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.