3 x lyhytarvio: novelleja, kauhua ja romaani

Niputin tähän postaukseen kolme keskikastin lukuelämystä. Haluan pienentää bloggausjonoani, ja ja näiden kirjojen kohdalla lyhytarvio riittää mielestäni mainiosti. Olisin voinut jopa jättää bloggaamisen kokonaan väliin tämän kolmikon kohdalla, mutta halusin kirjat mukaan lukuhaasteisiin. Lukuhaastenipotus, mikä ihana syy bloggaamiseen!


Maarit Verrosen Kulkureita ja Unohtajia (Kirjayhtymä, 1996) on novellikokoelma, tai takakannen mukaan kertomuskokoelma. Tarinat saattavat liittyvät toisiinsa, mutta kirja ei ole selväpiirteinen alusta loppuun kertomus. Pikemminkin kaikkea muuta. Matkalla olon teema nousee novelleissa usein esille, ja tarinoiden päähenkilöt tuntuvat haparoivan todellisuudessa, koettavat ottaa siitä kiinni vaikka maailma lähes pakenee alta. Omalaatuinen kirja, josta tavallaan pidin mutta josta silti oli vaikeaa saada otetta. Verrosen rauhallinen kerronta on todella kaunista, ja välillä tuntui, että kirja oli lukemisen arvoinen pelkästään sen vuoksi.

Mikael Niemen Verenimijät (Schildts, 2003) on jatko-osa nuorten kauhukirjalle Kirkon piru. Kirkon pirusta pidin keskivertoa enemmän, mutta jatko-osassa Niemi tuntui kääntäneen juonenkehittelyn suhteen nupit kaakkoon ja tapahtumat menivät liian överiksi minun makuuni. Kirkon pirussa oltiin aika paljon kiinni normaalielämässä, mutta Verenimijät huiteli lähes yksinomaan outojen otusten jäljillä. Pajalan metsissä sattuu ja tapahtuu, kun Simon, Matti ja Malin alkavat selvittämään vanhaa sukukirousta.

"Ja Rolfi huusi! Hiusten alla ei ollut selkää. Selkäpuoli oli ontto kuin laho tukki, ammottava lihainen reikä olkapäiltä alas vyötärölle asti, kammottava haava joka jatkui reisien yli kantapäihin. Ja vasta nyt Rolfi huomasi, että nainen oli alasti. Se mitä hän oli luullut vaatteiksi olikin hometta ja rupista jäkälää, joka peitti naisen ihon. Vain kasvot olivat paljaat, mutta kun Rolfi hipaisi poskea, nainen puraisi, iski kiinni käteen kuin ilves, ja kun Rolfi tunsi lämpimän noron alkavan valua kädestään, nainen oli jo kaukana poissa." (s. 76 - 77)

Puuh! Näitä ja hurjempiakin kohtauksia riitti kirjassa yllin kyllin ja olin lähinnä helpottunut, kun kirja loppui. Olen tullut siihen tulokseen, että olen kauhun suhteen keskitien lukija: pieni annos kauhua piristää kirjaa, mutta liika kauhu työntää luotaan. Vähemmän kierroksia, ja Verenimijät olisi ollut enemmän minun kirjani.


W. Somerset Maughamin Kirjava huntu (Otava, 2007) on nuoren naisen kasvukertomus lähes sadan vuoden takaa (kirja on ilmestynyt alunperin vuonna 1925). Kirjan keskiössä on kaunis seurapiirineito Kitty, joka tavoittelee aikansa hyvää naimakauppaa ja päätyy viimein hätäpäissään avioliittoon Walterin kanssa. Walter on lääkäri, ja hän suuntaa nuorikkonsa kanssa Shanghaihin. Kirjan alkukohtauksessa päästään seuraamaan kaukomailla kehittyneitä parisuhdesotkuja, sillä rakastunut Kitty jää kiinni pettäessään miestään. 

Kirjan sivuilla piirtyy monenlaisia luonnekuvia, ja tarinan henkilöiden raadollinen käyttäytyminen ei anna heistä kovin imartelevaa kuvaa. Odotin kirjan tarjoavan enemmän itämaisia tunnelmia, mutta suurin osa juonta käsittelikin ihmissuhdekuvioita. Loppupuolella onneksi kuvattiin länsimaisen lääketieteen kohtaamista paikallisten, alkeellisten olojen kanssa, joten kirja ei jäänyt pelkän seurapiiritarinan asteelle. Kerronta oli napakkaa, ja lyhyet luvut tuntuivat usein loppuvan ennen kuin olivat alkaneetkaan. Kirja on silti kestänyt yllättävän hyvin aikaa, ja pidin sen viehättävän vanhanaikaisesta tunnelmasta.

***

Osallistun Mikael Niemen kirjalla Hämärän jälkeen -haasteeseen. Kirjava huntu -kirja tuo minulle haastepisteen Kurjen siivellä -haasteeseen. Kirjan pohjalta on tehty elokuva, joten saan pisteen myös Seitsämännen taiteen tarinat -haasteeseen. Tässä elokuvan traileri (sen perusteella elokuvan henkilöt eivät aivan vastaa omia mielikuviani, mutta leffa näyttää noudattelevan kirjan juonta):


Goodreads: Kaikki kirjat saavat 3 tähteä
Mistä kirjat minulle? Lainasin kirjastosta
Muualla verkossa:
* Verrosen kirjaa on luettu blogissa Tarinoiden taikaa
* Kirjavaa huntua on luettu blogeissa Vinttikamarissa, Täällä toisen tähden alla  
Kirjojen tietoja:

Maarit Verronen: Kulkureita & Unohtajia
Kirjayhtymä, 1996
137 sivua

Mikael Niemi: Blodsugarna (1997)
Suomennos Tuula Kojo
Schildts, 2003
303 sivua

W. Somerset Maugham: The Painted Veil (1925)
Suomennos Helvi Vasara
Otava, 2007
287 sivua

Kommentit

  1. Olen myös niputtamassa kolme kirjaa samaan postaukseen, sillä postattavia kirjoja kasaantuu ja tällä hetkellä en kauaa pysty koneen ääressä olemaan, mutta jonkun jutun haluan julkaista jo. Mitään noista en ole lukenut, mutta Kirjavan hunnun katsoin elokuvana, aika laahaava. Edward Norton oli ainoastaan kiinnostavaa katseltavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäaika aiheutti minulle bloggausjonoa, josta en ole päässyt eroon. Tasapainoilen nyt sitten vastikään luettujen ja vanhempien bloggaamattomien välillä. Tässä jutussa oli sekä vanhoja ja vähän tuoreempia tapauksia (eli luin Kirjavan hunnun kesäkuussa!). :) Minua tuo Kirjavan hunnun leffaversio ei alkanut kiinnostaa. Leffassa tosin lienee enemmän idän eksotiikkaa kuin kirjassa.

      Poista
  2. Kirjava huntu lienee ollut kuitenkin aikanaan suosittu...otaksun. Muistan, että se oli kotinikin kirjahyllyssä, mutta äiti siirsi sen ja muutaman muun ihan ylös odottamaan mun kasvamista:) Nyt en enää edes muista, luinko kirjan, katsoinko elokuvan vai miten meni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ollut kotihyllyssä lainkaan Maughamin kirjoja, tai en ainakaan muista. Mutta aikuisiällä olen lukenut häneltä mm. Näyttelijättären, ja se oli minusta Kirjavaa huntua parempi. Siitäkin on elokuvaversio, jota tosin en ole nähnyt.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.