Oksan hyllyltä

Ullan luetut kirjat -blogissa pyörähti loppusyksyllä käyntiin mukava Talven lukuhaaste , jossa haastettiin lukemaan syksyyn, talveen ja jouluun liittyviä kirjoja. Joulun suhteen olin ennakolta epäileväinen, sillä en yleensä innostu joulusta kirjoissa tai niiden ulkopuolella. Mutta sainpas luettua kaksi joulukirjaa hieman kuin vahingossa. Ja kirjoja kertyi myös syksyyn ja talveen, joten luin haasteeseen yhteensä 8 kirjaa: Talvi: Naomi Lewis: Lumikuningatar Mons Kallentoft: Sydäntalven uhri Salla Simukka: Valkea kuin lumi John Steinbeck: Tyytymättömyyden talvi Joulu: Pekka Vuori: Korvatunturi Elsa Beskow: Petterin ja Lotan joulu Syksy: David Mitchell: Jacob de Zoetin tuhat syksyä Johan Bargum: Syyskesä Haastekirjojeni pino sisältää kolme lastenkirjaa (Lewis, Vuori ja Beskow). Ja kun mukana on yksi nuortenkirja, lanupuoli on harvinaisen hyvin esillä saaliissani. Lanukirjojen suosikkini on Elsa Beskowin joulukirja , joka on kaunis sekä kuvitukseltaan että tarinaltaan. ...

John Steinbeckin Tyytymättömyyden talvi (Tammi, 1983/1961) oli minulle eräs tammikuun hienoimpia lukuelämyksiä. Bloggaaminen jäi muiden kirjojen jalkoihin, mutta nyt Talven lukuhaasteen viime metreillä on syytä laittaa postaus ulos. Viiden tähden kirjoja ei tule kovin usein luettua, mutta tämän kirjan kohdalla en nähnyt mitään syytä säästellä tähtiä.  Pidin kirjan kuvailevasta, jopa leikkisästä kielestä, elävistä henkilöhahmoista ja pikkukaupungin ilmapiiristä, jota Steinbeck kuvaa varsin osuvan tuntuisesti. Olen jostain syystä mieltänyt Steinbeckin kirjat ankeiksi ja synkähköiksi, joten aloitin tätä äitini kirjahyllystä kierrätyksenä saatua kirjaa varauksellisin tuntein. Pian huomasin olleeni täysin väärässä ennakkoluulojeni kanssa, sillä luin jopa tunnelmalliset pienten hetkien kuvaukset huolella. Aina en niistä jaksa suuremmin innostua, mutta Steinbeck tuntuu tavoittavan jopa kuuraisessa jalkakäytävässä jotain olennaista ja kaunista: "Kuura, joka peitti nurmikkoja ja...

Ystävänpäivän lukumaraton alkaa olla aatoksissa jo sen verran taka-alalla, että näppiksen äärelle on kiva tulla kirjoittamaan kirjajuttuja. Vähän aikaa lukurupeaman jälkeen nimittäin tuntui, etten halua lukea riviäkään enkä kirjoittaa blogiini mitään. Taisi tulla kumpaakin lajia jonkin sortin yliannostus yhden vuorokauden aikana... mutta olihan se silti hauskaa. :) Sain luettua neljä kirjaa loppuun asti lukumaratonilla, ja tässä tulee lyhykäiset tunnelmat Salla Simukan Valkea kuin lumi -kirjasta sekä Sjónin Skugga-Baldurista . Molemmissa kirjoissa on erittäin hieno kansilehti, mutta vain Skugga-Baldur onnistui vakuuttamaan myös sisällöllään. Valkea kuin lumi (Tammi, 2013) sen sijaan oli minulle melkoinen pettymys. Kirja oli yhtä nopeaa luettavaa kuin sarjan avausosa (=syy, miksi valitsin kirjan maratonille), mutta koukut jäivät kovin vaisuiksi. Lumikki Andersson -trilogian avausosa Punainen kuin veri oli jopa yllättävän hyvä, jännittävä ja synkän uhkaava tunnelmaltaan. Sarjan k...

