Kirja Q & A + kommentteja

Kirja.fi:n Facebook-sivulla on ollut jaossa pieniä kirjoihin ja lukemiseen liittyviä kysymyspohjia, joita on näkynyt täytettynä ainakin Instagrammissa. Minä nappasin yhden pohjan tänne blogiini, ja tämmöiseltä se näyttää täytettynä (kuvan alla kommentteja):


Luen nyt:

Minulla on parikin kirjaa kesken, mutta valitsin vastaukseeni merirosvosarjakuva-Punaparran ensimmäisen osan. Punaparta voitaneen lukea mukaan eurooppalaisiin sarjakuvaklassikoihin, mutta itse olen tutustumassa siihen ensimmäistä kertaa. Keskittymiskykyni ei oikein veny vaativiin romaaneihin, ja 1700-luvun miehinen seikkailumeininki irrottaa mukavasti ajatukset ympärillä vellovasta tilanteesta.

Luin viimeksi:

H. G. Wellsin lyhyt scifi-klassikko Aikakone on viimeisin loppuun lukemani kirja. Lyhyt tuomio: erittäin puisevaa luettavaa. Lisää sitten aikanaan blogijutussa.


Kuuntelin viimeksi:

Pauliina Suden esikoisromaani Ruuhkavuosi on viimeisin loppuun asti kuuntelemani kirja. Oli muuten erinomainen äänikirja, suosittelen lämpimästi! Kuuntelin kirjan BookBeatista, jonka päätin alkuvuonna ottaa käyttööni kokeilujaksojen jälkeen. Storyteliäkin testasin, mutta sen käyttöliittymä ei puhutellut minua laisinkaan. Tykkään esimerkiksi selailla tarjolla olevien kirjojen listaa ja Storytelin sovelluksessa oli puhelimessani sellainen "ominaisuus", että jos kävin kurkkaamassa listalla olevan kirjan tietoja ja palasin takaisin listaan, sovellus palautti minut listan alkuun. Äärimmäisen turhauttavaa!

BookBeatia tulee varmaankin hyödynnettyä jatkossa paljonkin, vaikka kyllä minulla kotona riittää ihan painettua luettavaakin. 😊

Luen seuraavaksi:

Elisa Kirjassa on lukijoiden iloksi hyvä dekkaritarjous, jossa saa ladata ilmaiseksi pari Crime Timen e-kirjaa tältä listalta. Kliksuttelin itselleni Seppo Jokisen Ajomiehen ja JP Koskisen Tammikuun pimeän sylin, ja tarkoitukseni on ensi viikolla kokeilla tuota JP Koskisen kirjaa, joka aloittaa uuden sarjan.

Suosittelen kaikille:

Suosittelen kaikille jotain, joka vie ajatukset jonnekin muualle kuin koronaan. Jollen jo olisi kuunnellut Niina Meron Englantilaista romanssia, se toimisi minulle takuuvarmana todellisuuspakona.

Odotan eniten:

Huhtikuun lopulla pitäisi ilmestyä V. E. Schwabin Shades of Magic -fantasiasarjan kolmas osa Loihdittu valkeus. Tätä odottelen omaan lukupinooni, sillä Schwabin luoma taikamaailma on jotain, minne haluaisin pujahtaa pakoon uutistulvaa.


Kommentit

  1. Tykkäsin tosi paljon Englantilaisesta romanssista, joten minäkin suosittelen sitä poistamaan lukujumeja ja hankalia ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Englantinen romanssi oli ihana yllättäjäkirja minulle, hurahdin siihen aivan täysillä. :)

      Poista
  2. Minäkin latasin ilmaiseksi Ajomiehen ja sen seuraksi Jokisen Hervantalaisen. Koskisen sarjan aloituksen olin hankkinut jo vuoden alussa, kun oli huipputarjouksessa. Dekkarit ovat omiaan koukuttamaan muihin maailmoihin, vaikka nyt ei kyllä huvita etsiä mitään epidemiasta kertovaa trilleriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tuo Hervantalainen oli jo ladattuna, joten päätin kokeilla jotain uutta sarjaa. JP Koskiselta en tosin ole lukenut vielä mitään muutakaan. Heh, POPSUGAR-lukuhaasteessa on sellainen kohta kuin "medical thriller". Se taitaa jäädä minulla tyhjäksi... tosielämässä on just nyt aivan tarpeeksi medical thrilleriä minulle, en kaipaa sitä aihepiiriä enää kirjallisessa muodossa. :D

      Poista
  3. Tämähän on kiva!

    Luen nyt: Hilary Mantel, Margaret Thatcherin salamurha. Luin viimeksi: Matt Haig, Kuinka aika pysäytetään. Kuuntelin viimeksi: Ninni Schulman, Älä kerro kenellekään. Luen seuraavaksi: Alice Zeniter, Unohtamisen taito (ehkä, ei sitä vielä tiedä). Suosittelen kaikille: monipuolista lukemista omaan makuun. Odotan eniten: Elizabeth Strout, Olive Kitteridge.

