5. heinäkuuta 2013

D. Mitchell: Black Swan Green

Ylenpalttista hehkutusta sisältävät kansitekstit saavat minulta skeptisen vastaanoton. Kirjan sisältö kun ei aina onnistu lunastamaan lupauksia vaan lukukokemuksen jälkimauksi jää jotain tyyliin 'näitähän on tullut luettua, korkeintaan hivenen keskivertoa parempi opus'. Niinpä tartuin epäillen kirjastosta mukaan tarttuneeseen David Mitchellin Black Swan Green -kirjaan (Sammakko, 2008), josta The Times on sanonut: 'Valovoimaisen kaunis romaani' ja joka Guardianin mielestä oli 'loisteliasta ja ihmeellistä'.

Valovoimaista ja ihmeellistä? Hmm, jäyhä suomalainen lukija ei oikein taivu tällaisia ylisanoja allekirjoittamaan, mutta kirja oli erittäin positiivinen yllätys. Lapsuuskuvaus Englannin 1980-luvun maaseudulta, jonka kerronta vie mukanaan - tälle tarinalle lukisin mieluusti jatkoa! Päähenkilönä ja kertojana on kirjan alussa 13-vuotta täyttävä Jason Tyler, jonka kirjalliset luku-ja runoiluharrastukset eivät ole asioita, joilla saavutettaisiin suosiota ikätovereiden keskuudessa. Jason kirjoittelee runoja seurakuntalehteen salanimellä, keskittyy peittelemään änkytystään ja koettaa vaikuttaa sopivan coolilta koulussa, vaikka onkin huippuoppilaiden ryhmässä.

Mitchell todella onnistuu luomaan elävän kuvan Englannin maaseudun kouluelämästä ja Jasonin luovimisesta arjen haasteiden keskellä. Aikuisuuteen kuuluvat asiat kuten vanhempien keskinäiset ongelmat ja Falklandin sota linkittyvät luontevasti tarinaan mukaan 13-vuotiaan silmin koettuna. Lopputuloksena on erittäin vetävästi kerrottu tarina, jonka yhtenä herkullisena yksityiskohtana ovat Jasonin päänsisäiset huomautukset 'Pyöveliltä', 'Madolta' ja 'Syntymättömältä kaksoselta'.

Kirjan sävy on mielestäni optimistinen ja kerronnasta löytyy huumoria. Mainiota seuraa kesäpäivinä! Takakannen liepeestä huomasin, että vastikään elokuvissa pyörinyt Pilvikartasto on myös Mitchellin teos. Elokuvan pituus ei houkutellut minua teatteriin, mutta luulenpa etsiväni Pilvikartaston käsiini jossain vaiheessa.

Goodreads: 4 tähteä
Mistä kirja minulle: Kirjaston kirja
Kirjan tietoja:
David Mitchell: Black Swan Green (2006)
Suomennos Tarja Lipponen
Sammakko, 2008
383 sivua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...