Jyrki Heino: Kelmit

Jyrki Heinon Kelmit (S & S, 2016) oli jäädä minulta lukematta, sillä Carl Wennehielm -sarjan edellinen osa Kello oli minulle pettymys ja olin jo lähes tuominnut sarjan "ei kiinnosta" -osastolle kuuluvaksi. Kelmit sattui silti eteeni kirjaston uutuushyllyssä, ja osittain uteliaisuudesta, osittain kauniin kannen ja paljon lupaavan alaotsikon ("tarina häikäilemättömästä juonittelusta ja ilkeämielisistä teoista, joiden selvittelyyn luutnantti Carl Wennehielm ryhtyy Turussa vuonna 1800") ansiosta päätin kokeilla kirjaa. Onneksi kokeilin, sillä Kelmit yllätti minut iloisesti: historiallinen Turku heräsi eloon kirjan sivuilla ja luutnantti Carl Wennehielmin jäyhän rauhallinen charmi puri minuun erinomaisesti. Eli pääsin samantyylisiin ja jopa parempiin lukutunnelmiin kuin sarjan aloitusosassa.

Heti kirjan alkusivuilla käy selväksi, että Wennehielm on jäänyt leskeksi sitten sarjan edellisen osan tapahtumien. Täytyy myöntää, että tämä oli minulle helpotus. Muistelen miettineeni Kellon luettuani, että onpas harmillista, jos poikamiehen imagon minun silmissäni omaava Wennehielm vyöryttää lukijalle sarjan seuraavissa osissa perhe-elämänsä sattumuksia juonen täydeltä. En ollut ajatuksesta laisinkaan innoissani, mutta onneksi luutnantti Wennehielmin hivenen surumielinen hahmo vain kiillotti kuvaansa Kelmien myötä. Wennehielm näet on saanut huollettavakseen tyttären, ja pienessä sivuroolissa esiintynyt Sofia Eleanora oli mielestäni viehko lisä luutnantin luonnekuvaan ja talouteen.

Kelmien dekkarijuoni käynnistyy verkkaisesti, mutta sehän kuuluu asiaan Wennehielm-kirjoissa. Muutama epäilyttävä kuolemantapaus, merkillinen mystikko Junelin ja Ronperin kauppahuoneen salamyhkäiset toimet pitivät mielenkiintoni yllä, ja erityisen tyytyväinen olin siihen, miten saumattomasti historiallinen ajankuva punoutui juonikuvioihin. Kelmit kuljetti Wennehielmiä jouhevasti aina Tukholmaan asti, ja minulle Kelmit oli kirkkaasti sarjan tähän mennessä paras osa.

En useinkaan innostu historiallisista kaunokirjoista, mutta Wennehielm-sarja sai minusta jälleen ystävän tämän uusimman osan myötä. Wennehielmin hahmo kannattelee sarjaa tyylikkäästi, ja pidän kovasti siitä, ettei hillitty luutnantti ole mikään yli-inhimillinen Sherlock Holmes -klooni vaan ainoastaan oikeudenmukainen ja hyvällä järjenjuoksulla varustettu aatelismies. Hän joutuu mystikko Junelinin lumoihin siinä missä muutkin kuolevaiset, ja oudot varoituskirjeet saavat hänet tolaltaan:

"Kirja karkoitti unen Wennehielmin silmistä ja nosti metallisen maun hänen suuhunsa. Luutnantin kädet tärisivät aavistuksen verran, kun hän rypisti paperin nyrkkiinsä. Viesti ei sisältänyt mitään uutta, mutta sai hänet silti voimaan pahoin. Hetken pohdittuaan Wennehielm ymmärsi toiminnan pirullisuuden. Viestin ainoa tarkoitus oli pilata häneltä yöunet ja suistaa hänet raiteiltaan. Oivallus rauhoitti luutnanttia hieman. Hän etsi paloviinapullon uudelleen käsiinsä ja kulautti sisuksiinsa parikin pikarillista samalla vannoen, ettei missään tapauksessa antaisi juonen onnistua. Silti luutnantti Wennehielm nukahti vasta aamun jo valjettua." (s. 121)

Historiallisista dekkareista pitäville suosittelen lämpimästi Kelmejä. Kirja toimii mielestäni hyvin myös itsenäisenä romaanina, vaikka edellisten osien tapahtumien tunteminen toki syventää henkilöiden luonnekuvia ja keskinäisiä suhteita. Kelmit saa minulta neljä tähteä Goodreadsiin.

Bloggaukseni Wennehielm-sarjan aiemmista osista:

Jyrki Heino: Kellari
Jyrki Heino: Kello

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle? Kirjaston kirja
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogeissa Kirjasähkökäyrä, Kirjareppu
Kirjan tietoja:
Jyrki Heino: Kelmit eli tarina häikäilemättömästä juonittelusta ja ilkeämielisistä teoista, joiden selvittelyyn luutnantti Carl Wennehielm ryhtyy Turussa vuonna 1800.
S & S, 2016
272 sivua