    Sinun listaltasi olen lukenut Meron Englantilaisen romanssin, josta pidin oikein paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon Mantelin novellikokoelman olen lukenut, oli ihan ok. Zeniterin kirja odottaa minullakin kirjahyllyssä, ehkä sitten myöhemmin keväällä on sen vuoro. Minullakin tuo "luen seuraavaksi" oli huono arvaus, sillä ehdin jo aloittamaan pari ihan muuta kirjaa jutun kirjoittamisen jälkeen. Mutta joka tapauksessa tarkoitukseni on aloittaa Koskisen dekkari pikapuoliin, kenties jo tällä viikolla. :)

      Poista
  4. Mahtavia suosituksia, kiitos näistä! Listasi kirjoista olen lukenut vain Englantilaisen romanssin, ja se kutkuttaa edelleen, loistoviihdettä. Elisan tarjouksista klikkasin vahingossa JP Koskiselta väärän kirjan, jonka olin jo lukenut, mutta ehkä vielä siirryn Tammikuu-dekkariinkin Helmikuun lukemisen jälkeen. Sopivan kotoisaa kerrontaa Koskisella, tuo sarja sopii varmasti kokonaisuudessaan viilentämään hermoja ahdistavan kriisin keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En ole Koskista lukenut vielä yhtään, joten mielenkiinnolla,odottelen tuota tammikuu-kirjaa. Tosi kiva ilmaistarjous, antoi hyvän syys tutustua itselle uusiin kotimaisiin dekkareihin.

      Poista
  5. Tämä oli kiva postaus! Erilainen, mutta paljon sai kirjavinkkejä. Ilmeisesti minun täytyy jossain vaiheessa lukea tuo Englantilainen romanssi. Sitä on kehuttu sen verran paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit! Englantilainen romanssi on kyllä tosi hyvä. Kiva ja kevyt kirja, joka ei kuitenkaan ole pelkkää hömppää.

      Poista
  6. Tuo Punaparta voisi kiinnostaa minuakin. Täytyy merkkailla se ylös, jos jossain vaiheessa katsastaisi. Hetkeen tässä ei pääse mitään katsastamaan, kun kirjastot ovat kiinni ja samoin kirjakaupat ja kaikki muutkin.

    Tuo Meron Englantilainen romanssi kiinnostelee ujosti, mutta samalla hieman arveluttaa. Kaipa sitä täytyy ihan uteliaisuudesta kokeilla joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggaan varmaankin ensi viikolla Punaparrasta, ja se oli yllättävän hyvä. Oikein kunnon viihdyttävää seikkailumeininkiä! Punaparran seikkailuja on julkaistu toinenkin albumillinen suomeksi, mutta sen lukeminen saa odottaa siihen asti, että kirjastot taas aukeavat.

      Poista
  7. Englantilainen romanssi olisi tosiaankin tähän hetkeen mitä sopivinta eskapismia. Minulta on mennyt tuo Elisa Kirjan tarjous ohi, täytyypä käydä tutkimassa, vieläkö on voimassa. Tosin tein kyllä eilen viimeksi äänikirjaostoksia. Minun kannattaisikin ehkä seuraavaksi keskittyä kuuntelemaan ja lukemaan tekemiäni ostoksia ennen uusia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on hieman sama tilanne äänikirja ja e-kirjaostosten suhteen. Olen kliksutellut niitä hyvistä tarjouksista mutta lukuun ja kuunteluun on sitten päätynyt ihan muuta. :)

      Poista
  8. Kiva postaus!
    Mulla on tuo Englantilainen romanssi suosikeissa Nextoryn sovelluksessa, kiva kuulla että se on hyvä genressään :) Nextory taas ei ole suosikkisovellukseni, mutta sain sen tarjouksesta 3 kk:ksi puoleen hintaan, niin kustannussyistä tartuin siihen.

    Luen nyt Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä, tykkään.
    Luin viimeksi Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija, ihan ok.
    Kuuntelen nyt Elizabeth Strout: Olive Kitteridge, ihana!
    Kuuntelin viimeksi Henrik Karlsson ja Tiina Nevala: Ihan niin kuin me, sellainen neljä miikka. Siis viidestä.
    En yhtään tiedä minkä luen seuraavaksi, Suosittelen kaikille Tuuli Salmisen Poika rannalla, koska sitä on näkynyt aika vähän blogeissa vaikka se on oikeasti hyvä. Odotan eniten, ehkä Tiina Laitila-Kälvemark: H2O tai Johanna Vuoksenmaa: Pimeät tunnit, koska siinä on niin erikoinen ja mielenkiintoinen lähtökohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä koetin lukea Stroutin uusinta suomennosta eli Olive-kirjaa, mutta se ei oikein vetäissyt mukaansa ja jätin kesken. Pitänee ehkä kokeilla myöhemmin uudelleen.. siitä on jo alkanut kuulua kehuja sieltä sun täältä. Pitääpäs googlata tuo Vuoksenmaan kirja, en ollut siitä kuullutkaan.

      Poista
  9. Englantilainen romanssi pitänee tässä Korona-aikana lukea uudelleen. Se on tosiaan tarpeeksi kevyt ja koukuttava (ja hauska) piristyksen tarpeeseen.
    Tuon Koskisen Tammikuu-dekkarin luin juuri. Pidin sen tummasta ja vähän melankolisesta tunnelmasta.
    Shades of Magic -sarjasta olen lukenut ensimmäisen osan ja pidin siitä. En vaan ole vielä ehtinyt tarttumaan jatkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit Koskisen kirjasta. Minä en ole vieläkään tullut sitä aloittaneeksi...

      Poista

Lähetä kommentti

Blogini lukija, kiitokset kommentistasi.