19. joulukuuta 2013

Avioliittojuonia-haastekoonti

Sinisen linnan kirjaston Avioliittojuonia-haaste oli ensimmäinen lukuhaaste, johon blogissani päätin osallistua. Syynä oli yksinkertaisesti se, että vaikka lukuaikaa oli jäljellä vain muutamia kuukausia, tiesin melkoisella varmuudella saavuttavani Timanttihäät-tason ennen lukuajan loppumista. Avioliittoaihe on mukava aihe, parisuhteiden kiemurat kiinnostavat - haastelukemisen kokeilukynnys ei ollut erityisen korkealla.

Mitä luin? 8 kirjaa, 3010 sivua:

Haasteen aloituspostauksessa kirjavinkkejä on luokiteltu ryhmiin, ja omat lukemiseni sijoittuvat tällä tavoin:

Klassikot - George Eliot: Middlemarch
Kriisejä - John Irving: Välisarjan avioliitto, Kate Kerrigan: Onnellisen avioliiton reseptejä, Pauliina Vanhatalo: Gallup, Diane Johnson: Le Mariage, Doris Lessing: Kesä ennen pimeää
Kolmiodraamat: Julian Barnes: Puhumalla paras
Avioliiton arkea: Dino Satriano: Eräs avioliitto

Kuinkas ollakaan, suurin osa kirjoista sujahtaa kriisiryhmään. Välttelin haasteessa synkkiä ja ankeita avioliittodraamoja, eikä näissä kriisikirjoissa vaikeuksissa kieriskelty pohjamutia myöten - jotain positiivista virettä oli aina sekoitettu juonien mausteeksi. En tietoisesti valinnut haasteeseen näin suurta määrä avioliiton ongelmiin keskittyviä kirjoja, vaan ryhmittelyn tulos oli yllätys itsellenikin. Teoriani on: ilmeisesti oma avioliittoni on 12 onnellisen vuoden jälkeen niin hyvissä kuosissa, että voin vapautuneesti tirkistellä ongelmaliittoihin kirjojen kautta. Millaisia liittoja kirjoista sitten löytyi?

 Onnellisin ja herttaisin avioliitto - Dino Satriano: Eräs avioliitto. Avioliitto italialais-suomalaiseen tapaan höystettynä kahden kulttuurin erityispiirteillä. Hyvän mielen kirja!

Pirullisin kolmiodraama - Julian Barnes: Puhumalla paras. Näennäisen humoristinen kuvaus kolmiodraamasta, jonka osallisina ovat mies, hänen paras ystävänsä ja nainen, joka on ensin toisen ja sitten sen toisen kanssa.

Arkisin avioliitto/erokuvaus - Pauliina Vanhatalo: Gallup. Jäi tunne, että tämä olisi voinut tapahtua naapurissa. Niin tuttuja suomalaisia arjen sävyjä.

Intohimoisin parinvaihto - John Irving: Välisarjan avioliitto. Rakkauden painiottelu.

Ranskalaisin avioliitto - Diane Johnson: Le Mariage. Parisuhde, pari suhdetta? Kaikki on mahdollista, kun liikutaan Pariisin lähistöllä.

Syväluotaus naisen avioliittokokemukseen - Doris Lessing: Kesä ennen pimeää. Nainen puhuu ja pohtii, mies väistyköön sivulauseeseen.

Yhteiskunnallisin avioliitto - George Eliot: Middlemarch. Romaani aikakaudelta, jolloin avioliitto määritteli voimakkaasti naisen yhteiskunnallista asemaa.

Avioliittoon sopeutumisen tuskaa - Kate Kerrigan: Onnellisen avioliiton reseptejä. No mutta hyvä ruokahan auttaa pulmaan jos toiseenkin.

Omat TOP3-listani on (tässä järjestyksessä): Julian Barnes: Puhumalla paras, John Irving: Välisarjan avioliitto, George Eliot: MiddleMarch. Näiden kirjojen äärellä viihdyin, nämä kirjat saivat minut naurahtamaan, hymähtämään ja joitakin ajatuksiakin heräsi. Suosittelen!

Kiitokset ihanaisesta haasteesta Sinisen linnan kirjastoon!

2 kommenttia:

  1. Ihana koonti ja kauniit kuvat; kiitos haasteeseen osallistumisesta!

    Olen lukenut Irvingin, Kerriganin ja Vanhatalo, kaikki hyviä kirjoja. Apua, lokakuussa aloittamani Middlemarch on yhä kesken, onneksi kirjaston uusimiskertoja vielä riittää :). Lessingin kirja kiinnostaa, samoin Barnesin.

    Jotain pientä kriisiä tai konfliktia, vaikka hyvin hienovaraistakin, pitää avioiittokuvauksessa olla (jos se on kirjan pääaiheena) jotta sitä jaksaa lukea ;).

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia, tähän oli ilo osallistua. :) Middlemarch on ihana, mutta sivuja riittää - lueskelin sitä kesälomalla, silloin pystyin keskittymään siihen mukavasti. Aurinkotuolista oli hyvä tehdä matkaa Englannin maaseudulle. :)

    VastaaPoista

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...