Tiedotus: koetan pikkuhiljaa päästä täällä blogin puolella siihen, että luetut kirjat ilmaantuvat blogiin päivän, parin viiveellä. No olipas dramaattista. :) Tässä on taustalla semmoinen minulle erikoinen tilanne, että Bloggerin luonnoksissa odottelee julkaisuaan juttuja kirjoista, jotka olen lukenut joulu-, jopa marraskuussa. Yleensä olen postaillut lukemistani kirjoista viimeistään viikon kuluttua lukemisesta, mutta joulukuussa ja vuodenvaihteen tienoilla tilanne repsahti täysin, kun oli kaikenlaista haastekoontia, arvontapostausta, katsauksia menneeseen ja tulevaan, jotka veivät tilaa kirjajutuilta. Kirjapostauksia alkoi kertyä luonnoksiin (mikä oli aiemmin hyvin harvinaista minulle) ja vaikka olen koettanut purkaa sumaa tammikuun aikana (jee,  Sarjakuvapassin postausten suhteen enää yksi odottaa luonnoksissa eli ainakin sen suhteen olen lähes saanut lukuvauhtini kiinni), kirjajuttuja on edelleen jemmassa useampia. Samaan aikaan tammikuussa lukemani kirjat ja niistä naputte...

Johan Bargumia on luettu havaintojeni mukaan muutamassa blogissa  Ullan luetut kirjat -blogin Talvi-haasteeseen. Liityn seuraan Bargumin kirjalla Syyskesä (Tammi, 1993), joka on pieni romaani suurista asioista. Veljekset Carl ja Olof kohtaavat äidin kuolinvuoteen äärellä, ja Olofin muistojen kautta palataan palataan menneisyyden kaunoihin ja salaisuuksiin. Romaanin kertojaääni on Olofin, ja muut henkilöt jäivät syrjemmälle jopa siinä määrin, että he jäivät minun lukukokemuksessani vaisuiksi. Erityisen värikkäältä persoonalta ei Olofkaan vaikuttanut, ja henkilöiden haaleus kuvastaa tunnelmiani kirjan lukemisen jälkeen. Tarina oli haikean surumielinen, jopa kaunis, mutta jotenkin siitä jäi puuttumaan se säväys, joka olisi tehnyt kirjasta minulle erityisen mieleenpainuvan lukukokemuksen. "Merilokki liiteli ohi siivet liikkumattomina ja tähyili valppaana laituria.     - Kumma kyllä, sanoin, vaikka äiti tekee tuolla kuolemaa, se... menee vain ohitse.  ...

Vuoden ensimmäinen kirja blogissani on viiden tähden kirjallinen aikamatka Japaniin, Dejiman kauppa-asemalle vuoteen 1799. David Mitchellin uusin suomennettu romaani Jacob de Zoetin tuhat syksyä (Sammakko, 2014) sijoittuu hollantilaisten hallitsemalle pienelle saarekkeelle, joka oli kirjan tapahtumien aikaan Japanin portti maailmalle. Kirjan alussa kauppa-asemalle saapuu kirjuriksi nuori hollantilainen, Jacob de Zoet. De Zoetin tarkoituksena on kartuttaa omaisuuttaan, jotta hän voi kotimaahansa palattuaan mennä naimisiin Anna-neitosen kanssa. Dejimalla de Zoetia odottaa tiukan hierarkkinen yhteisö, jonka toimia japanilaiset seuraavat ja kontrolloivat tiiviisti. Kokemattomuuttaan de Zoet joutuu pelinappulaksi taistelussa vallasta ja mammonasta, ja myös hänen tunne-elämänsä ajautuu myrskyyn nimeltä Orito. "Shogunin vastaus uhkavaatimukseeni on viesti minulle", Vorstenbosch valittaa. "Miksi putken sisään rullatun paperiarkin pitää viettää yö ylivalvojan talossa kuin hem...

