3 x dekkari: Hämärän hetki, Yön tuoksu ja Maltan haukka

Bloggauspinooni on kertynyt dekkareita, ja päätin niputtaa niitä yhteen postaukseen. Tässäpä siis rikosjuonien ystäville kolme dekkarivinkkiä syksyn iltoihin:

 Johan Theorin: Hämärän hetki (Tammi, 2008)

Jostain syystä minulle oli syntynyt käsitys, että Johan Theorinin Öölantiin sijoittuva dekkarisarja olisi kauhuviritteinen. Sumuisen harmaa kansikuvakin antaa pieniä vinkeitä siihen suuntaan. No, eipäs ollut vaan oli aika tavallinen pieneen saariyhteisöön sijoittuva, menneisyyden tapahtumista ponnistava dekkari.

1970-luvulla pieni Jens-poika katosi vanhemmiltaan eräänä sumuisena päivänä, ja tähän päivään palataan vuosikymmeniä myöhemmin, kun pojan isoisä saa kirjeessä pienen sandaalin. Jensin katoamista alkaa penkoa hänen Julia-äitinsä yhdessä isänsä kanssa, eli kirjassa ei ole tavanomaista poliisi tutki -asetelmaa. Juoni rullasi hyvin näinkin, mutta kovin kihelmöivää jännitystä en sivuilta silti tavoittanut. Pienen yhteisön kuvauksena Hämärän hetki toimi mukavasti, ja dekkarina kirja oli keskitasoinen, kolmen tähden ajankulua. Odotin kuitenkin saavani luettavaksi hieman omaperäisemmän kirjan, joten Hämärän hetkestä jäi lievä pettymyksen maku suuhun.

Andrea Camilleri: Yön tuoksu (WSOY, 2010)

Yön tuoksu sattui silmään loppukesällä kirja-alessa, ja nappasin dekkarin heräteostoksena mukaani. Komisario Montalbano oli minulle entuudestaan tuttu vain muutamasta ajat sitten katsotusta tv-sarjan jaksosta, vaikken koskaan ollut sarjan kiivain fani. Kosketukseni kirjalliseen Montalbanoon oli miellyttävä - tätä sarjaa voisin lukea lisääkin. Tykkäsin erityisesti kirjan napakasta kerronnasta, joka ei venyttänyt dekkaria mahdottoman pitkäksi vaan sijoitushuijarin tapaus saatiin selvitettyä alle kahden sadan sivun. Miljöön kuvaus jäi harmillisen ohueksi, mutta talvisen kolea Sisilia viehätti silti.

Henkilögalleriaa hallitsi Montalbanon vahva ja omapäinen persoona. Italialaista tulisuutta löytyy, ja komisario ratkaisee tilanteita usein varsin luovalla otteella. Kirjan rikos pyörii rahan ympärillä, mikä oli virkistävältä sekin. Ei väkivaltaisia raakuuksia tai lapsiin kohdistuvia julmuuksia, joita löytyy nykyään monesta dekkarista. Sen sijaan pyörittiin paikallisen väestön keskuudessa, sen ihmissuhteiden solmukohdissa ja mausteena oli komisarion omia arki- ja rakkaushuolia.

"Muisto sai hänet melkein liikuttumaan, ja tunnekuohua hillitäkseen hän kaatoi itselleen viskipaukun. Sitten hän alkoi valmistautua nukkumaanmenoon.  Mutta ensin hän päätti valita jotain sopivaa iltalukemista. Hän jäi empimään Tabucchin viimeisen ja Simenonin vanhan,  mutta lukematta jääneen romaanin välillä. Hän ehti ojentaa kätensä Tabucchin suuntaan, kun puhelin soi. Vastatako vai ei, siinä pulma. Tökerö lainaus nolotti häntä sen verran, että hän päätti vastata, vaikka tiesi että siitä saattoi olla seurauksena kaikenlaista harmia." (s. 80)

Ei mitään maata tai genreä järisyttävää, mutta minä viihdyin mainiosti sympaattisen Montalbanon seurassa. Taisin löytää charmikkaan seuralaisen syksyn ja alkutalven iltoihin.

