Oksan hyllyltä

Pinon päällimmäinen -blogissa alkoi vuosi sitten Kurjen siivellä -lukuhaaste, jossa haastettiin lukemaan Itä-Aasian maihin (Kiina, Japani, Taiwan, Hong Kong, Macao, Mongolia, Pohjois- ja Etelä-Korea) liittyvää kirjallisuutta. Haaste jatkuu vielä muutaman viikon (viimeinen haastepäivä on 30.12.2016), mutta tiedän etten enää saa loppuvuoden aikana kartutettua omaa luettujen pinoani. Siispä päätin tehdä haastekoonnin jo nyt. Lukupinoni kirjoissa vieraillaan harvoin missään osassa Aasiaa, joten arvasin, että haaste tulee olemaan minulle haastava. Täytyy myöntää, etten kovin aktiivisesti koettanut laajentaa lukureviirini minulle eksoottisiin maihin, ja haastesaaliista muodostui hyvin Japani-keskeinen. Luettujen määräksi kertyi lopulta neljä kirjaa: Japani: Takashi Hiraide: Kissavieras Jun’ichirō Tanizaki: Avain Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet Kiina: Somerset W. Maugham: Kirjava huntu Näistä paras kirja minulle oli ehdottomasti Tanizakin Avain , joka o...

Ilmoitusasia: olen lukenut ensimmäisen kirjani Haruki Murakamin tuotannosta. Aloituskirjan kunnia lankesi pari vuotta sitten suomeksi ilmestyneelle kirjalle Värittömän miehen vaellusvuodet (Tammi, 2014). Valitsin kirjan Oulun kaupunginkirjaston lukuoppaan suosituksen perusteella. Pyysin lukuoppaalta vinkkejä hyvistä lukuromaaneista, ja sellainen Värittömän miehen vaellusvuodet oli. Kiitos siis onnistuneesta lukusuosituksesta! Täytyy myöntää, että olen viime vuosina onnistunut kasaamaan pääni sisälle ennakkoluuloja Murakamin kirjoja kohtaan. Lukemieni blogijuttujen perusteella osa kirjoista on vähintäänkin erikoisia (öh, jostain minulle ovat jääneet mieleen leijuvat sammakot?!) sellaisella tavalla, jota en ole kokenut omakseni, joten olin pitkään kahden vaiheilla Murakamin suhteen. Kokeillako vai jättääkö sikseen? Uteliaisuus voitti, ja kun kirjan kansiliepeen juonikuvaus ei sisältänyt viittauksia yltiöomituiseen ainekseen, varasin kirjan luettavakseni. "Tsukuru Tazakia ...

Niputin tähän postaukseen kolme keskikastin lukuelämystä. Haluan pienentää bloggausjonoani, ja ja näiden kirjojen kohdalla lyhytarvio riittää mielestäni mainiosti. Olisin voinut jopa jättää bloggaamisen kokonaan väliin tämän kolmikon kohdalla, mutta halusin kirjat mukaan lukuhaasteisiin. Lukuhaastenipotus, mikä ihana syy bloggaamiseen! Maarit Verrosen Kulkureita ja Unohtajia (Kirjayhtymä, 1996) on novellikokoelma, tai takakannen mukaan kertomuskokoelma. Tarinat saattavat liittyvät toisiinsa, mutta kirja ei ole selväpiirteinen alusta loppuun kertomus. Pikemminkin kaikkea muuta. Matkalla olon teema nousee novelleissa usein esille, ja tarinoiden päähenkilöt tuntuvat haparoivan todellisuudessa, koettavat ottaa siitä kiinni vaikka maailma lähes pakenee alta. Omalaatuinen kirja, josta tavallaan pidin mutta josta silti oli vaikeaa saada otetta. Verrosen rauhallinen kerronta on todella kaunista, ja välillä tuntui, että kirja oli lukemisen arvoinen pelkästään sen vuoksi. Mikael Niem...

Jun’ichirō Tanizakin Avain (Tammi, 2010/1956) on herkullinen pienoisromaani avioliittotarinoiden ystäville. Kirja on kirjoitettu päiväkirjan muotoon, ja lukija pääsee tutustumaan peräti kahden henkilön päiväkirjoihin. Kirjoittajina ovat aviopari, ja heidän yhteiselonsa on meikäläisittäin eksoottista: toisen tekemisiä pohditaan kynä ja riisipaperi sauhuten omassa päiväkirjassa sen sijaan että puhuttaisiin asiat suoraan. Päiväkirjoissa pohdistaan mm. lukeeko toinen salaa kirjoittajan päiväkirjaa ja pitääkö toinen kenties omaa päiväkirjaansa... kovin kaukana ollaan nykyaikaisesta (facebook yms some)kommunikaatiosta. "Mutta nyt - miksi hänen piti pudottaa avain tuommoiseen paikkaan? Onko hän muuttanut mieltään ja päättänyt, että minun on luettava se? Ehkä hän tajuaa että minä kieltäytyisin jos hän pyytäisi, joten hän nyt kehottaa minua: "Voit lukea sen itseksesi - tässä on avain." Merkitseekö se, että hän kuvittelee etten minä aikaisemmin ole sitä löytänyt? Ei, pikem...

"Jos matkusti junalla Shinjukun asemalta lounaaseen, jäi pois pienellä asemalla, jolla pikavuorot eivät pysähtyneet, ja käveli etelää kohti kymmenisen minuuttia, saapui pienelle mäelle. Sen jälkeen oli ylitettävä viistoon itä-länsisuunnassa kulkeva katu, joka oli aina hieman vilkkaammin liikennöity. Sitten seurasi pieni alamäki: laskeuduttiin noin seitsemänkymmentä metriä varsin laveaa, loivaa rinnekatua, kunnes vasemmalla näkyi vanhanaikainen portti. Taloa ympäröivän rapatun kivimuurin alaosassa oli pystysuuntaisia bambusäleitä. Juuri ennen porttia käännyttiin vasemmalle, karkeatekoisen lauta-aidan viertä kulkevalle pikkukujalle.     Vuokraamamme asumus oli tuon rapatun muurin ja lankkuaidan ympäröimän ison asuintalon piharakennus." (s. 10 - 11) Takashi Hiraiden Kissavieras (S & S, 2016) toivottaa lukijan tervetulleeksi piharakannukseen ja sen vuokralaisasukkaiden elämään. Minä astuin Kissavieraan kirjailijapariskunnan seuraan uteliaana, sillä olin jo ehtiny...