David Mitchell: Jacob de Zoetin tuhat syksyä
Vuoden ensimmäinen kirja blogissani on viiden tähden kirjallinen aikamatka Japaniin, Dejiman kauppa-asemalle vuoteen 1799. David Mitchellin uusin suomennettu romaani Jacob de Zoetin tuhat syksyä (Sammakko, 2014) sijoittuu hollantilaisten hallitsemalle pienelle saarekkeelle, joka oli kirjan tapahtumien aikaan Japanin portti maailmalle. Kirjan alussa kauppa-asemalle saapuu kirjuriksi nuori hollantilainen, Jacob de Zoet. De Zoetin tarkoituksena on kartuttaa omaisuuttaan, jotta hän voi kotimaahansa palattuaan mennä naimisiin Anna-neitosen kanssa. Dejimalla de Zoetia odottaa tiukan hierarkkinen yhteisö, jonka toimia japanilaiset seuraavat ja kontrolloivat tiiviisti. Kokemattomuuttaan de Zoet joutuu pelinappulaksi taistelussa vallasta ja mammonasta, ja myös hänen tunne-elämänsä ajautuu myrskyyn nimeltä Orito.
"Shogunin vastaus uhkavaatimukseeni on viesti minulle", Vorstenbosch valittaa. "Miksi putken sisään rullatun paperiarkin pitää viettää yö ylivalvojan talossa kuin hemmoteltu vieras? Jos se saapui eilisiltana, miksi sitä ei tuotu minulle heti?" Koska, Jacob ajattelee, shogunaalinen julkilausuma vastaa vastaa paavillista julistusta ja olisi kuolemalla rangaistava maanpetos evätä siltä asianmukaiset juhlamenot. Hän pitää kuitenkin suunsa kiinni: viime päivinä Jacob on huomannut lisääntyvän viileyden suosijansa asenteessa häntä kohtaan. Kehitys on hienovaraista: ylistävä sana Peter Fischerille siellä, tyly huomautus Jacobille täällä, mutta entinen "korvaamaton de Zoet" pelkää sädekehänsä olevan himmenemässä." (s. 113)
Jacobin Japanin-vuosien myötä lukijalle avautuvat japanilaiset tavat ja kulttuuri. Mitchell on laittanut kaukaisen ajan tapoja ja tottumuksia todella taitavasti tarinaan mukaan. Yhtään ei ollut luennoinnin makua, vaan tietomuruset sulautuivat kauniisti osaksi juonenkehittelyä. Esimerkiksi japanilainen keskustelutyyli, jossa sanot kertovat yhtä ja oma mieli toista, tuotiin taitavasti esille dialogeissa. Kursivoidut ajatukset paljastivat lukijalle, mitä henkilöt oikeasti miettivät asioista, ja keskusteluissa oli näin useampi taso mukana.
Juoni eteni hitaasti ja polveillen, ja pidin tavattomasti siitä, että tapahtumille annettiin aikaa kehittyä. Historiallisen aineksen lisäksi kirjassa oli mausteena rikoksia ja rakkautta japanilaiseen tyyliin. Shiranui-vuorten salaperäisen yhteisön toimet eivät silti hallinneet liikaa kirjan sisältöä, ja Jacobin kohtalokas rakastuminenkin jäi omassa lukukokemuksessani aika etäiseksi. Sen sijaan siinä korostui kahden tyystin kulttuurin kohtaaminen sekä yksilöiden ja jopa kansakuntien valtataistelut. Kirja kertoo nimihenkilönsä haikeasävyisen tarinan, mutta avaa lukijalle myös laajempia näkymiä vieraaseen, menneeseen ajanjaksoon.
Jacob de Zoetin tuhat syksyä oli kiehtova kirja monin tavoin, ja kirja kestää vaivatta useamman lukukerran. Historiallisten romaanien ystäville suosittelen tätä kirjaa lämpimästi!