Dashiell Hammett: Maltan haukka (Tammi, 1981)

Hammetin nopealukuinen klassikkodekkari oli minun varakirjani kesän klassikkohaasteeseen. Mutta kun sain kuin sainkin luettua Kolme muskettisoturia, Maltan haukka unohtui bloggauspinon hännille. Ei huonouttaan, vaan lähinnä siitä syystä, että aikomukseni on ollut kirjoittaa kirja + leffa -juttu. Vuonna 1941 filmatun Maltan haukan pääosassa loistaa upea Humphrey Bogart, ja olen elokuvan joskus vuosia sitten nähnytkin. Muistot ovat hämärät, joten lainasin elokuvan kirjastosta. Tänään sitten jouduin tunnustamaan, että olen melko saamaton leffojen katsoja: uusin elokuvalainan viisi kertaa, enkä ehtinyt/saanut aikaiseksi katsoa sitä edes parin myöhästymispäivän aikana. Joo-o, nyt ei tule kirja + leffa -juttua, vaan muutama hajanainen huomio.

Kirja on julkaistu alunperin vuonna 1931, ja ajan kuluminen näkyy mukavasti kirjan kerronnassa. Maltan haukka alkaa kappaleella, jossa keskitytään kuvailemaan yksityisetsivä Sam Spaden ulkonäköä. En muista nykydekkareissa törmänneeni vastaavaan ulkonaisten piirteiden vyörytykseen, mutta onhan se kiva tietää, että Spade on 180 senttiä pitkä, hänellä on jyrkästi viettävät hartiat jne.:

"Hailakanruskea tukka vuorostaan, korkeilta tasaisilta ohimoilta tullen, suippeni kiilankärjeksi otsalle. Jollakin tavoin miellyttävästi hän muistutti vaaleaveristä paholaista."

Tämmöinen sankari ryhtyy auttamaan pulassa olevaa neiti Wonderleytä, ja juonikuvio on kovaksi keitettyjen dekkarien tapaan syheröinen. Tapahtumia ryydittää naseva sanailu. "Mitä kehnompi kelju, sen kirjavammat puheet, hän totesi hyväntuulisesti."

Maltan haukka taitaa riittää minulle näytteenä Hammettin tuotannosta. Kirja oli tahattoman hupaisa tyylinäyte menneiden vuosikymmenten menosta, eli ihan vakavasti en osannut Maltan haukkaan suhtautua. Juonikuvion mutkikkuus saa silti minulta pisteet, sillä vastaavaa kimuranttia menoa toivoisin nykydekkareihinkin, joissa meno on välillä turhan yksioikoista.

Liitän Maltan haukan Harvinaista-haasteeseen, sillä Maltan haukka on melkoinen harvinaisuus. En halua spoilata, joten jos uteliaisuus heräsi, kehotan lukemaan kirjan (tai katsomaan leffan).

Goodreads: Kaikki kirjat saavat 3 tähteä
Mistä kirja minulle? Camillerin ja Theorinin dekkarit ostin itse. Maltan haukan löysin kirjaston vaihtohyllystä.
Muualla verkossa:

* Hämärän hetkeä on luettu mm. blogeissa Leena Lumi, Tarukirja

* Yön tuoksua on luettu mm. blogissa Dekkarihylly

* Maltan haukkaa on luettu mm. blogeissa Hyönteisdokumentti, Jokken kirjanurkka

Kirjojen tietoja:

Johan Theorin: Skumtimmen (2007)
Suomennos Outi Menna
Tammi, 2008
429 sivua

Andrea Camilleri: L'odore della notte (2001)
Helinä Kangas
WSOY, 2010
191 sivua

Dashiell Hammett: The Maltese Falcon (1931)
Suomennos Jouko Linturi
Tammi, 1981
225 sivua