"Lopulta löytyi kuusi, joka oli kaikkien mielestä hyvä. Setä Sininen kaatoi sen ja nosti sen potkukelkkaan, ja he lähtivät paluumatkalle. Mutta vähän matkan päässä Setä Sininen huomasi, että häneltä puuttui toinen kalossi. Piti lähteä takaisin kalossia etsimään. Ja löytyihän se. Se oli uponnut hankeen silloin, kun hän kaatoi kuusen." Elsa Beskowin Petterin ja Lotan Joulu (Gummerus, 1987) on ilmestynyt alkujaan vuonna 1947, ja kirjasta henkii vanhanajan joulutunnelma. Lapsoset Petteri ja Lotta asuvat Täti Vihreän, Täti Ruskean ja Täti Sinipunaisen luona, ja heillä on edessään ensimmäinen yhteinen joulunvietto. Poissa ovat hösellys tavaravuoren ympärillä, sen sijaan kuusi haetaan potkukelkalla, lahjoja nikkaroidaan omin käsin ja kuusen ympärillä pyöritään piiriä. Välitetään toisista, ollaan iloisia ja onnellisia. Kirjan tarinaan sisältyy pieni jouluinen seikkailu, kun Petteri ja Lotta lähtevät etsimään läheisestä metsästä prinssiä, joka jouluna muuttuu joulupukiksi. Tä...

Lähikirjastossani on ollut jo jonkin aikaa joulukirjoja näkyvästi esillä. En yleensä niistä suuremmin innostu, mutta päätin napata yhden kirjan mukaan lastenkirjojen teemaviikolleni . Pekka Vuoren Korvatunturi (Otava, 1999) tuntui suomalaiseen jouluun sopivalta kirjalta, joten se päätyi lukupinooni. Vuori on tehnyt kirjaan sekä kuvituksen että tekstin. Myönnän heti aluksi, että kirjan tekstiosuus jäi omassa lukukokemuksessani kuvituksen varjoon. Tekstissä kerrotaan elämästä Korvatunturilla. Millaisia tonttuja siellä asustaa, missä kääpiötontuilla on asunto, missä Joulupukki lomailee, kuinka hoituu tonttuväen pyykkipäivä ja monta muuta asiaa. Teksti ei ole jatkuvajuoninen, mutta jutut noudattavat vuodenkiertoa. Korvatunturin elämää seurataan uudestavuodesta seuraavaan jouluun. Mukavia juttuja, mutta minulle kirjan kuvitus oli se varsinainen ihastelun aihe. Näissä kuvissa on aitoa joulun taikaa, kauniita värejä, tontttufiilistä ja reipasta menoa. Vaikka en ole kovin kummoinen joului...

Tänään on valtakunnallinen Satupäivä ! Päivän tarkoitus on muistuttaa satujen tuomasta ilosta. Lähikirjastossani oli jo viikolla esillä satukirjoja, ja nappasin hyllystä mukaani H. C. Andersenin klassikkosadun Lumikuningatar (Egmont Kustannus, 2008). Klassikkostatuksesta huolimatta en ole kyseistä satua koskaan lukenut tai nähnyt missään muussakaan muodossa, joten pääsin paikkaamaan yhden sivistysaukon. Luin sadun täysin omaksi ilokseni, ja ilmeisesti myös mieheni, sillä hänestä lukupinoni alkaa muistuttaa hauskaa sillisalaattia: Lumikuningatar odotteli lukuvuoroaan sulassa sovussa vampyyrisarjakuvan, dekkarien ja 'asiallisemman' kirjallisuuden kanssa. Kuva on Satupäivän mediapankista . Lumikuningatar viehätti minua erityisesti kauniilla, herkällä kuvituksellaan, ja tässä muutama maistiainen Christian Birminghamin kynänjäljestä: Sadun sisällöstä en tiennyt etukäteen mitään, mutta yllätyin lumikuningattaren pienestä osuudesta juonenkäänteissä. Juoni tuntui ...