"Shogunin vastaus uhkavaatimukseeni on viesti minulle", Vorstenbosch valittaa. "Miksi putken sisään rullatun paperiarkin pitää viettää yö ylivalvojan talossa kuin hemmoteltu vieras? Jos se saapui eilisiltana, miksi sitä ei tuotu minulle heti?" Koska, Jacob ajattelee, shogunaalinen julkilausuma vastaa vastaa paavillista julistusta ja olisi kuolemalla rangaistava maanpetos evätä siltä asianmukaiset juhlamenot. Hän pitää kuitenkin suunsa kiinni: viime päivinä Jacob on huomannut lisääntyvän viileyden suosijansa asenteessa häntä kohtaan. Kehitys on hienovaraista: ylistävä sana Peter Fischerille siellä, tyly huomautus Jacobille täällä, mutta entinen "korvaamaton de Zoet" pelkää sädekehänsä olevan himmenemässä." (s. 113)
Jacobin Japanin-vuosien myötä lukijalle avautuvat japanilaiset tavat ja kulttuuri. Mitchell on laittanut kaukaisen ajan tapoja ja tottumuksia todella taitavasti tarinaan mukaan. Yhtään ei ollut luennoinnin makua, vaan tietomuruset sulautuivat kauniisti osaksi juonenkehittelyä. Esimerkiksi japanilainen keskustelutyyli, jossa sanot kertovat yhtä ja oma mieli toista, tuotiin taitavasti esille dialogeissa. Kursivoidut ajatukset paljastivat lukijalle, mitä henkilöt oikeasti miettivät asioista, ja keskusteluissa oli näin useampi taso mukana.
Juoni eteni hitaasti ja polveillen, ja pidin tavattomasti siitä, että tapahtumille annettiin aikaa kehittyä. Historiallisen aineksen lisäksi kirjassa oli mausteena rikoksia ja rakkautta japanilaiseen tyyliin. Shiranui-vuorten salaperäisen yhteisön toimet eivät silti hallinneet liikaa kirjan sisältöä, ja Jacobin kohtalokas rakastuminenkin jäi omassa lukukokemuksessani aika etäiseksi. Sen sijaan siinä korostui kahden tyystin kulttuurin kohtaaminen sekä yksilöiden ja jopa kansakuntien valtataistelut. Kirja kertoo nimihenkilönsä haikeasävyisen tarinan, mutta avaa lukijalle myös laajempia näkymiä vieraaseen, menneeseen ajanjaksoon.
Jacob de Zoetin tuhat syksyä oli kiehtova kirja monin tavoin, ja kirja kestää vaivatta useamman lukukerran. Historiallisten romaanien ystäville suosittelen tätä kirjaa lämpimästi!
Koska Mitchell kirjoittaa niin hyvin, aion lukea tänä vuonna sen yhden jo ilmestyneen suomennoksen, joka minulta on vielä lukematta eli Pilvikartaston (Sammakko, 2008). Vinkkaan tähän loppuun myös Mitchellin kirjaa Black Swan Green, joka oli yksi vuoden 2013 hyvistä lukuelämyksistäni.
Goodreads: 5 tähteä
Mistä kirja minulle? Oma ostos.
Muualla verkossa: Kirjaa on luettu blogissa Eniten minua kiinnostaa tie.
Kirjan tietoja:
David Mitchell: The Thousand Autums of Jacob de Zoet (2010)
Suomennos Tuukka Toppari & Erkki Värrälä
Sammakko, 2014
560 sivua
Suketuksen eilinen teksti jo vakuutti ja tämän jälkeen viimeistään laitan kirjan oikein ostoslistalle. :) Olen lukenut Mitchelliltä Ghostwrittenin ja Pilvikartaston ja ollut molempien jäljiltä hieman hämmentyneen vaikuttunut.
VastaaPoistaKiva, jos innostut hankkimaan tämän. Tälle hienolle kirjalle toivoisin paljon lukijoita ja blogijuttuja. Pilvikartaston aion ehdottomasti lukea tänä vuonna. Löysin siitä divarista oikein hyväkuntoisen kappaleen.
PoistaTämä on niin hieno! Mitchell on nyt lunastanut paikkansa lempikirjailijoideni joukossa, sillä viime vuonna luin myös Pilvikartaston, joka vaikutti todella syvälle.
VastaaPoistaMutta voi Jacob... kaikkea hän sai kokea.
Mitchell on minullekin semmoinen takuuvarma nimi. :) Jännittävän erilaisia kirjoja hän kirjoittaa. Aiemmin lukemani Black Swan Green oli aivan erilainen, ja Pilvikartasto ymmärtääkseni on myös jotain muuta kuin nämä kaksi. Mutta enpä minä ns. samaa kirjaa haluakaan lukea aina vain uudelleen.
Poista